Teknologiateollisuus ry toteutti jo vuonna 2011 “Naisia ICT-alalle!” -tutkimuksen. Sen innoittamana käynnistyi useita hankkeita, jotka kannustivat tyttöjä ja naisia hakeutumaan IT-alalle. Hyviä roolimalleja kaivettiin esiin ja alan mainetta kiillotettiin.
Kiinnostavin hankkeista oli Linda Liukkaan ja Karri Saarisen ideoima RailsGirls-konsepti. Näissä työpajoissa Ruby-ohjelmointikieltä opetettiin noin 10 000 nuorelle naiselle Suomessa ja ulkomailla. Mahtava saavutus! Myös tuoreet koodausoppia kouluihin (ei vain tytöille) junailevat ohjelmat ovat hyvä ja konkreettinen veto. Teknologiateollisuus jatkaa tänäkin vuonna tätä työtä ”Women in Tech” –sloganin alla.
Teema on tärkeä kahdesta syystä. Laaja spektri mahdollisia urapolkuja on jokaisen etu. Kapea valikoima vääristää työmarkkinoita turhaan. Monelle naiselle (ja miehelle) sopiva ideaaliura ei löydy mielen raja-aitojen vuoksi. Henkilökohtaisen näkökulman ohella toinen tärkeä etu liittyy rekrytointiin. Yritykset eivät saa parhaita tekijöitä menestyksen rakentamiseen, jos 50 % työvoimasta on kääntänyt katseensa muualle.
Ratkaisuiksi ICT-alan kuumottavaan henkilöstötarpeeseen ja yritysten muuttuvaan kilpailutilanteeseen nämä konstit ovat kuitenkin liian hitaita.
Kun lähes jokaisella yrityksellä on edessä digitalisoituminen softan, sensorien ja uudenlaisen infrastruktuurin avulla, niin mitkä olisivat oikeat haasteet ratkottavaksi ja kysymykset kysyttäväksi? Ja miten tämä liittyy miehiin ja naisiin?Miksi uudessa kilpailutilanteessa tulisi huolehtia osaajajoukon substanssiosaamisen lisäksi sen mies-nais-tasavahvuudesta? Missä rooleissa ja osaamisalueilla tämä on kiireellistä?
Onko kysymyksenasettelumme pielessä?
Väitän, että nykyinen kysymyksenasettelu – Miten saada lisää naisia ICT-alalle? – käy pian kapeaksi. Julkisuudessa on puhuttu paljon ohjelmistokehittäjien, -arkkitehtien ja testaajien määristä – heitä on arviolta yli 40 000 Suomessa – ja tulevaisuuden tarpeista.
Koodarivirtuoosien lisäksi menestyvä yritys kaipaa myös muita teknologian hyödyntämistä ymmärtäviä (ICT-)osaajia – osaajia, jotka tunnistavat oikean asiakasongelman, osaavat viestiä siitä oikein ja löytävät tuotteille ja palveluille parhaat myyntitavat.
Mihinkään näistä tekninen korkeakoulu ei tarjoa valmista kaavaa. Kun hyvä ICT-ymmärrys on jatkossa välttämätöntä jokaiselle liiketoimintaa ja uusia ratkaisuja markkinoivalle ja kehittävälle, on mietittävä, miten koulu, koulutus ja työssäoppiminen tulisi jatkossa organisoida.
Miksi ’Lisää naisia ICT-alalle’ –motto on liian kapea? Lähestymistapa pitää kääntää päälaelleen ja kysyä:
Kun lähes jokainen yritys on kohta softayritys, emmekö me kaikki ole ICT-alalla?
Liiketoiminnan digitalisoituminen ja ohjelmistoteknologian sulauttaminen tuotteisiin ja palveluihin jatkuu vauhdilla sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Globaalit teknologiatrendit – Big Data, sosiaalisuus, pilviteknologiat ja mobiliteetti – tekevät kilpailussa pärjäämisen entistä kimurantimmaksi ja digitalisoimisen välttämättömäksi.
Kun sulatettua ohjelmistoälyä tunkee joka paikkaan, on samalla investoitava myös uusien palveluiden käytettävyyteen, integroitavuuteen ja totta kai asiakaskokemukseen. Se on kenttä, jolla kisa asiakkaista käydään. Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha tapaa sanoa: ”Softalla on parantavaa voimaa”. Kaunis ajatus, johon uskon!
Poikkitieteellisyys ja laaja-alaisuus kilpailuetuna
Asiakaskokemuksen ja -palvelun kehittämisessä tarvitaan runsaasti erilaisia näkökulmia. Kun niitä on miettimässä sekä miehiä että naisia, ja vieläpä eri sukupolvista, pysyy paremmin kisassa mukana. Homogeenisessa joukossa ideoitu, kopissa koodattu ja testattu palvelu ei pärjää täsmäpalvelulle, jonka vastaavus asiakastarpeeseen on varmistettu monipuolisella (kenttä)työllä . Istuta hyvien nais- ja mieskoodaajien rinnalle aidosti heterogeeninen joukko tuotteistus-, palvelumuotoilu- ja markkinointiosaajia – ja voilà!
Poikkitieteelliset koulutusyhdistelmät ovat osoittautuneet hyödyllisiksi. Lukuisissa softafirmoissa koodaavat ja projekteja vetävät lingvistit ja opettajat eivät ole enää outoja lintuja. Eräs ystävättäreni vetää laajoja kansainvälisiä liiketoiminta- ja IT-kehityshankkeita suuressa suomalaisessa softatalossa – lastentarhanopettajan koulutuksella! Toinen on Suomen parhaita Scrum-asiantuntijoita ja taustalla hänellä on suomen kielen ja kirjallisuuden opinnot Helsingin yliopistossa. Sovin itsekin esimerkiksi: opiskelin kauppatieteitä, pääaineenani tietojärjestelmätiede. Yhdistelmä toimii hyvin.
Nopeasti kasvavat softayritykset ovat ymmärtäneet satsata laaja-alaiseen osaajakaartiin: naisia ja miehiä eri ikäluokista, eri kansalaisuuksia, kulttuureja ja kieliä. Miten on muiden yritysten laita? Millä toimialalla on jo kiire? Ainakin kaupalla ja teollisuussektorilla. Viennin veturina aiemmin ollut teollisuus on helisemässä ja heräilee nyt digitalisaatioon ja Internet of Things –maailmaan, edelläkävijäyrityksinä Konecranes, Kemppi ja monet muut. Liian kauan mukavuusalueella uinunut kaupan ala tuskailee sekä globaalien pelurien että asiakaskunnan nopeita liikkeitä. Softaa ja sensoreita uusia liiketoimintamalleja ja prosesseja tukemaan!
Kaikesta tästä poikii jatkokysymys naisten tekniseen koulutukseen houkuttelemisen rinnalle: Miten kannustamme jo työelämässä olevat, ammatillisesti keski-ikäiset naiset ja miehet kehittämään taitojaan digitalisaation vaatimalla tavalla – ja näin auttamaan omaa yritystään muutoksessa?
Suuri joukko naisia ja miehiä työskentelee tietotyössä projektien, myynnin, asiakaspalvelun ja markkinoinnin parissa. Miten varmistamme, että heidän osaamisensa ’digitalisoituu’ siinä missä liiketoimintakin? Tuhannen taalan kysymys erityisesti kokeneille ja itsevarmoille keski-ikäisille. Tyytyväisyys asiaintilaan ei liene monellekaan toimiva vaihtoehto.
Pian olemme kaikki softafirmassa töissä. Se on suuri mahdollisuus sekä organisaatiolle että yksilölle. Miehille ja naisille.
Riitta
—
Tämä kirjoitus on julkaistu Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA/Systeemityöyhdistys Sytyke ry:n Sytyke-lehden numerossa 1/2015 (pdf).
