Vesiputousviestintä on aikansa elänyt

Train_wreck_at_Montparnasse_1895Olen aiemmin ruotinut blogissani suurten yritysten kokeiluhaluttomuutta (erityisesti Twitterissä) sekä yleistä hitautta ja tilannetajuttomuutta some-viestinnässä. Toki osalla asiat ovat hyvin. Nyt jatkan ihmettelyä VR-casen innoittamana.

@ValtionRautatie ilmestyi Twitteriin ja hurmasi twitteristit osuvalla huumorilla ja pistämättömällä tyylillä, minutkin. Hyvässä parodiatilissä on aidosti yritystä kiinnittää huomiota VR:n asiakaspalvelussa kipeästi korjausta kaipaaviin kohtiin, ei siis ihan pelkkää irvailua. VR:llä on paljon petraamista perusviestinnässään. Hyviä alkuja on monta kuten Veturi-palvelu, vaan monet ottelut olen senkin kanssa joutunut painimaan.

Tänään Tommi Hermunen paljasti Digitalist-blogissa tarinan Twitter-tilin takana. Hän esittää samalla muutamia erinomaisia ehdotuksia asiakaspalvelun parantamiseksi. Ilahduttavasti myös VR:n viestintäpäällikkö Mika P. Heijari tuli mukaan kommentoimaan, tosin aluksi kovin korporaatiokielellä ja hitusen pönöttäenkin. Hänen myöhemmät kommenttinsa ovat hiukan pehmeämpiä ja huumoriakin mukana.

Tiirailin asiaa tarkemmin ja silmiini osui Mika P. Heijarin blogipostaus “VR on somessa”. Siinäpä liikuttava puolustuspuhe ja varmaankin kiireessä kirjoitettu.

Digitalist-blogin kommenteissa on käynnissä mainio keskustelu, jossa mukana Tommi Hermunen, monta vieraskommentoijaa sekä Mika P. Heijari. YLEn Sari Veikkolainen ottaa täydet pisteet lausuessaan:

“Someen voi isokin organisaatio lähteä pienesti ja kokeilemaan. Jos kokeilukulttuuri ja luovuus sallitaan niin tarvitse miettiä liian isoja strategisia linjauksia ja jäykkiä rakenteita vaan voi ketterästi kokeilla. Ihanaa somessa on se, että aina voi korjata. Sekaan vaan! Jos syksy menee somestrategiaa miettiessä, voi olla että ehdi lainkaan mukaan. Toinen havainto on se, että jos organisaatiosta ei löydy someen intohimoisesti suhtautuvia henkilöitä, ei homma niin hyvin toimikaan. Kuten mitä tahansa työtä, tätä pitää rakastaa jos haluaa menestyä.”

VR:n kaltaisesta isosta yritykstä löytyy varmasti Twitteriin intohimoisesti suhtautuvia asiakaspalvelijoita.

Olen niin samaa mieltä Sarin kanssa: tarvitaan kokeilukulttuuri ja innostuneita ihmisiä, muuten menee pipariksi. Asioiden loputon suunnittelu ei ole järkevää, jatkuva tekeminen on. Toivotaan, ettei perinteikäs rautatieyhtiömme jämähdä viestinnässään kulkemaan kiskoja pitkin liian pitkäksi aikaa.

Vesiputousviestintä ei istu nopeasti muuttuvaan ympäristöön

No, en ole VR:n tahi joukkoliikenteen asiantuntija tai –tutkija, kiukkuinen ja turhautunut perusasiakas vain. Arkikokemukset asiakasviestinnästä ja palvelumuotoilusta ovat noloja: lippukauppa sulkeutuu yöksi, Veturi-palvelun mobiili- ja selainversio elävät omaa elämäänsä, lippu löytyy toisesta vaan ei toisesta, eikä myöhästymisilmoituksiin voi luottaa.

Omaan kokemuspiiriini soveltaen aloin pohtia toimitaanko VR:ssä samoin kuin suurissa konsulttitaloissa ja korporaatioissa. Yritetään haukata liian iso pala kerrallaan ja varmistaa lopputulos mastodonttimaisella speksaamisella ja suunnittelulla. Liian isoja kertahankintoja, liian laajoilla ja pitkillä projekteilla ja kuvitelmilla liikkumattomasta maalista. Ja aikansa elänyttä vesiputousviestintää.

Liiketoimintaympäristö ja teknologia muuttuvat sellaista haipakkaa, että ketterä hankintamalli, ketterät projektit ja kokeilukulttuuri istuvat vesiputousprojekteja paremmin moderneihin it-hankkeisiin.

Tästä mieleen tuli verrata ison yrityksen viestintää ja toimintatapoja ohjelmistokehitykseen. Toimitaanko vesiputousmallin mukaan tai kehitettäänkö ketterästi?

Yhteneväisyydet it- ja viestintähärdellien välillä ovat monet. Mielestäni tähän sopii täydellisesti ketteryyden puolesta puhuva Agile Manifesto, jonka jokainen rivi on sovellettavissa viestintäkokonaisuuksien muotoiluunkin.

Yksilöitä ja kanssakäymistä enemmän kuin menetelmiä ja työkaluja
Toimivaa ohjelmistoa enemmän kuin kattavaa dokumentaatiota
Asiakasyhteistyötä enemmän kuin sopimusneuvotteluja
Vastaamista muutokseen enemmän kuin pitäytymistä suunnitelmassa

Aika hyvä. Olen varma, että tätä lähestymistapaa kannattaisi soveltaa myös korporaatioiden viestinnän suunnittelussa ja tekemisessä. Hyvä viestintä on hyvää asiakaspalvelua. Rohkeasti kokeilemaan mikä toimii ja mikä ei, ja asiakkaat mukaan kehittämään.

PS. Kiitos ja anteeksi puhkumiseni! Helpotti. Ehkä Veturi-palvelukin huomenna toimii.

TOP50-yritykset ja kokeilukulttuurin puute

Tilannetajuttomuus vaivaa suomalaisia korporaatioita. Millä kasvot hymyyn?

Tilannetajuttomuus vaivaa suomalaisia korporaatioita. Millä kasvot hymyyn?

Facebook-sivullani käynnistyi mielenkiintoinen keskustelu yritysten presenssistä somessa, ja erityisesti Twitterissä. Siitä innostuneena katsoin pikaisesti läpi Talouselämä-lehden TOP50-yritystä ja annoin armottoman arvioni läsnäolonsa nykytilasta Twitterissä. Kaikkia yrityksiä en onnistunut löytämään, tai ne olivat vaikeasti löydettävissä. Varsin tasapaksua joukkoa, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Huonohkossa keskikastissa (taulukon C-luokka) on koko joukko resurssirikkaita organisaatioita, joilla olisi kaikki mahdollisuudet loistaa somessa ja saada hyötyjä yrityskuvalleen. Yrityskuvaanhan näissä isoissa taloissa on perinteisesti satsattu kitsastelematta. Jostain syystä somen mahdollisuuksia tässä ei aina tajuta. Tilannetajuttomuutta on ilmassa. Parantamisen varaa on jopa parhaimmilla A-luokkaan rankatuilla, vaikka saavat olla ylpeitä etumatkastaan. Uskon silti, että vuonna 2013 tulemme näkemään satsauksia aivan eri mittaluokassa. Tämä on tottumattomalle vaikea laji ja ne, jotka sitä nyt harjoittelevat, toimivat mielestäni fiksusti.

Tässä linkki TOP50-taulukkooni (Google Docs).

Virheitä taulukosta varmastikin löytyy, korjaan niitä lennossa. Kulmakin on kovin kapea (Twitter-analyysi) eli kaikki huomiot tervetulleita, ja jos joku innostuu niin saa jatkaa tuosta eteenpäin (esim. Facebook-läsnäolo mukaan).

(Talkoistaminen rocks > Ihana ja innostunut Pirkka Aunola ehtikin avukseni jo koota ABCD-listat omille Twitter-listoilleen, olkaa hyvät! A-joukko, B-joukko, C-joukko ja D-joukko)

Miksi tilannetajuttomuus vaivaa?

Miksi tilanne on niin monella isolla, resurssirikkaalla yrityksellä vielä lapsen kengissä ja totaalinen tai osittainen tilannetajuttomuus vaivaa? Kirjoitin – blogipostiini “Miten tulla verkostojen uimamaisteriksi?” – tähän aiheeseen liittyen kun annoin lukiolaisille vinkkejä miten he voivat maksimoida mahdollisuutensa – ja tajusin juuri, että aivan samat vihjeet pätevät organisaatioihin. Lisäksi kaivelin alla olevalle vuodatukselle pohjaa vanhoista kirjoituksistani, hieman soveltaen.

Tässä muutama täsmähuomio. Tilanteeseen johtaa ainakin seuraavat kolme syytä (ja monta muuta):

Viestinnän vaikeus, organisaation kulttuuri & rakenteet – sekä ideoiden sisäsiittoisuus & uskalluksen puute.

Viestinnän grand old man, Osmo Wiio, sen tietää. Wiion ensimmäinen laki:

Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.

Viestinnän vaikeudesta, sen katkoista ja väärinymmärryksistä johtunee aika suuri osa johtamisenkin haasteista. Tulemme kohtaamisiin eri kokemuksista ja taustoista, toisinaan puhumme aivan eri kieltä (vaikkakin suomea) ja siksi ymmärtäminen jää puolitiehen. Sosiaalisessa mediassa tämä korostuu.

Toinen aimo osa haasteista syntyy työyhteisön siiloutumisesta, tiedonkulun ja yhteistyön heikosta laadusta. Kolmas tekijä on näkemyksen ja ideoiden puute tai niiden silkka sisäsiittoisuus. Uskalluksen puute ja virheiden raivokas välttäminen – kokeilukulttuurin puute on todella vakava tauti.

Kaikki kolme tekijää vaikeuttavat johtamista, operatiivista toimintaa ja strategiatyötä, jotka ovat kaikki nykyisellä vauhdilla muuttuvassa bisnesympäristössä jo muutenkin haastavia. Toimivaa sosiaalisen median läsnäoloa on vaikea rakentaa, jollei sitä sidota oikeisiin liiketoimintatavoitteisiin (kuten yritysmielikuvan rakentaminen ja parantaminen) ja jollei se ole ihmisten tuloskorteissa (tai millä sinua ikinä mitataankin) mukana. Oto-hommana tämä ei toimi.

Kuilut ja korporaatiokielikukkaset

Organisaation eri osastoilla on omat tärkeät roolinsa ja tehtävänsä – tiedetään, tiedetään, mutta muutosta pukkaa. Kielitaidottomuus ja tilannetajuttomuus leikkaa organisaation mahdollisuuksia muuttua riittävän ripeästi. Syyttelyn palopesäkkeitä syttyy eri puolilla organisaatiota ja muutoskonsulteille riittää töitä.

Otan esimerkin. Yrityksen tukifunktioista sydäntäni lähellä on tietohallinto. Tietohallintoa – sitä veteläksi syytettyä ”sisäistä IT:tä” – sätitään bisneksen puolella kehityksen ja kilpailukyvyn jarruksi.  Ja tietohallinnossa huokaillaan bisneksen kalliita ja epärealistisia toiveita työkalukehityksen suhteen. Turhaakin turhempi energiansyöjä, tähänkin löytyy lääkkeitä kokeilukulttuurista. Henkilöstöammattilaisille lähetinkin jo viestin blogipostissani “Human Capital in the Cloud“.

Rakastan IT- & HR-osaajia, ja toivon niin, että nämä tärkeät liiketoiminnan tukifunktiot alkavat todella tukea organisaatiotaan hirmuisella vimmalla uudenlaisen kilpailutilanteen edessä. Tärkeä rooli muutoksessa.

Samaa rotia kaipaan myyntiin, markkinointiin ja viestintään (etenkin some-yhteistyöhön):

  • Myynti itkee, että markkinoinnin tuottamat liidit ovat huonoja (pakko linkittää tähän klassinen leffakatkelma, jossa yhteistä kieltä ei tosiaankaan ole). Myynnissä toimivat tajuavat tämän heti 🙂
  • Markkinointiosastolla vaikerretaan, ettei työ saa ansaitsemaansa arvostusta myyjiltä.
  • Viestintäosasto ja markkinointiosasto ovat tukkanuottasilla siitä kenen tontille sosiaalinen media kuuluu ja mitä siellä pitäisi tehdä. Anna vastuu viestintäosastolle ja se käyttää somessa korporaatiokielikukkasia? Anna vastuu markkinointiosastolle ja se sortuu myyntimonologiin, vuorovaikuttamatta?

Nämä kolme ammattilaisjoukkoa jos jotkut, rakentakaa hyvää yhteistyötä tässäkin asiassa. Te osaatte sen jo muuten mainiosti. (Nimim. tällä tontilla olen itse virheeni tehnyt ja nyt on käynnissä transformaatio, jo neljättä vuotta. Eikä loppua näy.)

Tontinrajakeskusteluista maisemasuunnitteluun

Yhteinen tavoite ja kieli sen ilmaisuun tuovat toimintaan tolkkua ja syventävät keskustelua. Nämä eivät ratkaise kaikkia haasteita, mutta antaa eväät monipuoliseen keskusteluun ja sitä kautta parempaan keskinäiseen ymmärrykseen. Ymmärrys, kuten luottamuskin, syntyy vuorovaikutuksessa, suhteissa toimijoiden välillä, sekä yritysten sisällä että niiden välillä.

Perustana toimivat asenne, arvot ja halu oppia. En voi olla suosimatta yrittämisen asennetta, joka pohjaa aitoon osapuolten huomioimiseen, ennen kaikkea asiakkaan. Organisaatio, joka näkee asiakaskokemuksen toiminnan kehittämisen ytimessä, menestyy. Siitä syntyy laadukasta ”maisemasuunnittelua”, jossa jokainen osanen istuu kokonaisuuteen ja asiakkaalle tuotetaan arvoa.

Organisaatio, joka etenee tontinrajakeskusteluista maisemasuunnitteluun, kykenee katsomaan kriittisesti sekä nykytilannetta että hahmottamaan tulevaa, ja oppii nopeammin.

Kuilut, kielikylpy, kokeilukulttuuri ja auttamisen prosessi

Miten virheitä välttelevästä siilo-organisaatiosta tulee kokeileva sosiaalinen organisaatio? Esitän kolme veikkausta:

  1. Veikkaan, että jatkossa osastojen rajat madaltuvat, ja edessä on kuilujen ylitys, jotta päästään nopeammin yhteiseen maaliin.
  2. Veikkaan, että edessä on yhteinen kielikylpy ymmärryksen lisäämiseksi. Ettei rakenneta kielen kautta uusia rajoja. Online-presenssikeskusteluista puolet meistä ei ymmärrä sanaakaan.
  3. Veikkaan, että kokeilukulttuurin kaveriksi tarvitaan uusi prosessi: auttamisen prosessi. Tämä toimii yhdessä edellä mainittujen kanssa.

Kohta 3. on napattu organisaatiokulttuuripioneerin Edgar H. Schein’in haastattelusta ”A Corporate Climate of Mutual Help” (pdf), jossa hän lausuu auttamisen prosessista:

”Better teamwork requires perpetual mutual helping, within and across hierarchical boundaries.”

”…companies need to train their teams in the helping process. Most teams training that I’ve seen is focused on making people feel good about one another. But what I’m talking about is something much more profound and essential: knowing how to work with one another as equal partners in an operational setting.”

Bullshit bingoa ja oikeaa tekemistä

Mitä veikkauksiini tulee niin onhan näistä puhuttu jo todella kauan: osastosiilojen purkaminen, oppiva organisaatio, ketterä organisaatio ja asiakasarvo. Totta.

Suomalaisten pk-yritysten joukosta löytyy jo aivan huipputoimintaa verkossa, isoilla vielä hiukan kestää. Joku viisaampi on arvioinut, että ison yrityksen kääntyminen (sosiaalisessa toimintatavassa) kestää 2-3 vuotta aloittamisesta. Mene ja tiedä, ehkä näin on. Bullshit bingon uhallakin nakkaan silti vielä lopuksi avainsanoja pöytään:

Aito kokeilukulttuuri ja sitä tukeva johtaminen. Oppiva, arvostava asenne. Auttamisen kulttuuri ja prosessi. Keskustelua (ja sitä kautta toimintaa) kehittävä ja edistävä yhteinen toimintamalli ja -kieli. Luottamuksen rakentaminen toiminnan kautta (usko tai älä, tämä voi tapahtua somessa).

Ja tiedän raapaisseeni vain pintaa.

Miten tulla verkostojen uimamaisteriksi?

greenbike

Sain yllättävän pyynnön: voisitko inspiroida Suomen lukiolaisia? Joku ihana ihminen Teknologiateollisuus ry:stä oli minut ilmiantanut (eli ei ollut vouhaamistani pelästynyt).

Rivakalla aikataululla löysin itseni kameran edestä puhumassa kymmenisen minuuttia – aivan raakana, yhdellä otolla, ilman muistiinpanoja, hyvällä fiiliksellä ja viiden etukäteen mietityn asian kanssa oli pärjättävä. Mediaveteraani, monitoimija ja mobilisaattori Arto Tuominen on tuottanut tämän inspiraatiopuheenvuorosarjan, jonka mahtavat teemat ovat innovointi, luovuus ja toisinajattelu. Teemat – check, olenhan ainakin osapäiväinen toisinajattelija. Muut puhujat sarjassa ovat melkoisen nimekkäitä, mukana ovat mm. Saku Tuominen, Manuela Bosco ja Anssi Tuulenmäki.

Arto antoi minulle vain yhden ohjeen: sana on villi ja vapaa. Sillä sitten menin. Koostan alle ajatukseni ja viestini lukiolaisille. Ihan kaikkea mitä olin ajatellut sanoa, en sitten jännitykseltäni muistanut itse esityksessä.

Aluksi tunnustin lukiolaisille, että intohimoni on maksimoida mahdollisuuksia, avata ovia ja olla avoin – erityisesti asennevalinnan ja sosiaalisen teknologian avulla. Valitsin monien joukosta tähän esitykseen viisi mahdollisuuksien maksimointiin liittyvää ajatusta – ja jaan ne tässä myös teille, ystäväni.

1. Kokeilukulttuuri

Ensimmäinen mahdollisuuksia lisäävä asia listallani on kokeilukulttuuri, sekä työpaikoilla ja kouluissa että henkilökohtaisena lähestymistapana. Se ei ole aina kovin luontevaa ja syntyperäistä suomalaista. Rakastammehan prosesseja, säntillisyyttä ja turvallista insinöörihenkeä. Turhan usein tunteet, ja pah, se epämääräinen ilmiö nimeltä intuitio, eivät kuulu työyhteisön käytöspalettiin.

Kehotin lukiolaisia olemaan uteliaita kokeilijoita, haastamaan konventiot, yhdistämään uutta & vanhaa, insinööritieteitä & humanistista.  Kehotin jokaista etsimään ja löytämään oman yhdistelmänsä, poikkitieteellisenkin. Esimerkkinä Steve Jobsin kalligrafiaopinnot, jotka olivat Applen ensimmäisen käyttöliittymän taustalla.

Mikä innostava fakta ja mittaluku!

Mikä innostava fakta ja mittaluku!

On vaikea luoda uutta aina samassa ympäristössä, samojen ihmisten kanssa, samoilla metodeilla. Usutin nuoria välillä sekoittamaan pakkaa.   

Insinööriheittoon liittyen (ja huom. minä rakastan insinöörejä) kaivoin esiin Helsingin Sanomien uutisen maaliskuulta: Suomessa on 64 ruotsinlaivallista insinöörejä – mikä inspiroiva mittaluku! Se suorastaan pakottaa pohtimaan paljonko maasta löytyy humanisteja tai muita ammattiryhmiä, ihan vain balanssin vuoksi.

Lausuin myös ”osa teistä hyppää tähän laivaan. Olkaa kokeilevia insinöörejä!”

2. Epälineaarisuus & muuttunut sopimus

Toiseksi mahdollisuuksia kasvattavaksi asiaksi nostin sen, että on tärkeää tiedostaa ja tajuta eräs iso muuttunut asia:  kehityskulut ja -polut eivät ole niin kuin ennen – lineaarisesti taitaa edetä enää kronologinen ikämme.

Samanaikaisesti sopimus, joka on pitkään vallinnut, on peruuttamattomasti rikki: käy koulusi, valmistu, hanki hyvä työpaikka, nauti vakituisista työsuhteista eläkeikään asti. Lukiolaisten (ja meidän kaikkien) on se hyväksyttävä. Taustalla vaikuttaa tietysti globalisaatio, globaali kilpailu, uudet teknologiat ja monta muuta trendiä. (Tähän liittyen lukuvinkki: ystäväni Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja ja heidän mahtava inspiraatio-opuksensa BohoBusiness – Ihmiskunnan voitto koneesta.)

Jokaisen meistä on löydettävä osaamisalue, jossa voi synnyttää henkilökohtaista lisäarvoa. Vain sillä voi kilpailla tulevaisuudessa. Jotta voi löytää ja aktiivisesti havaita monet uudet mahdollisuudet, on tämä tajuttava – epälineaarisuus ja muuttunut sopimus edellyttävät luovuutta, avoimuutta & oma-aloitteisuutta aivan uudella tasolla.  

3. Tilannetaju ja -tajuttomuus

Kolmas mahdollisuuksia lisäävä asia on henkilökohtainen ominaisuus: tilannetaju tai –tajuttomuus.  Tilannetajuttomuudesta kärsii yllättävän moni.  

Opiskelu- ja työelämässä – ja elämässä ylipäätään – tulee eteen monenlaisia tilanteita, joissa on toimittava ja joihin on reagoitava, tehtävä päätöksiä. Karkeasti voisi sanoa, että tilanteeseen tullessa on kolme vaihtoehtoa:

  1. Lähteä tilanteesta (väistää koko asia),
  2. Hyväksyä tilanne (ja toimia kuten on tavanomaista ko. tilanteessa toimia),
  3. Muuttaa toimintaa tilanteessa (kehittää luovasti uusia tapoja ja vinojakin tulokulmia)

On hyvä välillä miettiä miten oma käyttäytyminen jakautuu näiden kolmen tavan kesken.

Inspiraatiolähteeni professori Esa Saarinen käyttää systeemiälykeskusteluissaan mainiota käsiteparia – ylä- ja alarekisteri – kuvaamaan sitä miten tosiasiat voidaan kohdata, miten yksilön ajattelu tilanteissa ohjautuu. Valikoituuko näkökulmaksi huolestunut, pessimistinen alarekisteri, vai mahdollisuudet huomaava, optimistinen ylärekisteri.

Itse koetan parhaani mukaan lähestyä tilanteita ylärekisteristä, antaa tilaa hehkulle ja innostukselle – vaikka aina ei voikaan voittaa. Turhan monilla pelko kuitenkin toimii alarekisterin ajattelun laukaisijana.

Hyvä tilannetaju ja rivakka kyky toimia tilanteissa, joskus myös intuitiivisesti, on entistä tärkeämpää, ja luo uusia mahdollisuuksia. Toimiva järki & tunteet -kombinaatio on suuri voimavara.

4. Verkostot vs. hierarkiat

Neljäs mahdollisuuksien lisääjä ja lähde on verkostojen rakentaminen, verkostoihin luottaminen ja niissä sujuvasti liikkuminen. Pelkästään hierarkiaan pohjautuva tapa jaotella toimintaa ja organisaatioita on tullut tiensä päähän – kenties myös koulumaailmassa.

Ok, toki hierarkioille paikkoja vielä on, mutta innovointiin ne sopivat varsin huonosti. Innovoinnissa tarvittavia ainesosia löytyy vaivatta verkostoista. Innovointi edellyttää rohkeasti tavanomaisesta poispäin liikkumista, uteliaisuutta, avoimuutta, oppimista ja poisoppimista. Jos organisaatiossa innovoidaan aina samalla jengillä, samoissa neukkareissa ja samoilla metodeilla – on edessä mielenkiintoista ponnistelua. Toki poikkeuksia varmaankin löytyy.

Verkostoissa on mahtava määrä upeaa, luovaa ja innostavaa yhteistyötä. Sekä kotimaassa että globaalisti, yritysten ja organisaatioiden, ja yksityishenkilöiden välillä.

Erityisesti tietotyössä näissä verkostoissa uiminen on uusi kansalaistaito. Verkostojen uimamaistereita tarvitaan.

Verkostojen voima! Picture credit: Jessica Hagy

Verkostojen voima! Picture credit: Jessica Hagy

Oheisen piirroksen avulla kehotin lukiolaisia: ”Aloita verkoston rakentaminen heti!”

Vielä toinen näkökulma asiaan. Aiemmin on painotettu valtavasti tiimissä työskentelyä ja hyvää yhteispeliä. Avaa mikä tahansa työpaikkailmoitus ja siinä kuulutetaan hyviä tiimityöskentelytaitoja.  No totta kai on syytä tulla toimeen kollegoiden, opiskelijakavereiden ja muiden läheisten sidosryhmien kanssa. Mutta mutta. Olen aiemmin väittänyt ja rohkenen edelleen väittää, että se ei enää riitä.

Enää ei riitä, että olet hyvä tiimipelaaja, on oltava myös verkostopelaaja.

Kehotin lukiolaisia aloittamaan harjoittelun heti – ja innolla hehkutin Twitteriä (ja taisin tunnustautua Twitter-addiktiksi).

Twitter on mitä mainioin harjoittelupaikka. Ihana, avoin, ilmainen globaali yhteisö, joka kattaa kaikki mahdolliset kiinnostuksen alueet, ja jossa on kaunis yhdessä oppimisen ja jakamisen kulttuuri.

5. Uudenlainen avoimuus

Viimeisenä, viidentenä mahdollisuuskatalysaattorina nostin esiin uudenlaisen avoimuuden. Kaikki edellä mainitut asiat edellyttävät avoimuutta, avointa lähestymis- ja toimintatapaa, sekä organisaatioilta (avoin organisaatiokulttuuri) että jokaiselta henkilökohtaisesti. Kasvava henkilökohtaisuuden tunne ja vaade on suhteellisen uutta ja se hämmentää monia.

Perinteisessä mediassa jaksetaan edelleen hämmästellä sosiaalista mediaa (toki ilahduttavia esimerkkejä löytyy myös). Ehkä siksi, että tässä sekoittuvat yleinen ja yksityinen, ja se liekittää pelkoja ja tuottaa tottumattomalle tuskaa. (Lukuvinkki: Tuija Aallon mainio Kuinka olla avoin –kirja, jossa hän pohtii muuttunutta työn luonnetta ja uusia vaatimuksia.)

Suositin lämpimästi lukiolaisille uudenlaisen avoimuuden harjoittamista – se lisää mahdollisuuksia, edistää ideoiden syntyä ja innovointia. Tuija Aalto lausuu mainiosti:

”On uskallettava jakaa keskeneräisiä ajatuksia, jotta ne voivat jalostua.”

Where the magic happens... - Picture credit: Jessica Hagy

Where the magic happens… – Picture credit: Jessica Hagy

Naulan kantaan.

Esitin lukiolaisille avoimuus-aihetta sivuten vielä toisenkin piirroksen. Avoimuus on myös rajojen ylittämisestä. Poistumista mukavuusalueelta.

Kehotin heitä tarttumaan niihin asioihin, joille palaa ja joista syttyy ja innostuu. On erinomaisen tärkeää löytää alue, johon tuntee intohimoa. Sitä kannattaa etsiä avoimesti ja uteliaasti. Vaikka välillä hirvittäisi.

“Etsikää intohimoisesti, roikkukaa netissä”

Heitin loppuun vielä pari yleistä suositusta:

  • Harjoitelkaa etsimistä ja avoimuutta intohimoisesti. Roikkukaa netissä, paikoissa, joissa kohtaatte saman intohimon jakavia – oppikaa heiltä! Jakakaa ja nauttikaa.
  • Ilmaisutaito on tärkeää verkossa, monimuotoisesti. Kehittäkää näitä taitoja!
  • Harkitkaa yrittäjyyttä yhtenä vaihtoehtona. Yrittäjyys on todellista mukavuusalueelta poistumista, mutta erittäin palkitsevaa.

Päätin esitykseni itse piirtämääni simppeliin venn-kaavioon, jossa on lukiolaisille listaamiani mahdollisuuksien maksimointiin tarvittavia osasia. Tässä kohtaa tyydyin vetämään lyhyesti yhteen (sen mitä enää tässä vaiheessa muistin):

Asenne ratkaisee aina, säilyttäkää uteliaisuus & rohkeus, joka teissä nyt on. Haastakaa konventiot. Opetelkaa uudenlaista avoimuutta verkostoissa, uikaa ja sukeltakaa rohkeasti. Antakaa mielikuvituksen laukata, kokeilkaa. Tästä kaikesta saa elinvoimaa ja raaka-aineita ideoihin ja innovaatioihin!

Venn-kaavioni mahdollisuuksien maksimoimisesta.

Venn-kaavioni mahdollisuuksien maksimoimisesta.

Jännityksellä odotan puheenvuoron valmistumista ja mahdollista palautetta siitä.

Arto Tuominen heitti minulle autossa paluumatkalla haasteen, jotenkin näin lausui: “mä olen todella pettynyt jos en kohta huomaa sinulla olevan videoblogia.” En luvannut suoralta kädeltä. Meanwhile, ajatuksia tutussa kirjallisessa muodossa.