Kiukulla kohti sosiaalista organisaatiota

My favorite statue @ Vigeland Park Oslo 2008

Tapasin some-herätyksen saaneen markkinoijan, jota kovasti kiukutti ”se kun ihmiset eivät ymmärrä missä mennään”. Monelle tuttua.

Viestinnän kitkasta, katkoista ja väärinymmärryksistä osa johtuu käyttämästämme kielestä. Ponnistamme kohtaamisissa eri taustoista ja kokemuksista, puhumme eri kieltä ja siksi toisen ymmärtäminen jää joskus puolitiehen.

Osa haasteista syntyy työyhteisön siiloutumisesta, tiedonkulun ja yhteistyön heikosta laadusta. Kolmas tekijä on näkemyksen ja ideoiden puute tai niiden silkka sisäsiittoisuus.

Kaikki kolme tekijää vaikeuttavat johtamista, operatiivista toimintaa ja strategiatyötä, jotka ovat kaikki vallattomasti muuttuvassa bisnesympäristössä jo muutenkin haastavia. Kuinka usein strategiatyö tai osastojen yhteinen projekti aloitetaan yhteisen ymmärryksen varmistamisella JA uuden yhteisen kielen oppimisella? Kertokaahan viisaammat.

Continue reading

Haluatko johtaa moottoripäitä vai verkostopelaajia?

Photo taken by me @ Paphos 2010

Hesarin tiistainen otsikko pysäytti minut, muumifanin: Management by Muumipappa. Otsikko liittyi tuoreen johtamisoppaan kirja-arvosteluun: ”Muumipappa ja meri auttaa muutosjohtamisen ymmärtämisessä, Seitsemän veljestä valottaa huipputiimin työskentelyä ja Tuntematon sotilaan kautta peilataan johtamiskäsityksiä asiantuntevaan sävyyn”, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Jäin miettimään johtamista, johtamiskirjoja ja -koulutusta nopeasti muuttuvassa, verkottuvassa bisnesympäristössä: mitä yksittäinen luettu johtamiskirja voi antaa ja toisaalta miten johtamiseen liittyvä valmennuskurssi vaikuttaa?

Johtamiskirjan opeilla? Kirjan arvostellut toimittaja huomaa, että ”johtamiskirjallisuus kuvaa usein sitä, minkälaisia johtajien pitäisi olla, kun taas kaunokirjallisuus sitä, mitä johtajat oikeasti saattavat olla.” Tästä on helppo olla samaa mieltä. Ikisuosikkini Kari Hotakainen kuvaa johtoa ja toimiston työntekijätyyppejä hykerryttävästi kirjassaan Klassikko (1997 WSOY):

”Toimistojen työntekijät voidaan jakaa karkeasti neljään pääluokkaan: Moottoripäihin, Toteuttajiin, Energiansyöjiin ja Sivustakatsojiin.

Moottoripäät ideoivat ja ahertavat lakkaamatta jonkin uuden ajatuksen parissa. He tekevät töitä kuin omassa yrityksessään, puhuvat tauotta, eivät ole hiljaa edes kahvitauolla, jotka on pyhitetty esimiesten vikojen etsintään. Moottoripäät syöttävät tietoa eteenpäin, mutta kohtaavat innostumattomuuden muurin miltei kaikkialla. He eivät helposti lannistu, koska heidän päänsä erittävät lakkaamatta endorfiiniä, ainetta joka lähtee liikkeelle urheilusuorituksen jälkeen. Se on laillista huumetta, ja kun on kerran sen huurun kukkuloille noussut, ei tunnetta unohda koskaan.

Yrityksen johto kannustaa Moottoripäitä, sillä johto näkee heidän maanisissa toimissaan yrityksen tulevaisuuden, mikä onkin oikea johtopäätös. Johdon ei tarvitse nostaa moottoripäiden palkkaa, sillä nämä katsovat etuoikeudekseen olla töissä yrityksessä, joissa heidän ideoilleen on kasvualusta.”

Viestintä- ja vuorovaikutusteknologioiden nopea kehitys vie pohjan monelta tottumukselta, myös perinteisiltä johtamistyyleiltä ja siltä miten arvoa syntyy. Tuottavuuden mittaamiseen eivät riitä määrälliset mittarit, vaan tarvitaan myös laadullisia mittareita. Olemme tilanteessa, jossa sekä johtamisen että organisaatiorakenteiden on muututtava. Painettu sana, eli johtamiskirjat, eivät tahdo vauhdissa pysyä. Suosittelenkin seuraamaan työn uudesta arkkitehtuurista ja johtamisesta kiinnostavasti kirjoittavan Esko Kilven blogia.

Esko Kilpi korostaa tietotyössä toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta eli suhteita. Fiksu yritys varmistaa tiedon ja erityisesti hiljaisen tiedon rikkaan virtaamisen. Perustaksi tälle tarvitaan monipuolisten suhteiden synnyttämää ja vahvistamaa luottamusta.  Hotakaisen toimiston moottoripäät eivät ehkä ole tässä parhaimmillaan. Luottamuksesta ja hiljaisesta tiedosta lisää aikaisemmassa kirjoituksessani.

Siilomaisesti toimivan organisaatioiden sisäiset kommunikaatiokäytännöt ovat usein puutteellisia, läpinäkyvyys loistaa poissaolollaan ja vuorovaikutusta ei tueta riittävästi.

Siilon asukin on vaikea tietää mitä yrityksessä tapahtuu ja mikä on oikeasti tärkeää.

Klassikon sivuilla – ja monissa organisaatioissa – seikkailee sivustakatsoja: ”He muistavat tulla ajoissa töihin katsomaan sivusta ja lähtevät kotiin juuri kun toteutunut seitsemän tunnin neljänkymmenenviiden minuutin sivustakatsomisaika on kulunut”.

Kun suomalainen yritys huomaa, että vanhat mallit eivät toimi, se kääntyy energisen valmentajan puoleen.

Valmennuskurssi, jossa valmentaja on maaninen moottoripää? Tästä syntyy mielenkiintoinen tilanne: valmennuksen ostava yrityksen johto ihastuu valmentajan energiaan ja korkeaan sykkeeseen ja haluaa samaa vauhtia nuupahtaneeseen organisaatioonsa.

Pysyvä energiatason kohotus onnistuu kuitenkin yhtä heikosti johtamiskirjan lukemisella kuin yksittäisellä vauhdikkaalla tiimivalmennuksella. Vaikutuksesta organisaation tuottavuuden kasvuun puhumattakaan! Johtamisvalmennus herätyskokouksen muodossa päättyy usein krapulaan – syketason ero on liian suuri ja perusta on valettu eri tonteille.

Mitä lääkkeeksi? En tiedä! Onneksi Esko ja kumppanit etsivät vastausta tähän. Minä tutkin amatöörin innostuksella ns. Enterprise 2.0 -lähestymistapaa, sekä johtamisen että vuorovaikutuksen, tiedon hallinnan ja jakamisen näkökulmasta. Monille #E20 ja sosiaalinen media on pelkkää teknologiaa, mutta itse näen näiden tukevan organisaation vuorovaikutusta laajoissa verkostoissa ja myös hiljaisen tiedon liikkumista.

Väitän, että enää ei riitä, että on hyvä tiimipelaaja (team player) – täytyy olla myös verkostopelaaja (network player). Löytyykö Suomesta tähän valmennuskursseja?

Somessa kaikki on suhteellista!

Sain käsiini Christina Forsgårdin ja Juha Frey’n uuden kirjan ”Suhde – Sosiaalinen media muuttaa johtamista, markkinointia ja viestintää” ja imaisin sen muutamassa tunnissa. Voimakas, mutta miellyttävä isku tajuntaan – omat some-kokemukseni ovat minut jo samaan suuntaan vieneet.

Suhde-kirja kuvaa ja kiteyttää erittäin hyvin käsillä olevan muutoksen:

Nyt ei olla työkalutalkoissa, vaan tässä menee uusiksi koko viestinnän infrastruktuuri.

Suomessa käynnissä olevaan some-keskusteluun, jossa koko asia on usein redusoitu Facebookkiin, sopii hyvin lainaus Sirkku Peltolan Suomen Hevonen -näytelmästä:

“Sinä se muina miehinä vahdit pöytäkynttilää, kun selkäs takana palaa koko kartano.”

Johdolla on vastuu. Christina ja Juha tunnistavat ja ansiokkaasti tulkitsevat muutoksen vaikutusta liiketoimintaan ja johtamiseen.  Johdolle kirja välittää ison kuvan – ja samalla uhkakuvan. Ulkopuolelle jättäytyminen on riski, kartano palaa (ja samalla bonukset).

Yhteisöllisen median voima vahvistuu kun asia on myös johdon agendalla, sillä onnistuminen edellyttää uudenlaista johtamista ja yhteisöllistä toimintamallia tukevaa organisaatiota. Siilomaisissa, korkean valtaetäisyyden organisaatioissa on vaikea toimia yhteisöllisesti organisaation ulkopuolellakaan.

Nämä asiat eivät ole viestintä- saati markkinointiosaston hallussa.

Kaikki Muumit laaksossa? Kirjan julkistusseminaarissa Juha Frey vertasi yhteisöllistä toimintatapaa hellyttävästi Muumilaakson väkeen. Hän kuvasi käynnissä olevan persoonallisuuksien esiinmarssin. Henkilöstö ei saa olla joukko päälle liimatusti ja väkinäisesti toimivia organisaatiokulttuurin ilmentymiä, vaan aitoja omia persooniaan.

Hyvä yhteisöllisen median presenssi syntyy yhdessä, aito läsnäolo välttämätöntä. Pelkällä toimitusjohtajan Muumipappa-pönötyksellä ja sosiaalisen median gurulle ulkoistetuilla some-aktiviteeteilla ei tulla digikypsiksi, ei edes teineiksi.

Viestintä- ja markkinointiammattilaisille Christinan ja Juhan viesti on selvä: kitinät pois, yhteistyömallit ja roolit selkeiksi sekä oma asenne tarkasteluun.

  • Asiakkaat ja kumppanit eivät ole passiivisia kohteita vaan aktiivisia toimijoita samassa yhtälössä.
  • Yhteisöllinen media ei ole ensisijaisesti myynti- ja markkinointikanava, vaan suhdetoiminnan kanava.
  • Kontrollin illuusiosta on luovuttava. Brändistäsi käytävää keskustelua ei voi suitsia, siihen on osallistuttava.

Kirja kuvaa elävästi miten vaikuttamisen mekanismit ovat muuttuneet. Hyvällä yhteisöllisellä (suhde)toiminnalla, luottamuksen ja suhteen syntymisen kautta, syntyy kestäviä asiakas- ja sidosryhmäsuhteita. Somessa kaikki on suhteellista!

Erittäin fiksu päätös pitää kirjan sisältö tiukasti arkipäivän työkalukonkretiaa ylemmällä tasolla, tuo tieto kun vanhenee nopeasti. Suhde on paremminkin ’Yhteisöllisen toimintatavan ymmärtämisen käsikirja’. Kirjassa on monia muitakin tärkeitä teemoja, jotka tässä jäivät huomiotta. Lue siis itse – suosittelen kirjaa niin lämpimästi, että polttaa!

Fokus pois pöytäkynttilästä! Se ei kauaa lämmitä.