Ikiaikainen keskustelu humanististen tieteiden ja insinööritieteiden välisestä suhteesta saa minut toisinaan puhisemaan. Asia puskee pintaan tekoälyn muovatessa työmaisemaamme. Tätä perinteistä jakoa ja siihen liittyviä tarinoita pitää ainakin osin päivittää. (Disclaimer: jutussa saatan vetää jossain kohtaa mutkan suoraksi.)

”Teknologit jyräävät, ihmiset unohtuvat” -koulukunta

Tähän koulukuntaan kuuluvat esimerkiksi monet opettajat, journalistit ja yrityspuolella HR-ammattilaiset. Huolta kannetaan siitä, että teknologia kehittyy liian nopeasti ja teknologian kehittäjät – rakkaat insinöörimme tai tietojenkäsittelytieteilijät – eivät ota riittävästi huomioon inhimillisiä ja eettisiä näkökulmia.

Humanistit näyttäytyvät teknologian kritiikin välttämättömänä vastakuorona ja muistuttavat meitä humanistisista arvoista teknologiahypen keskellä. Toivon malttia ainakin ‘tuomioiden’ jakamisen suhteen. Olemme tekoälyn kanssa aivan alkumetreillä. Vanhoihin asemiin ei pidä jämähtää.

”Humanistit eivät ymmärrä tekkiä” -koulukunta

Tekoälyn yleistymisen myötä nousee toinenkin tarina: humanistit ovat pulassa, koska heiltä puuttuu riittävä ymmärrys teknologiasta, ja he eivät osaa arvioida sen mahdollisuuksia ja rajoitteita realistisesti. Pelko ohjaa liiaksi. Uutisista poimitaan ne pahimmat ylilyönnit ja jaetaan niitä kavereiden kanssa kaikukammiossa.

Mediassa näkyy tästä monia esimerkkejä. Poimin kaksi.

1. Pörssiyhtiön henkilöjohtaja kuvaili tekoälyä hiljan ”konservatiivisen ja kapean maailmankuvan työvälineeksi” – aikamoinen sanoitus!  Mutta ymmärrän kyllä, että  alkuvaiheen kitka nostaa pintaan monia pelkoja. Hän oli huolissaan monestakin asiasta, mutta poimin tähän tämän: tekoälyn käyttö heikentää työyhteisön yhteisöllisyyttä, koska ”kysymyksiin haetaan vastausta tekoälyltä eikä työkavereilta”. Kyllä, tässä hän on oikeilla jäljillä. Tämä on haaste, joka pitää ratkoa. Olen tästä itsekin kirjoittanut. Mutta asia ei ole mustavalkoinen, jatkan tästä jutussa tuonnempana. 
   
   Ja vielä, tuotosten laatu ja saatu hyöty riippuu suuresti käyttäjästä – ja onnistuminen myös organisaation asenteesta osaamisen kehittämiseen tällä alueella. Sanoisin epäilevälle hr-ammattilaiselle, tämä on hyvä hetki kurottaa uudelle osaamisalueelle. Tekoälyä osaavien kritiikki kuullaan paremmin. Ihmistaitojasi tarvitaan. 
   
   
2. Toinen esimerkkini on Hesarin toimittaja, joka poimi rusinoiden sijaan kitkerimmät pihlajanmarjat ja julistaa ”tekoälyltä odotetaan liikoja”. Todisteeksi kelpasi mm. tanskalainen tutkimus lyhyeltä aikaväliltä (2023-2024) eli juuri generatiivisen tekoälyn käyttöönoton ensimmäisen vaiheen ajalta. Ei ole uutinen, että osa hyödyistä näkyy viiveellä. Alkuvaiheen hyötyarvioita ei kannata tulkita merkiksi tekoälyteknologian tehottomuudesta. Murroksen alussa olemme kaikki harjoittelijoita. Jep, asenne ratkaisee aina. Negatiiviseen keskittyvät kirjoitukset ovat vaan jotenkin masentavia.
   
   Tässä vielä esimerkki jossa kaksi painotusta rinnan: tekoäly voi tuoda enemmän työpaikkoja kuin hävittää. 

Viisi tapaa kuroa kuilua umpeen

Olen ratkaisukeskeinen tekijänainen, joten tässä muutama ehdotus.

Tarvitsemme kipeästi ja nopeasti ristiinpölytystä humanististen ja teknologisten näkökulmien välillä, jotta vältymme turhalta pelottelulta tai siltä, että jalkamme irtoavat maasta. 

Valitsin viisi (5) näkökulmaa aiheeseen – näitä on toki lisääkin:

1. Muutos koulutukseen ja kouluttamiseen 

Humanististen aineiden opiskelijat tarvitsevat hyvät perustiedot tekoälyn toimintaperiaatteista voidakseen arvioida sen vaikutuksia omaan alaan, työhön ja laajemmin yhteiskuntaan. Vastaavasti insinöörikoulutukseen tarvitaan ihmisoppia ja etiikkaa. Lisää monialaisia tutkinto-ohjelmia ja rohkaisua aitoja ylittäviin sivuaineisiin. 

Mutta juuri nyt on tärkeää myös se mitä työpaikoilla tapahtuu.

Organisaatioissa ja yrityksissä perinteiset osaamisen kehittämisen tavat eivät enää riitä. Tekoälyn suhteen tarvitaan rohkeaa tekemällä oppimista ja kokeilukulttuuria. Mallin mukaan 70% oppimisesta tapahtuu työssä, 20% työyhteisössä vuorovaikutuksessa ja vain 10 prosenttia koulutusten kautta. Silti moni organisaatio nojaa edelleen vahvasti juuri tähän kymmeneen prosenttiin. Se ei yksin riitä tekoälyn kohdalla. 

Kirjoitin tekoälystä ja tästä 70:20:10 -mallista blogiini   https://raesmaa.com/2024/12/13/702010-malli-osaamisen-kehittaminen-ja-tekoaly/  sekä artikkelin “Koulutuspäivistä kokeilukulttuuriin” STTK:n pamflettiin.

2. Tarvitaan osaamisen sillanrakentajia 

Organisaatioissa tarvitaan tekoälyn kohdalla osaajia, joilla on kyky ymmärtää ja hyödyntää sekä ihmiskeskeistä että insinööriajattelua. He ovat osaamisen sillanrakentajia.

Sillanrakentajien tehtävänä on tulkata humanistien huolia teknologeille ja toisaalta auttaa muovaamaan teknologian mahdollisuuksia ihmislähtöisiksi sovelluksiksi. Heistä on apua kun halutaan välttää sekä tiukan teknologisen determinismin että pelkoon pohjautuvan teknologiakriittisyyden pahimmat kitkan paikat. 

Ohjelmistoyrityksissä näille osaajille on luonteva rooli tuotepäälliköinä, mutta monessa yrityksessä oikean tittelin ja osaston löytäminen ei ole ihan näin suoraviivaista.

3. Molemminpuolinen ymmärryksen lisääminen

Humanisti ei aina huomioi teknologian vaikutuksia riittävästi eli tässä tapauksessa tekoälyn luonnetta, voimaa ja nopeutta. Tekoäly ei odottele HR:n koulutuskalenterin päivittämistä – se päivittyy joka päivä ja muuttaa työn sisältöjä kuukausien, ei vuosien syklillä. Vasta kun humanisti ymmärtää tekoälyn toimintamekanismeja ja tulevaisuuden kehitysnäkymiä, hän osallistuu tasaveroisesti soveltamisen pohdintaan. 

Teknologiataitajien on hyvä kuunnella kiltisti humanistien huolia. Puhtaasti tekninen tarkastelu ja päätöksenteko saattaa nämä sivuuttaa. Teknologian kehittäjien on myös opittava, että ratkaisuilla on ihmisille aina laajempia vaikutuksia kuin mitä aluksi nähdään. 

Lisää ymmärrystä tarvitaan siis puolin ja toisin. Ei ole eduksi erottaa teknologian kehitystä ja inhimillistä kokemusta toisistaan. Ei kannata unohtaa teknologian materiaalista puolta: suurten kielimallien kouluttaminen syö merkittävästi energiaa, käyttö sen sijaan on jo selvästi kevyempää. Kun humanistit nostavat hiilijalanjäljen pöydälle ja insinöörit etsivät optimointikeinoja, syntyy ratkaisuja, joissa tehokkuus ja vastuullisuus kulkevat käsi kädessä.

Joskus parasta on olla lukkiutumatta liiaksi ja sitoutua kokeiluun, jonka aikana kaikki pöydän ympärillä olijat oppivat sekä teknisistä haasteista että käytännön työn eettisistä kysymyksistä.

4. Yhteisöllisyyden muuttuva rooli

HR-ammattilaisten esittämä huoli yhteisöllisyyden näivettymisestä on aiheellinen. Mielestäni on kuitenkin harhaanjohtavaa olettaa, että tekoäly yksin tuhoaa yhteisöllisyyttä. Se voi myös yhtä lailla tukea sitä:

• Vapauttamalla ihmisen rutiinitehtävistä syvällisempään vuorovaikutukseen
• Auttamalla erilaisista koulutustaustoista tulevia ihmisiä kommunikoimaan paremmin keskenään
• Antamalla uusia työkaluja sekä yhteisöllisyyden että hiljaisen tiedon tallentamisen tukemiseen 
• Tukemalla hajautettuja tiimejä yhteisissä tavoitteissa 
• Tukemalla neuroepätyypillisiä osaajia ja dysleksikkoja heidän osallistuessa organisaation kehitysponnistuksiin

Kyse ei ole yhteisöllisyyden tuhosta vaan pikemminkin sen muuttumisesta. 

Fiksut humanistit auttavat osaltaan ymmärtämään tätä muutosta ja ohjaamaan organisaatiota haluttuun suuntaan, mutta näin vain jos he aidosti ymmärtävät tekoälyn suuren vaikutuksen tulevaisuuden työhön. Muuten puhumme toistemme ohi.

Tekoäly yhteisöllisyyden tuhoajana on oivallinen esimerkki humanistien huolesta, joka osuu osin oikeaan, mutta jää puolitiehen. Tekoäly muuttaa työpaikan vuorovaikutustapoja, mutta tähän voidaan vaikuttaa – se on sekä haaste että mahdollisuus.

5. Itsereflektio on paikallaan: oman kokemustaustan vaikutus

Jokaisen meistä kannattaa pohtia, miten oma koulutus ja kokemustausta vaikuttaa suhtautumiseemme tekoälyyn. Itse pääsen helpolla kun olen jonkinlainen hybridi, eli olen kauppatieteilijä ja pääaineeni oli tietojärjestelmätiede + sen päälle jokunen vuosikymmen teknologia-alalla. Tätä taustaa vasten on helppo nähdä selkeästi enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Mutta osalla 100% humanisteista tilanne voi olla päin vastainen, näkyy enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. 

Ymmärrän tämän hyvin. Olemme yksilöitä taustoinemme ja mieltymyksinemme. 

Lääkkeeksi uteliaisuutta ja nöyryyttä 

Tässä kohtaa sekä humanistit että teknologian rakastajat tarvitsevat ripauksen nöyryyttä ja rutkasti uteliaisuutta. On hyvä myöntää oman näkökulmansa rajallisuus.

Teknologian kehittäjien on hyvä myöntää, että aina ei vain näe ratkaisujen kaikkia organisatorisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Ja humanistien on hyvä myöntää, että tekoälyteknologia saattaa hiukan hirvittää ja sen todellisia vaikutuksia ja mahdollisuuksia on vaikea vanhoin konstein tunnistaa. 

Rakas humanisti & rakas insinööri, pohdi mitä uusia näkökulmia tai taitoja tarvitsisit, jotta osaat käydä tasapainoista, monipuolista keskustelua ilman poteroon vetäytymistä ja turhaa nokittelua. 

Tämän lisäksi jokaisella on hyvä olla oppimisstrategia ja oman osaamisen kehittämisen suunnitelma. Tässä vanha kirjoitukseni aiheesta: https://raesmaa.com/2019/02/17/miten-rakennat-itsellesi-oppimisstrategian/. 

Entäs organisaatiotasolla? 

Ne organisaatiot, jotka onnistuvat muovaamaan osaamisen kehittämisestä avointa, joustavaa ja ristiinpölyttävää, erottuvat jatkossa edukseen. Miettikää tekoälyn käyttöönoton yhteydessä sitä, miten varmistetaan humanististen ja teknologisten näkökulmien kohtaaminen.

Konkreettisesti tämä voi tarkoittaa vaikkapa näitä:

• Monialaisten tekoälytiimien muodostaminen, joissa on sekä teknistä että humanistista osaamista
• Tekoälykokeilujen ja -projektien avaaminen koko organisaation kommentoitavaksi
• Tekoälymentoreiden valmentaminen jokaiselle osastolle
• Työntekijöiden tekoälyoppimispolkujen rakentaminen erilaiset tarpeet huomioiden
• Säännölliset foorumit, joissa teknologiset ja humanistiset näkökulmat kohtaavat – ilman vastakkainasettelua

Kimurantiksi tilanteen tekee se, että osa uhkista on vielä ratkomatta. Emme oikeasti tiedä, mitä tapahtuu heille, joiden työtä tekoäly vääjäämättä muovaa. Mutta harvassa organisaatiossa voi tekoälyn käyttöönotossa odottaa tällaisten universaalien haasteiden ratkomista.

Teknisellä taustalla olevat ovat tottuneet tyynesti keskittymään omaan työhönsä samalla, kun poliittiset päättäjät pohtivat heidän keksinnöistään johtuvien muutosten vaikutuksia. Humanistit taas ovat tottuneita fiksusti keskustelemaan asioista, joita ei ratkota koodaamalla. Linjanveto yrityksen vastuulla olevasta muutoksesta ja tähän suoraan kuulumattomista eettisistä kysymyksistä on siis joskus tosi vaikeaa.

Riitta 🌟