Digikehitys ja ikivanhat tekosyyt

King Penquin and Egg“Ei kannata haaskata aikaa digitaaliseen markkinointiin ja viestintään, elleivät perusasiat ole kunnossa”, täräytti tutkimusyhtiö Market-Vision johtaja yhtiön blogissa. Asiaa selventämään hän listaa surullisia esimerkkejä toimimattomasta asiakaspalvelusta ja rikkinäisestä myyntiprosessista.

Ei, ei ja ei. Olen asiasta eri mieltä. Ikivanha tekosyy olla tarttumatta uuteen. Se, että organisaatio ei ole pystynyt osastosiilojen rajat ylittävään toimintaan on tavallista. Mutta se, että jos yhdessä siilossa uidaan syvällä automaattisesti johtaisi rukkasten pudottamiseen muuallakin on siiloutumistakin älyttömämpi ajatus.

Toimimaton prosessi ja huono palvelun taso kertoo, että asiakkaiden ja markkinan muutosvauhdissa ei ole pysytty mukana. Kun sitten vielä jättäytyy pois digitaalisen kentän murroksesta, niin voi kyllä aloittaa ruumisarkun kannen lakkaamisen (kuten ihana ex-kollegani Johannes tapasi sanoa laiskoista myyntimiehistä).

Blogissa mainittujen esimerkkien tulisi ehdottomasti kokeilla välittömästi jos Twitterissä tai Facebookissa palvelu onnistuisi kivuttomammin. Telejättimme TeliaSonera tarjoaa tästä loistavan vastaesimerkin. Soneran organisaatio ei ole vielä saanut vanhaa asiakaspalvelun prosessiaan iskuun, mutta onnistui sen digitaalisessa toteutuksessa – suomeksi sanottuna: puhelinpalvelu kusee, mutta asiakaspalvelu Facebookissa toimii. Ystäväni lausui tätä blogia kirjoittaessani: “Mä oikeastaan luotan Soneraan somessa, kun mä en ole aikoihin luottanut niihin missään muussa kanavassa.” Hyvä investointi Soneralta!

Toinen hyvä esimerkki on Bangkokin Suomen suurlähetystön asiakaspalvelu Facebook-sivullaan. Toimivaa, täsmällistä tietoa maassa matkaaville helppoa kanavaa pitkin. Puhelinpalvelu ei toimisi tässä yhtä tehokkaasti ja joustavasti. (Matkailin juuri maassa ja seurasin tilannetiedotusta mellakoiden alla.)

Polku virheitä välttelevästä siilo-organisaatiosta kokeilevaksi sosiaaliseksi palveluorganisaatioksi on kitkainen. Kitka on merkki siitä, että jotain ollaan oppimassa jotain uutta. Digitaalisen läsnäolon opettelun aika on nyt. Muutos vaatii asiakkaiden tilanteen parempaa ymmärtämistä ja vie paljon aikaa ja resursseja.  Jos aitoon kokeiluun ei kannusteta, ja osastojen välinen yhteistyö ja auttaminen ontuu, veikkaan homman hoituvan hitaammin, jos ollenkaan.

Osastosiilojen rajat jatkavat madaltumistaan. Osastorajojen joustava ylitys on edellytys matkalla parempaan palveluun ja asiakaskokemukseen.

Viestintä-, HR-, aspa- ja markkinointiosasto ovat turhaan tukkanuottasilla siitä kenen tontille sosiaalinen media kuuluu ja mitä siellä pitäisi tehdä. Ilkeästi voisi sanoa, että kun  vastuu on viestintäosastolla, se käyttää somessa korporaatiokielikukkasia. Anna vastuu markkinointiosastolle ja se sortuu myyntimonologiin, vuorovaikuttamatta. HR-ammattilaiset etenevät hitaasti varoen suututtamasta ketään ja aspassa uskotaan kaikkivoipaan prosessiin, joka palvelusofta määrittää.

Viestintä-, HR-, markkinointi-, asiakaspalvelu- ja IT-ammattilaiset viruvat turhaan siiloissaan ja asiakas on ymmällään. Istuta asiakas kultatuoliin ja tämä jengi heitä palvelemaan – yhdessä. Eri kanavissa. Ennen kaikkea tämä edellyttää sitä, että autatte toisianne. 

Organisaatiokulttuuripioneeri Edgar H. Schein kirjoittaa osuvasti auttamisen prosessista ”A Corporate Climate of Mutual Help” (pdf): ”Better teamwork requires perpetual mutual helping, within and across hierarchical boundaries.” Rakastan Scheininin ajattelua. Ymmärrys, kuten luottamuskin, syntyy vuorovaikutuksessa, suhteissa toimijoiden välillä, sekä yritysten sisällä että niiden välillä. Tähän ei ole oikotietä. Auttamisen prosessit kuntoon.  

Kyky mukautua, kyseenalaistaa ja kokeilla

Turhan moni suomalainen organisaatio kärsii syndroomasta, jota alussa mainittu blogimöläytys kuvaa. Kokeiluhaluttomuudesta, yhteistyökyvyn puutteesta ja jumittavista osastosiiloista. Aiheesta on keskusteltu kymmeniä vuosia, tässä lempiesimerkkinä 20 vuoden takaa. HBR:n artikkelissa (From Value Chain to Value Constellation: Designing Interactive Strategy, Harvard Business Review, 1993) Normann ja Ramírez lausuvat organisaatioden selviytymiskyvystä muuttuvassa markkinassa:

“[…] those looking beyond their immediate boundaries to the social and business systems in which they are enmeshed and discover new ways to reconfigure those systems in order to reinvent value for their customers.”

Perinteiset palvelukanavat ja uudet digikanavat voivat tukea murrosvaiheessa toisiaan. Kun organisaatio tarjoaa hyvää palvelua somessa, se lievittää puhelinpalvelun ylikuormitusta (joka on monesti osasyy sen toimimattomuuteen ja huonoon asiakaskokemukseen). Samalla vapautuu aikaa kehittää vanhempia prosesseja asiakkaiden muuttuvien toimintatapojen ja toiveiden mukaiseksi. Organisaatio, joka kykenee katsomaan kriittisesti sekä nykytilannetta että hahmottamaan tulevaa, oppii nopeammin.

Mukautumiskyvyn lisäksi organisaatiossa tarvitaan asennetta ja halua oppia. Organisaatio, joka näkee asiakaskokemuksen toiminnan kehittämisen ytimessä, menestyy. Siitä syntyy laadukasta jälkeä, jossa jokainen osanen istuu pikkuhiljaa kokonaisuuteen ja asiakkaalle tuotetaan arvoa.

Ei kannata keskittyä hevosen kengityksen palveluprosessiin kun autot ovat tulleet markkinoille.

PS. Ihmiset, kulttuuri ja suhteet päärooliin. Teknologia tukee.

Kuva: http://www.flickr.com/photos/muddybones/8372248213/in/photostream/

 

Vesiputousviestintä on aikansa elänyt

Train_wreck_at_Montparnasse_1895Olen aiemmin ruotinut blogissani suurten yritysten kokeiluhaluttomuutta (erityisesti Twitterissä) sekä yleistä hitautta ja tilannetajuttomuutta some-viestinnässä. Toki osalla asiat ovat hyvin. Nyt jatkan ihmettelyä VR-casen innoittamana.

@ValtionRautatie ilmestyi Twitteriin ja hurmasi twitteristit osuvalla huumorilla ja pistämättömällä tyylillä, minutkin. Hyvässä parodiatilissä on aidosti yritystä kiinnittää huomiota VR:n asiakaspalvelussa kipeästi korjausta kaipaaviin kohtiin, ei siis ihan pelkkää irvailua. VR:llä on paljon petraamista perusviestinnässään. Hyviä alkuja on monta kuten Veturi-palvelu, vaan monet ottelut olen senkin kanssa joutunut painimaan.

Tänään Tommi Hermunen paljasti Digitalist-blogissa tarinan Twitter-tilin takana. Hän esittää samalla muutamia erinomaisia ehdotuksia asiakaspalvelun parantamiseksi. Ilahduttavasti myös VR:n viestintäpäällikkö Mika P. Heijari tuli mukaan kommentoimaan, tosin aluksi kovin korporaatiokielellä ja hitusen pönöttäenkin. Hänen myöhemmät kommenttinsa ovat hiukan pehmeämpiä ja huumoriakin mukana.

Tiirailin asiaa tarkemmin ja silmiini osui Mika P. Heijarin blogipostaus “VR on somessa”. Siinäpä liikuttava puolustuspuhe ja varmaankin kiireessä kirjoitettu.

Digitalist-blogin kommenteissa on käynnissä mainio keskustelu, jossa mukana Tommi Hermunen, monta vieraskommentoijaa sekä Mika P. Heijari. YLEn Sari Veikkolainen ottaa täydet pisteet lausuessaan:

“Someen voi isokin organisaatio lähteä pienesti ja kokeilemaan. Jos kokeilukulttuuri ja luovuus sallitaan niin tarvitse miettiä liian isoja strategisia linjauksia ja jäykkiä rakenteita vaan voi ketterästi kokeilla. Ihanaa somessa on se, että aina voi korjata. Sekaan vaan! Jos syksy menee somestrategiaa miettiessä, voi olla että ehdi lainkaan mukaan. Toinen havainto on se, että jos organisaatiosta ei löydy someen intohimoisesti suhtautuvia henkilöitä, ei homma niin hyvin toimikaan. Kuten mitä tahansa työtä, tätä pitää rakastaa jos haluaa menestyä.”

VR:n kaltaisesta isosta yritykstä löytyy varmasti Twitteriin intohimoisesti suhtautuvia asiakaspalvelijoita.

Olen niin samaa mieltä Sarin kanssa: tarvitaan kokeilukulttuuri ja innostuneita ihmisiä, muuten menee pipariksi. Asioiden loputon suunnittelu ei ole järkevää, jatkuva tekeminen on. Toivotaan, ettei perinteikäs rautatieyhtiömme jämähdä viestinnässään kulkemaan kiskoja pitkin liian pitkäksi aikaa.

Vesiputousviestintä ei istu nopeasti muuttuvaan ympäristöön

No, en ole VR:n tahi joukkoliikenteen asiantuntija tai –tutkija, kiukkuinen ja turhautunut perusasiakas vain. Arkikokemukset asiakasviestinnästä ja palvelumuotoilusta ovat noloja: lippukauppa sulkeutuu yöksi, Veturi-palvelun mobiili- ja selainversio elävät omaa elämäänsä, lippu löytyy toisesta vaan ei toisesta, eikä myöhästymisilmoituksiin voi luottaa.

Omaan kokemuspiiriini soveltaen aloin pohtia toimitaanko VR:ssä samoin kuin suurissa konsulttitaloissa ja korporaatioissa. Yritetään haukata liian iso pala kerrallaan ja varmistaa lopputulos mastodonttimaisella speksaamisella ja suunnittelulla. Liian isoja kertahankintoja, liian laajoilla ja pitkillä projekteilla ja kuvitelmilla liikkumattomasta maalista. Ja aikansa elänyttä vesiputousviestintää.

Liiketoimintaympäristö ja teknologia muuttuvat sellaista haipakkaa, että ketterä hankintamalli, ketterät projektit ja kokeilukulttuuri istuvat vesiputousprojekteja paremmin moderneihin it-hankkeisiin.

Tästä mieleen tuli verrata ison yrityksen viestintää ja toimintatapoja ohjelmistokehitykseen. Toimitaanko vesiputousmallin mukaan tai kehitettäänkö ketterästi?

Yhteneväisyydet it- ja viestintähärdellien välillä ovat monet. Mielestäni tähän sopii täydellisesti ketteryyden puolesta puhuva Agile Manifesto, jonka jokainen rivi on sovellettavissa viestintäkokonaisuuksien muotoiluunkin.

Yksilöitä ja kanssakäymistä enemmän kuin menetelmiä ja työkaluja
Toimivaa ohjelmistoa enemmän kuin kattavaa dokumentaatiota
Asiakasyhteistyötä enemmän kuin sopimusneuvotteluja
Vastaamista muutokseen enemmän kuin pitäytymistä suunnitelmassa

Aika hyvä. Olen varma, että tätä lähestymistapaa kannattaisi soveltaa myös korporaatioiden viestinnän suunnittelussa ja tekemisessä. Hyvä viestintä on hyvää asiakaspalvelua. Rohkeasti kokeilemaan mikä toimii ja mikä ei, ja asiakkaat mukaan kehittämään.

PS. Kiitos ja anteeksi puhkumiseni! Helpotti. Ehkä Veturi-palvelukin huomenna toimii.

Sisältökriisissä riutuvat brändinvartijat

“If you put fences around people you get sheep.”

William L. McKnightin sitaatti istuu monen suomalaisen organisaation tilaan. Siiloon pudonneet osaajat pakertavat roolissaan, siististi ja hallitusti rajoja ylittämättä,  “somessa on sotkuista” & ”olemme markkinajohtaja”-asenteella.

Jäykkä siilo-organisaatio on kuin lammaslauma aitauksessa. Taudinkuvana siilokouristus. Tällaiselle organisaatiolle käynnissä olevan muutoksen edellyttämä uudenlainen työnorganisointi on vaikeaa. Vielä vaikeampaa on lisäarvon synnyttäminen, se kun edellyttää jatkuvaa vuorovaikutusta yli osasto- ja organisaatiorajojen.

Aihe ei todellakaan ole uusi. Herrat Normann and Ramírez kirjoittivat aiheesta jo 20 vuotta sitten artikkelissaan From Value Chain to Value Constellation: Designing Interactive Strategy, (Harvard Business Review, 1993). Heidän mukaansa parhaiten muutoksesta selviävät organisaatiot ovat niitä, jotka katsovat liiketoimintaympäristöään laajemmin ja toimivat sen kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa. En viitsi lausua N-sanaa tässä…

 “[…] those looking beyond their immediate boundaries to the social and business systems in which they are enmeshed and discover new ways to reconfigure those systems in order to reinvent value for their customers.”

Vuorovaikutus, lisäarvon synnyttäminen ja yhteisöllinen media

Lisäarvon synnyttäminen on ainoa asia, joka auttaa selviytymään kilpailutilanteissa. Uudessa maailmassa lisäarvon syntyminen on mahdotonta ilman vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Ja edelleen, tässä yhteisöllinen media on yksi avaintekijöistä, sekä yritys- että kuluttajapuolella.

No, mitä tapahtuu suomalaisessa liiketoimintaympäristössä, markkinointiviestinnässä ja edelleen sosiaalisessa mediassa? Yht’aikaa paljon hyvää ja lupaavaa ja toisaalta runsaasti häkellyttävän alkeellista viestintää – tai mikä surullisinta välinpitämättömyyttä ja väheksyntää.

Hankalinta brändeille tuntuu olevan aito vuorovaikutus sidosryhmien kanssa ja nopea reagointi silloin kun mokataan. Mokia tapahtuu viikoittain, viimeisimpänä esimerkiksi Soprano Oyj, josta Katleena Kortesuo kirjoitti nasevasti ja OP-Pohjola, jonka viestinnässä verkkopankin kaatuminen ei ole asia, josta välittömästi kerrotaan asiakkaille. Kun edes kriisiviestintä ei onnistu. Ainakaan yhteisöllisillä kanavilla. Teknos-Mätäjoki -case on oma lukunsa, Janne Nyyssösen blogissa tästä lisää.

On piinallista seurata yhteisöllisen median sivuuttamisesta aiheutuvaa brändiarvon rapautumista. Onneksi monella jo leikkaa. Partiolaisinnolla ja ammattitaidolla toimii esimerkiksi Finnair. Ripeää, osuvaa ja asiapitoista yhteisöllistä viestintää, jota on nautinto seurata. Nuorista yrityksistä nostan esimerkiksi konsulttitalo Sulavan. Taiturimaisella sisältöstrategialla ja yhteisöllisten kanavien käytöllä – toki monta muutakin asiaa on mennyt putkeen – Sulava nousi parissa vuodessa Microsoft-kumppaneiden ykköskastiin pesten moninkertaisesti isommat kilpailijansa. Onnittelut tuoreelle Vuoden Microsoft-kumppanille, Aki Antman & co!

Taudinkuvana sisältökriisi ja asiakasajattelemattomuus

Mikä sitten mättää? Tilannetta voisi kuvata sisältökriisiksi eli sisältömarkkinoinnin ideaa ei oivalleta, vaan työnnetään yrityksen markkinoinnillista ilosanomaa joka tuuttiin. Taudin kuvana on siis asiakasajattelemattomuus.  Sen vastakohta, asiakasajattelevuus edellyttää, että (edes) yksilöiden välinen viestintä toimii. Mikäli viestintä, markkinointi, myynti, IT ja HR ovat poteroissaan ja johto totaalisen pihalla – no can do.

Sosiaalisen mediaa dynamiikkaa ja parhaita käytäntöjä ymmärtämättömät markkinoinnin- ja viestinnän ammattilaiset syytävät Twitteriin yksisuuntaisesti omaa viestiään ja/tai syyllistyvät yritysblogissa tuotemarkkinointiin. Esimerkkejä löytyy Suomen TOP50-yrityslistalta useita. Listan osaava kärkijoukko erottuu selkeästi ja etumatka on pitkä.

Mikään ei ole mielestäni turhempaa kuin Twitter-tili, jossa jaetaan lehdistötiedotteita ilman vuorovaikutusta, tai Facebook-sivu, jossa sidosryhmien kysymyksiin vastataan valmiilla mallivastauksilla, persoonattomasti. Mielestäni on myös suorastaan liikuttavaa kuinka helposti lehdistötiedotteen formaatti siirtyy vaikkapa Facebookiin, eli statukseen laitetaan otsikkorivi, jonka jälkeen rivinvaihto ja sitten toistetaan täsmälleen sama asia. Se on ilmentymä tiedotetaudista.

Ajatusleikki: mitä jos myyntimies lukisi myyntikäynnillä ääneen yritysesitteen tai lehdistötiedotteen tekstin sellaisenaan.

Mitä avuksi sisältökriisiin?

Olen ollut vuosia Ernest Hemingway –fani. Kirjat pivossa ja sitaatteja tallessa. Haavini on jäänyt The Atlanticin kiinnostava artikkeli vuodelta 1965, “Hemingway in Cuba”. Hemingwayn mielestä kirjoittaminen on pohjimmiltaan keksimistä ja ideointia – ja se pohjautuu tietoon. Sama istuu sisällöntuotantoon. Hyvä sisältö kiinnostaa, viihdyttää, opastaa ja auttaa asiakasta.

Kekseliäisyys, aitous, avoimuus sekä rajat ylittävä yhteistyö ja verkostoituminen lievittävät taatusti tätä vaivaa. Siteeraan Ernerstiä:

“To invent out of knowledge means to produce inventions that are true. Every man should have a built-in automatic crap detector operating inside him. It also should have a manual drill and a crank handle in case the machine breaks down. ”

Ernestin peräänkuuluttama ’crap detector’ on monilla epäkunnossa. Korjaa se tai voit valmistautua kirjoittamaan viimeisen lehdistötiedotteesi.


Kuva: http://www.flickr.com/photos/loop_oh/492805848/in/photostream/

Tietohallinnon ja HR:n Sputnik-hetki

Rome

 

Tietohallinnon rooli, prosessijohtaminen ja HR-käytännöt. Kaikki alueita, joissa tarvitaan 3P-kuuri: Pöllytystä, Pölytystä ja Poisoppimista. Vuosien aikana rakentuneet siilot ja osaoptimoidut toimintatavat eivät tue kasvua, kilpailukykyä, uudenlaisia työn tekemisen tapoja eivätkä juuri innovointiakaan.

IT:n tehtävät eivät ole enää pitkään aikaan olleet pelkkää infrastruktuurista huolehtimista ja servereiden halailua. Yhtä vähän HR:n tehtävät rajoittuvat vain sisäiseen viestintään, rekrytointiin ja lainkirjaimen toteutumisen vahtimiseen. Mukavuusalueelle on kuitenkin helppo jämähtää. Molemmilla ammattilaisjoukoilla on edessään transformaatio sosiaalisempaan toimintatapaan. Kestävyys- ja nopeustestit odottavat.

Inhimillinen IT & Näkyvä HR?

Ystäväni Chris Dancy evankelioi ns. Social IT:sta eli yhdistelmästä tietotyöläisen yhteisöllisessä toimintatavassa tarvittavia taitoja, tietoja, työkaluja ja käyttäytymismalleja. Samoilla linjoilla on Dachis Groupin Lee Bryant, joka sanoo

”Corporate IT is ripe for re-invention and humanisation”.

Inhimillistäminen, ihana sana. Tähän viittasi myös Market-Vision Samuli Savo, joka kehotti Prosessipäivillä it-ammattilaisia tekemään asiakkaistaan onnellisia. “Pelkkä tyytyväisyys ei riitä, jos IT aikoo olla geimeissä mukana”, hän laukoi. Kirjoitin blogiini viime vuonna “More social IT would be less hated IT”, ja uskon siihen edelleen. Anteeksi, sorrun vielä kerran englannninkieliseen ilmaukseen: ”one-size fits all, top-down, command & control, no choice” –tyyppisesti tuotetut palvelut eivät enää istu ympäristöönsä.

Henkilöstöammattilainen jos joku on oikealla asialla kun puhutaan uudesta toimintakulttuurista, ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja verkostojen dynamiikasta. Juuri tätä osaamista on kehitettävä uusien liiketoimintamallien tukemiseksi ja kilpailukyvyn varmistamiseksi. Turhan monessa organisaatiossa HR ei kuitenkaan saa ääntään kuuluviin. Mikä siis mättää?

Disclaimer: Seuraavassa pohdinnassa yleistän reippaasti; ilahduttavia caseja, uutisia ja ammattilaisia löytyy paljon.

Mitkä asiat yhdistävät tietohallinnon ja henkilöstöhallinnon ammattilaisia? Salamana mieleeni tulee kolme yhtäläisyyttä näiden kahden ammattilaisjoukon välillä:

  • Suuri rakkaus huolella hiottuja prosesseja (ja kontrollia) kohtaan – check.
  • Molemmat toiminnot oleellisen tärkeitä liiketoiminnan tukiorganisaatioita – check.
  • Riskienhallinta ja tietoturva-asiat ovat korkealla prioriteetilla – check. 

Prosesseilla haetaan virheettömyyttä ja tehokkuutta. Tiukalla kontrollilla hyvää riskienhallintaa – ja varmaan mielenrauhaakin. Prosessit ja ihmiset paikoillaan ja kas, oikeanlaista outputtia liiketoiminnan hyödyksi pitäisi syntyä. Kaksi asiaa unohtuu:

  1. Megamuutosvauhti: liiketoimintaympäristö muuttuu nopeammin kuin kuvittelemme.
  2. Asiakkaat: asiakas nappasi vallan käsiinsä ja kuuntelee ketä tahtoo, tekee mitä tahtoo, milloin tahtoo ja kenen kanssa tahtoo.

Massiiviset megatrendit kuten pilvipalvelut, kuluttajistuminen, mobiliteetti ja sosiaalinen media eivät enää ole tulevaisuushörhöilyä HBR:n, Fast Companyn ja Wiredin sivuilla. Nämä trendit vaikuttavat juuri nyt erittäin vahvasti organisaatioiden toimintaan ja lähes jokaiseen toimialaan. Printti- ja mainosmedia uikuttavat jo ääneen, asiantuntijatalot juuri huomanneet perinteisen markkinoinnin tehottomuuden, ja vähittäiskaupan puolella ilmeisesti kuvitellaan Suomen olevan saari. Ville Tolvanen on blogissaan ruotinut vähittäiskaupan ‘ruususen unta’ herkullisesti. Mukavuusalueella kellumiselle tarvitaan stoppi. Taikuus tapahtuu siellä missä asiakkaat, kumppanit ja kilpailijat ovat, ei välttämättä siten ja siellä missä ennen menestyttiin.

Taudinkuvana oppimisahdistus

Vietin juuri kaksi mahtavaa päivää tietohallinnon ammattilaisten kanssa ja kävin lukuisia keskusteluja toimialaan vaikuttavista muutosvoimista. Olen hämmentynyt siitä vähättelyn määrästä, jota vielä kommenteissa kuulin mm. pilvipalveluita, kuluttajistumista ja etenkin sosiaalista mediaa kohtaan. Mobiliteetti tuntui jostain syystä olevan hiukan helpompaa käsitellä. (Kyllä, epätieteellinen otos ja metodi, random-keskustelut.)

Rohkenen silti väittää, että monia tietohallintoja ja HR-osastoja riivaa muutosvastarinta eli vakavanlaatuinen oppimisahdistus. Tämän ihanan ilmaisun kuulin Reino Myllymäeltä. Reinolla on toinenkin mainio käsite: muutostahto = elonjäämisahdistus eli vallitsevan tilan kyseenalaistaminen. Usein toimimme vasta kun uhka on jo ihan liki. Kontrollin menettäminen salpaa hengen.

Jokaisen it- & hr-ammattilaisen on hyvä seurata muutosvoimien vaikutuksia omaan työhönsä – eikä vain seurata vaan toimia. Rohkeasti kehittämään uusia liiketoimintaprosesseja- ja -malleja sekä uusia ketteriä hankinta- ja ohjelmistokehitysmalleja! Sosiaalinen media ei pure (jos et itse räksytä) ja pilvipalvelut usein turvallisempia kuin oma konesali. Työkalut eivät tietenkään auta yhtään mitään, jos asenne ja toiminta eivät ole linjassa.

Kaadatko sementtiä prosessiisi?

Moni perinteinen IT- ja HR-prosessi (esim. rekrytointi) sekä ohjelmistokehityksen vesiputousmalli ovat tiensä päässä. Liiketoimintaympäristö ja ihmiset eivät tanssi prosessisi mukaan. Tämän yrittäminen on kuin kaataisit sementtiä prosessiisi. Agile guru Lare Lekmanin mielestä vesiputousmalliin uskominen on sama kuin uskoisi joulupukkiin.

Uutta liiketoimintaympäristöä leimaa valtava tiedon määrä, vaikea ennustettavuus ja jatkuva muutos. Monissa organisaatioissa on jo kova yritys päällä ja onnistumisiakin. Totuus on silti karu, tässä joitakin lukuja maailmalta:

  • Optimointiyrityksistä huolimatta tietointensiiviset alat ovat vähemmän tehokkaita suorityskykymittauksissa verrattuna tuotannollisiin toimialoihin. (AIIM: Are we making the most of content-driven processes)
  • Arvioiden mukaan 20-50 % kollaboraatioksi laskettavasta työstä on edelleen tehotonta tai menee harakoille. (J. Seely Brown & J. Hagel in The Power of Pull)
  • IT-investoinneista 95%:ssa on tavoitteena kustannussäästöt ja usein keskitytään prosessien automatisointiin. Työntekijöiden aika ei kuitenkaan mene itse asiaan vaan prosessipoikkeamien hoitamiseen. (J. Seely Brown & J. Hagel in The Power of Pull)

Yhteisöllisen, tuottavan liiketoiminnan yhtälö on vaikea ratkaista. Ainoa mikä on varmaa on se, ettei nyky-yhtälö enää toimi. Perinteisesti liiketoimintaprosessit on suunniteltu ympäristöön, jossa määritelty joukko ihmisiä tekee työtä yhdessä tietyn tehtävän parissa, toistuvaluonteisesti ja tehokkaasti. Resurssit on kiinnitetty etukäteen ja kuviota tukee tietojärjestelmä (ERP & CRM). Uudessa globaalissa liiketoimintaympäristössä vanhalla tavalla – lukitut tiimit, sementoitu prosessi, välipomot raportointikoneina, ja good-old-hierarkkinen toimintamalli – ei pitkälle pötkitä. Työn tekemisen tapoihin on tultava uudenlaista luovuutta, yhteistyötä ja joustavuutta.

Mitä neuvoksi IT- ja HR-ammattilaisille? Asiaa saattaisi edistää ja alulle laittaa terve lähestyminen riskeihin ja kontrolliin – tasapainoa riskien ja mahdollisuuksien välillä (en tietenkään kehota vastuuttomuuteen). Mutta jos tähtäät 100% riskittömyyteen, rajaat aivan varmasti myös mahdollisuuksiasi ja olet liian hidas. Lakkaa pelkäämästä virheitä, hinta on aikamoisen kova. (Virheitä) tekemällä oppii uudesta ja uutta. (PS. Tietoturvalla päähän lyönti on aivan liian helppoa, usein silkkaa laiskuutta olla selvittämättä asiaa.)

Tietohallinnoilla ja HR-osastoilla on tässä muutoksessa tärkeä rooli – ottakaa se, rakkaat ammattilaiset! Nopeat, uteliaat ja rohkeat kokeilijat saavat kilpailuedun. Ja Rakas Liiketoimintajohto, antakaa IT:lle ja HR:lle riittävästi vapauksia. Luottakaa toisiinne.

Kimurantti tilanne, monella edessä Sputnik-hetki?

Sputnik-hetki kuvasi alunperin tilannetta, jossa Neuvostoliitto päräytti Sputnik 1:lla avaruuteen ennen Yhdysvaltoja. NASA tajusi, että nyt on tuplattava panostukset, jotta saadaan heidät kiinni ja valloitetaan paalupaikka.

Samanlainen hetki voi olla edessä monella yrityksellä, joka nyt jättää kokeilematta pilvipalveluiden, mobiliteetin ja sosiaalisen median monet mahdollisuudet. Kaikilla toimialoilla herätyksen jälkeinen tuplavauhti ei riitä.

Hyvä tapahtuma on odotettu, haluttu ja puhuttu

Tapahtumajärjestäjän painajainen. Kuva: Flickr/J Rawle

Tapahtumajärjestäjän painajainen. Kuva: Flickr/J Rawle

Tapahtumamarkkinointi ja –tuotteistus on ollut vakiorakkaani vuosien ajan. Olen ollut itse ohjaimissa tai läheltä seurannut, osallistunut asiakkaana tai puhujana – ja useimmissa nauttinut verkostoitumisesta ja uuden oppimisesta.

Seuraan haukan katseella miten varovaisesti ja pienin askelin Suomessa hyödynnetään sosiaalista mediaa tapahtumien markkinoinnissa ja toisaalta miten hyvin tapahtuman kohderyhmät on onnistuttu tunnistamaan.

Pohdin asiakasarvon syntyä tapahtumamarkkinoinnin raskaassa ja höyhensarjassa. Tuntuu siltä, että erityisesti isot kaupalliset toimijat ovat jämähtäneet vanhoihin keinoihin. Non-profit -puolella ja pk-yrityksissä löytyy runsaasti luovuutta – ehkä pienten tai olemattomien budjettien siivittämänä. Tuore loistava esimerkki on CMAD 2013 –tapahtuma, jossa hyödynnettiin somen voimaa siekailematta ja taitavasti. (Kaunis kiitos, Johanna Janhonen, Pauliina Mäkelä, Timo Rainio & kumppanit!) Katsopa esimerkiksi mitä löytyy #CMADfi –hashtagilla vielä viikkoja tapahtuman jälkeen.

Pieni vertailu merentakaiseen: olen usean amerikkalaisen ja eurooppalaisen konferenssin kohdelistoilla ja hengästyen seuraan miten aktiivisesti ja systemaattisesti he somea markkinoinnissaan käyttävät. Tuotteistus on viety pitkälle ja usemmiten minua ei kiusata ympäripyöreyksillä.

Mikä tapahtumamarkkinoinnissa on muuttunut somen myötä?

Uutta hyvää liittyy ainakin kohdejoukon löytämiseen, sen ymmärtämiseen, sisällön tuottamiseen ja jakamiseen sekä palautteen keräämiseen. Alla simppeli listaus asiasta – kolmijaolla tapahtumaa ennen, sen aikana ja sen jälkeen.

Tapahtuman ennakkomarkkinointi ja kehitys

Ennen keinovalikoimasta löytyivät asiakaskirjeet, suorapostit, sähköpostikirjeet, lehti- ja verkkomainokset, täydennettynä telemarkkinoinnilla ja joskus onnekkaasti word-of-mouthilla. Sosiaalinen media tuo tähän hyvän lisän, usein erittäin kustannustehokkaasti ja olemassa olevia tapoja täydentäen. Kekseliäisyys tapojen yhdistämisessä kohderyhmää palvelevaksi kokonaisuudeksi on oleellista. Samalla tämä avaa uusille tahoille mahdollisuuden tuottaa tapahtumia keveinkin resurssein.

Uudenlaisia käyttötapoja ja aktiviteetteja ennen tapahtumaa ovat esimerkiksi:

  • Uusien ja/tai täydentävien ideoiden metsästys, esim. tapahtuman (hyvissä ajoin ennakkoon päätettyä) Twitter-hashtagiä hyödyntäen, verkkokyselyillä, Facebook-kyselyillä tai –ryhmien kautta sekä avoimen kehityswikin kautta (kuten esim. CMAD 2013:ssa)
  • Puhujien ja yhteistyökumppanien metsästys
  • Alan osaajien ja innostajien löytäminen
  • Vaikuttajien kommentit ja toiminta, esimerkin seuraaminen. Hyvä tapahtuma on haluttu ja odotettu.
  • Word-of-mouth’in maksimointi somen keinoin. Kiinnostavasta tapahtumasta puhutaan – ennen ja jälkeen.
  • Tekijöiden esilletuominen (mukava tietää kuka on tapahtuman takana).
  • Osallistujille ennakkoon verkostoituminen on inspiroivaa, tiedät keitä tapaat tilaisuudessa. Tämä oli ennen somea varsin hankalaa.

Tapahtuman aikana

  • Osallistujien bongaaminen someaktiviteeteista, edeltänyt some-verkostoituminen sinetöidään kasvotusten tapaamisella. Samalla syntyy luottamuspohja mahdolliselle tulevalle yhteistyölle.
  • Reaaliaikainen esitysten liveraportointi ja kommentointi esim. Twitterissä. Laajentaa osallistujajoukon etänä seuraaviin ja toimii markkinointina tuleville tilaisuuksille – “Tämä tapahtuma on loistava” -fiilis välittyy.
  • Esitysten taltiointi yhä tavallisempaa. Jatkoaikaa ja lisävapautta muistiinpanojen tekoon. Jakaminen helppoa.

Tapahtuman jälkeen

  • Tallenteet, tweetit ja blogit jatkopolkuna ja muistijälkenä.
  • Perinteisten käyntikorttien ohella henkilöt löytyvät somesta esim. hasttagin avulla. Helpottaa yhteydenpitoa.
  • Palautteen keräämiseen uusia tapoja.
  • Tapahtuman onnistunut digitaalinen jalanjälki toimii ennakkomarkkinointina seuraavalle tapahtumalle. Sitä voi aktiivisesti hyödyntää myynti- ja markkinointiponnisteluissa. Hyvä sisältö on voimaa.
  • Hyvä (tapahtuman aikana syntynyt ja yhdessä tuotettu) sisältö on loistavaa raaka-ainetta myös uuden suunnitteluun ja ideointiin.

Hei, unohtuiko asiakasarvo?

Hyvä yhdistelmä uutta ja vanhaa vaikuttaa vahvasti myös asiakkaan kokeman arvon syntyyn ja samalla tapahtuman kustannusrakenteeseen. Osallistuja haluaa oppia uutta ja tavata kollegoitaan. Arvon kokemiseen vaikuttaa myös miten osuvasti sisältö ja puhujat on valittu (ja esitelty), mitä verkostoitumismahdollisuuksia asiakkaalle tarjotaan, miten järjestävä taho tukee sisällön hyödyntämistä (materiaalit ja tallenteet), voiko asiakas vaikuttaa ennakolta sisältöön, sekä miten palautteen antaminen tapahtuman aikana ja jälkeen on mahdollista. Hyvä sisältöstrategia auttaa tässäkin.

Asiakasarvon kulmasta katsottuna siis tämä kaikki suhteutettuna tapahtumasta maksettavaan hintaan. Kulunut ilmaisu hinta-laatusuhde ei ole turhaksi tullut, vaan entistä tärkeämmäksi budjettien kiristyessä ja samanaikaisesti kasvavan oman osaamisen kehittämisen paineissa. Tapahtuman tuottajan näkökulmasta tarpeen on kuunnella asiakkaita, kohdistaa tarkoin ja kehittää fiksusti. Laatuun tämän ei tarvitse vaikuttaa heikentävästi. En malta olla jakamatta kotimaista esimerkkiä kanssanne.

Case: Tapahtumatuotteistus ja asiakasarvo – Prosessijohtaminen ’13 ja Prosessipäivät 2013

Törmäsin viime viikolla kahteen samalla huhtikuun viikolla järjestettävään tapahtumaan, molemmat kaupallisten toimijoiden järjestämiä ja molemmissa aiheena liiketoiminnan prosessit. Olen erottavinani asiakasarvon ja tuotteistuksen tasoeron näiden kahden välillä, enkä malta olla jakamatta asiaa kanssanne. Toinen pelureista on raskassarjalainen ja toinen pk-yritys kumppaneineen (Disclaimer: tunnen jälkimmäisestä, Prosessipäivät järjestävästä tiimistä, muutaman henkilön ja olen toiminut aiemmin yhden yrityksen hallituksessa – ja siksi heitä seuraan. Omistussuhdetta näihin minulla ei ole.)

Case: Raskas sarja

Ison konsernin tytär Talentum Events järjestää Prosessijohtaminen ’13 –tapahtuman pääviestinään ”Prosessijohtaminen osaksi arkipäivän johtamista!” Kyse on yhden päivän tilaisuudesta, jossa on kahdeksan esitystä. Asiakascaseja on mukavan runsaasti mukana ja ne vaikuttavat kiinnostavilta. Mutta mutta, pöllämystyin tapahtuman hinnasta – 1 145€ yhdestä päivästä (hinta julkisen sektorin osallistujille sentään 795€). Huh, mielestäni todella kova hinta. Omassa liiketoimintaympäristössäni näen kiristyvien budjettien myötä hintojen järkevöittämistä ja samalla tapahtuman tuottamisen kustannusten karsimista. Ovatko isot toimijat jääneet hankalaan kiinteiden kulujen loukkuun? Katetaso pidettävä ja tuotantokustannukset juuttuneet samaan, ja asiakkaiden budjetit tiukalla? Entistä vaikeampaa tuottaa tapahtumaa hyvällä hinta-laatusuhteella?

Somerintamalle kuuluu heikkoa: Facebookissa Talentum Events on päivittänyt sivua viimeksi syyskuussa 2012. Twiitata eivät ole ehtineet kertaakaan. Some ei siis liene markkinointikeinojen vahva valinta. Ovatko markkinointiponnistelut suorakirjeitä ja työlästä puhelinmyyntiä? Ja onko kynnys uusien tapojen käytölle korkeampi kun omasta talosta löytyy edullista mediatilaa?

Jäin myös miettimään Talentum Events’in tapahtuman kuvausta ja kohdistusta – kenelle mahtaa olla suunnattu? Onko paikalla 20 henkilöä enempää? Tapahtumaa kuvataan näin: ”Mietitkö johtamisen ammattilaisena, mikä on prosessijohtamisen vaikuttavuus organisaatiossasi? Mietitkö myös, miten sovitetaan yhteen eri toimijoiden vastuut ja roolit prosessien johtamisessa? Oletko myös pohtinut näitä kollegojasi mietityttäneitä kysymyksiä: Miten strategiaa, prosesseja ja tietojärjestelmiä kehitetään samanaikaisesti? Miten välttää prosessien kehittämisen ja johtamisen sudenkuopat? Entä kuinka prosessit jalkautetaan?”

Rohkenen kertoa mielipiteeni: korporaatiokielikukkasia, itsestään selvyyksiä – tyhjää täynnä. Ja tällä hinnalla osallistujamäärä tuskin kovin korkea. Huoh, sanapari ‘prosessien jalkauttaminen’ pitäisi kieltää lailla. Uskon kyllä esitysten olevan sisällöltään hyviä, asiakascase-puhujista ei tosin voi koskaan tietää ovatko he ammattimaisia esiintyjiä vai slidetavaajia.

Case: Altavastaaja  

Toinen kotimainen tapahtuma on Prosessipäivät 2013. Se on 2-päiväinen it-palvelujohtamisen ammattilaisten järjestämä tapahtuma, jossa esityksiä valittavana kolmessa salissa yhteensä 35. Runsaasti eri alojen asiantuntijoita (sekä yksityis- että julkissektori) ja osa toki järjestävien tahojen edustajia/palveluja esille tuovaa (sijoitettuna somasti työkalutrackille näistä kiinnostuneiden löydettäväksi). Tapahtumalle on juuri avattu Facebook-sivu sekä Twitter-tili, mutta vielä ei somepyörä ole vauhdissa.

Tapahtuman kuvaus kuuluu: “Prosessipäivät 2013 on ensimmäinen ja ainut prosessijohtamiseen ja prosessien kehittämiseen keskittyvä tapahtuma. Tapahtuma kokoaa yhteen satoja prosessijohtamisen ammattilaisia kuulemaan alan guruja ja verkostoitumaan keskenään.”

Prosessipäivien tapahtumakuvausta vaivaa sama vika kuin Talentum Eventsiä – rivi tylsiä väitteitä, mutta kiinnostavaa tässä on lupaus runsaasta osanotosta. ’Satoja’ on kova luku tämän päivän ammattilaiskonferenssille, mielenkiintoista seurata miten onnistuvat tavoitteessa. Jään vielä kaipaamaan kuvausta siitä keitä tilaisuudessa on paikalla (roolit mukaan). Julkaisisin jo ilmoittautuneiden titteleitä sivustolla ja samalla kirkastaisin pääviestiä.

Se mikä asiakasarvon kulmasta tässä tapahtumassa positiivisesti pistää silmään on tapahtuman hinta ja sisältö. Mitä osallistuja konferenssimaksulla saa? Kahden päivän tapahtuma maksaa 790 € ja osallistuja saa ohjelmasisällön lisäksi iPad Minin (!) – melkoisen houkuttelevaa. Kaikki esitysmateriaali on pakattu iPad Miniin ja vaikuttaa siltä, että järjestäjät ovat miettineet miten se on aito osa toimivaa tapahtumaa, osa tarjottavaa palvelua eikä mikään vanhanaikainen, asiayhteydestä irrallinen kylkiäinen. Varsin luovaa ja kiinnostavaa myös osallistujan ’personal ROI’n kulmasta. Ja Bring Your Own Device -ilmiö kukoistaa! Lisäksi Keynote-puhujaksi on saatu Suomen Gartnerin (Market-Visio) Samuli Savo, jota harvoin pääsee kuuntelemaan tällä hinnalla. Hän on erinomainen puhuja ja visionääri. (Ja kyllä, ilmoittauduin itse juuri mukaan – ohjelma on kiinnostava ja haluan kiihkeästi iPad Minin sekä nähdä miten järjestäjät tuovat teknologian eläväksi osaksi tapahtumaa.)

Tapahtumamarkkinoinnin pakotettu täyskäännös

Toki nämä kaksi toimijaa ovat hyvin erilaisia ja toimivat eri pohjalta. Tämän vertailun (ei kaiken kattava) pohjalta jäin yleisemmin pohtimaan tapahtumamarkkinointia, tapahtuman tuottamista ja asiakasarvoa: keinovalikoimaa, kuka tuottaa ja miltä pohjalta?

  • Miten tarkkaan kannattaa kohdistaa (ja osua)?
  • Miten hyvin (tai huonosti) somea hyödynnetään ennen, aikana ja jälkeen tapahtuman?
  • Onko nyt pienten toimijoiden aika: tiettyyn alueeseen erikoistuneiden pienempien pelureiden aika, joille tapahtuma on markkinointia, mutta asiakas saa silti siitä arvoa (win-win)?
  • Onko isojen tapahtumajärjestäjien toimintamalli ja ansaintalogiikka tullut tiensä päähän?

Pidän näitä kysymyksiä hyvin relevantteina. Minulla on vahva ”Disruption, here I come” -fiilis perinteisten tapahtumaorganisaatioiden puolesta. Miksi näin? Kolme huomiota:

  1. Ei-ammattimaiset tapahtumatoimijat menevät oikealta ohi kekseliäisyydellä ja täsmäasiantuntemuksella omalla alueellaan.
  2. Verkon kautta löytyy runsaasti ilmaisia virtuaalitapahtumia, varsin hyvällä sisällöllä.
  3. Ja samaan aikaan somessa jaetaan avoimesti osaamista, esimerkiksi blogeissa, SlideSharessa ja keskusteluissa.

Jos olisin tapahtumayrityksen osakas, tarttuisin toimeen heti tai menettäisin yöuneni. Uusi tapa tuottaa lisäarvoa pitää löytyä, muuten homma hiipuu.

Toimin pk-yrityskentässä Ohjelmistoyrittäjät ry:n hallitusaktiivina ja näen sillä foorumilla samansuuntaisia keskustelunavauksia – isot vs. pienet toimijat. Viimeisimpänä hallituskollega Kimmo Koivun haaste julkisiin ohjelmistohankintoihin liittyen. Suuri ei sielläkään ole aina asiakasarvoltaan parasta.

Tapahtumamarkkinoinnin yhteydessä ketteryys ja sosiaalinen media sopivat hyvin yhteen. Ketteryys ja nopeus asiakaskentän kuuntelemisessa sekä monipuolinen uusi kulttuuri tuottamisessa ja markkinoinnissa. Parhaimmillaan tuloksena syntyy tarkasti suunnattuja, kevyesti mutta laadukkaasti tuotettuja tapahtumia asiakasarvo tiukasti mielessä pitäen.  Hyvä tapahtuma on odotettu, haluttu ja puhuttu. Ja tässä pienikin voi olla kaunista.

Päivitys 8.4.2013: Kyselin Prosessipäivien järjestäjiltä tilannetta ja kuulin, että tupa on täynnä (350+ osallistujaa) ja että lisätilaa ollaan järjestämässä, jotta paikalle saadaan 400 it-ammattilaista. Aika uskomaton suoritus pieneltä pelurilta. Olisipa mielenkiintoista kuulla Talentumin tilaisuuden pääluku.

Aiheeseen liittyvä esitykseni Social Business Design ja sosiaalinen rakennemuutos (sivulla 29: Verkostoituminen 1.0 vs. Verkostoituminen 2.0)

TOP50-yritykset ja kokeilukulttuurin puute

Tilannetajuttomuus vaivaa suomalaisia korporaatioita. Millä kasvot hymyyn?

Tilannetajuttomuus vaivaa suomalaisia korporaatioita. Millä kasvot hymyyn?

Facebook-sivullani käynnistyi mielenkiintoinen keskustelu yritysten presenssistä somessa, ja erityisesti Twitterissä. Siitä innostuneena katsoin pikaisesti läpi Talouselämä-lehden TOP50-yritystä ja annoin armottoman arvioni läsnäolonsa nykytilasta Twitterissä. Kaikkia yrityksiä en onnistunut löytämään, tai ne olivat vaikeasti löydettävissä. Varsin tasapaksua joukkoa, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Huonohkossa keskikastissa (taulukon C-luokka) on koko joukko resurssirikkaita organisaatioita, joilla olisi kaikki mahdollisuudet loistaa somessa ja saada hyötyjä yrityskuvalleen. Yrityskuvaanhan näissä isoissa taloissa on perinteisesti satsattu kitsastelematta. Jostain syystä somen mahdollisuuksia tässä ei aina tajuta. Tilannetajuttomuutta on ilmassa. Parantamisen varaa on jopa parhaimmilla A-luokkaan rankatuilla, vaikka saavat olla ylpeitä etumatkastaan. Uskon silti, että vuonna 2013 tulemme näkemään satsauksia aivan eri mittaluokassa. Tämä on tottumattomalle vaikea laji ja ne, jotka sitä nyt harjoittelevat, toimivat mielestäni fiksusti.

Tässä linkki TOP50-taulukkooni (Google Docs).

Virheitä taulukosta varmastikin löytyy, korjaan niitä lennossa. Kulmakin on kovin kapea (Twitter-analyysi) eli kaikki huomiot tervetulleita, ja jos joku innostuu niin saa jatkaa tuosta eteenpäin (esim. Facebook-läsnäolo mukaan).

(Talkoistaminen rocks > Ihana ja innostunut Pirkka Aunola ehtikin avukseni jo koota ABCD-listat omille Twitter-listoilleen, olkaa hyvät! A-joukko, B-joukko, C-joukko ja D-joukko)

Miksi tilannetajuttomuus vaivaa?

Miksi tilanne on niin monella isolla, resurssirikkaalla yrityksellä vielä lapsen kengissä ja totaalinen tai osittainen tilannetajuttomuus vaivaa? Kirjoitin – blogipostiini “Miten tulla verkostojen uimamaisteriksi?” – tähän aiheeseen liittyen kun annoin lukiolaisille vinkkejä miten he voivat maksimoida mahdollisuutensa – ja tajusin juuri, että aivan samat vihjeet pätevät organisaatioihin. Lisäksi kaivelin alla olevalle vuodatukselle pohjaa vanhoista kirjoituksistani, hieman soveltaen.

Tässä muutama täsmähuomio. Tilanteeseen johtaa ainakin seuraavat kolme syytä (ja monta muuta):

Viestinnän vaikeus, organisaation kulttuuri & rakenteet – sekä ideoiden sisäsiittoisuus & uskalluksen puute.

Viestinnän grand old man, Osmo Wiio, sen tietää. Wiion ensimmäinen laki:

Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.

Viestinnän vaikeudesta, sen katkoista ja väärinymmärryksistä johtunee aika suuri osa johtamisenkin haasteista. Tulemme kohtaamisiin eri kokemuksista ja taustoista, toisinaan puhumme aivan eri kieltä (vaikkakin suomea) ja siksi ymmärtäminen jää puolitiehen. Sosiaalisessa mediassa tämä korostuu.

Toinen aimo osa haasteista syntyy työyhteisön siiloutumisesta, tiedonkulun ja yhteistyön heikosta laadusta. Kolmas tekijä on näkemyksen ja ideoiden puute tai niiden silkka sisäsiittoisuus. Uskalluksen puute ja virheiden raivokas välttäminen – kokeilukulttuurin puute on todella vakava tauti.

Kaikki kolme tekijää vaikeuttavat johtamista, operatiivista toimintaa ja strategiatyötä, jotka ovat kaikki nykyisellä vauhdilla muuttuvassa bisnesympäristössä jo muutenkin haastavia. Toimivaa sosiaalisen median läsnäoloa on vaikea rakentaa, jollei sitä sidota oikeisiin liiketoimintatavoitteisiin (kuten yritysmielikuvan rakentaminen ja parantaminen) ja jollei se ole ihmisten tuloskorteissa (tai millä sinua ikinä mitataankin) mukana. Oto-hommana tämä ei toimi.

Kuilut ja korporaatiokielikukkaset

Organisaation eri osastoilla on omat tärkeät roolinsa ja tehtävänsä – tiedetään, tiedetään, mutta muutosta pukkaa. Kielitaidottomuus ja tilannetajuttomuus leikkaa organisaation mahdollisuuksia muuttua riittävän ripeästi. Syyttelyn palopesäkkeitä syttyy eri puolilla organisaatiota ja muutoskonsulteille riittää töitä.

Otan esimerkin. Yrityksen tukifunktioista sydäntäni lähellä on tietohallinto. Tietohallintoa – sitä veteläksi syytettyä ”sisäistä IT:tä” – sätitään bisneksen puolella kehityksen ja kilpailukyvyn jarruksi.  Ja tietohallinnossa huokaillaan bisneksen kalliita ja epärealistisia toiveita työkalukehityksen suhteen. Turhaakin turhempi energiansyöjä, tähänkin löytyy lääkkeitä kokeilukulttuurista. Henkilöstöammattilaisille lähetinkin jo viestin blogipostissani “Human Capital in the Cloud“.

Rakastan IT- & HR-osaajia, ja toivon niin, että nämä tärkeät liiketoiminnan tukifunktiot alkavat todella tukea organisaatiotaan hirmuisella vimmalla uudenlaisen kilpailutilanteen edessä. Tärkeä rooli muutoksessa.

Samaa rotia kaipaan myyntiin, markkinointiin ja viestintään (etenkin some-yhteistyöhön):

  • Myynti itkee, että markkinoinnin tuottamat liidit ovat huonoja (pakko linkittää tähän klassinen leffakatkelma, jossa yhteistä kieltä ei tosiaankaan ole). Myynnissä toimivat tajuavat tämän heti 🙂
  • Markkinointiosastolla vaikerretaan, ettei työ saa ansaitsemaansa arvostusta myyjiltä.
  • Viestintäosasto ja markkinointiosasto ovat tukkanuottasilla siitä kenen tontille sosiaalinen media kuuluu ja mitä siellä pitäisi tehdä. Anna vastuu viestintäosastolle ja se käyttää somessa korporaatiokielikukkasia? Anna vastuu markkinointiosastolle ja se sortuu myyntimonologiin, vuorovaikuttamatta?

Nämä kolme ammattilaisjoukkoa jos jotkut, rakentakaa hyvää yhteistyötä tässäkin asiassa. Te osaatte sen jo muuten mainiosti. (Nimim. tällä tontilla olen itse virheeni tehnyt ja nyt on käynnissä transformaatio, jo neljättä vuotta. Eikä loppua näy.)

Tontinrajakeskusteluista maisemasuunnitteluun

Yhteinen tavoite ja kieli sen ilmaisuun tuovat toimintaan tolkkua ja syventävät keskustelua. Nämä eivät ratkaise kaikkia haasteita, mutta antaa eväät monipuoliseen keskusteluun ja sitä kautta parempaan keskinäiseen ymmärrykseen. Ymmärrys, kuten luottamuskin, syntyy vuorovaikutuksessa, suhteissa toimijoiden välillä, sekä yritysten sisällä että niiden välillä.

Perustana toimivat asenne, arvot ja halu oppia. En voi olla suosimatta yrittämisen asennetta, joka pohjaa aitoon osapuolten huomioimiseen, ennen kaikkea asiakkaan. Organisaatio, joka näkee asiakaskokemuksen toiminnan kehittämisen ytimessä, menestyy. Siitä syntyy laadukasta ”maisemasuunnittelua”, jossa jokainen osanen istuu kokonaisuuteen ja asiakkaalle tuotetaan arvoa.

Organisaatio, joka etenee tontinrajakeskusteluista maisemasuunnitteluun, kykenee katsomaan kriittisesti sekä nykytilannetta että hahmottamaan tulevaa, ja oppii nopeammin.

Kuilut, kielikylpy, kokeilukulttuuri ja auttamisen prosessi

Miten virheitä välttelevästä siilo-organisaatiosta tulee kokeileva sosiaalinen organisaatio? Esitän kolme veikkausta:

  1. Veikkaan, että jatkossa osastojen rajat madaltuvat, ja edessä on kuilujen ylitys, jotta päästään nopeammin yhteiseen maaliin.
  2. Veikkaan, että edessä on yhteinen kielikylpy ymmärryksen lisäämiseksi. Ettei rakenneta kielen kautta uusia rajoja. Online-presenssikeskusteluista puolet meistä ei ymmärrä sanaakaan.
  3. Veikkaan, että kokeilukulttuurin kaveriksi tarvitaan uusi prosessi: auttamisen prosessi. Tämä toimii yhdessä edellä mainittujen kanssa.

Kohta 3. on napattu organisaatiokulttuuripioneerin Edgar H. Schein’in haastattelusta ”A Corporate Climate of Mutual Help” (pdf), jossa hän lausuu auttamisen prosessista:

”Better teamwork requires perpetual mutual helping, within and across hierarchical boundaries.”

”…companies need to train their teams in the helping process. Most teams training that I’ve seen is focused on making people feel good about one another. But what I’m talking about is something much more profound and essential: knowing how to work with one another as equal partners in an operational setting.”

Bullshit bingoa ja oikeaa tekemistä

Mitä veikkauksiini tulee niin onhan näistä puhuttu jo todella kauan: osastosiilojen purkaminen, oppiva organisaatio, ketterä organisaatio ja asiakasarvo. Totta.

Suomalaisten pk-yritysten joukosta löytyy jo aivan huipputoimintaa verkossa, isoilla vielä hiukan kestää. Joku viisaampi on arvioinut, että ison yrityksen kääntyminen (sosiaalisessa toimintatavassa) kestää 2-3 vuotta aloittamisesta. Mene ja tiedä, ehkä näin on. Bullshit bingon uhallakin nakkaan silti vielä lopuksi avainsanoja pöytään:

Aito kokeilukulttuuri ja sitä tukeva johtaminen. Oppiva, arvostava asenne. Auttamisen kulttuuri ja prosessi. Keskustelua (ja sitä kautta toimintaa) kehittävä ja edistävä yhteinen toimintamalli ja -kieli. Luottamuksen rakentaminen toiminnan kautta (usko tai älä, tämä voi tapahtua somessa).

Ja tiedän raapaisseeni vain pintaa.

Miten tulla verkostojen uimamaisteriksi?

greenbike

Sain yllättävän pyynnön: voisitko inspiroida Suomen lukiolaisia? Joku ihana ihminen Teknologiateollisuus ry:stä oli minut ilmiantanut (eli ei ollut vouhaamistani pelästynyt).

Rivakalla aikataululla löysin itseni kameran edestä puhumassa kymmenisen minuuttia – aivan raakana, yhdellä otolla, ilman muistiinpanoja, hyvällä fiiliksellä ja viiden etukäteen mietityn asian kanssa oli pärjättävä. Mediaveteraani, monitoimija ja mobilisaattori Arto Tuominen on tuottanut tämän inspiraatiopuheenvuorosarjan, jonka mahtavat teemat ovat innovointi, luovuus ja toisinajattelu. Teemat – check, olenhan ainakin osapäiväinen toisinajattelija. Muut puhujat sarjassa ovat melkoisen nimekkäitä, mukana ovat mm. Saku Tuominen, Manuela Bosco ja Anssi Tuulenmäki.

Arto antoi minulle vain yhden ohjeen: sana on villi ja vapaa. Sillä sitten menin. Koostan alle ajatukseni ja viestini lukiolaisille. Ihan kaikkea mitä olin ajatellut sanoa, en sitten jännitykseltäni muistanut itse esityksessä.

Aluksi tunnustin lukiolaisille, että intohimoni on maksimoida mahdollisuuksia, avata ovia ja olla avoin – erityisesti asennevalinnan ja sosiaalisen teknologian avulla. Valitsin monien joukosta tähän esitykseen viisi mahdollisuuksien maksimointiin liittyvää ajatusta – ja jaan ne tässä myös teille, ystäväni.

1. Kokeilukulttuuri

Ensimmäinen mahdollisuuksia lisäävä asia listallani on kokeilukulttuuri, sekä työpaikoilla ja kouluissa että henkilökohtaisena lähestymistapana. Se ei ole aina kovin luontevaa ja syntyperäistä suomalaista. Rakastammehan prosesseja, säntillisyyttä ja turvallista insinöörihenkeä. Turhan usein tunteet, ja pah, se epämääräinen ilmiö nimeltä intuitio, eivät kuulu työyhteisön käytöspalettiin.

Kehotin lukiolaisia olemaan uteliaita kokeilijoita, haastamaan konventiot, yhdistämään uutta & vanhaa, insinööritieteitä & humanistista.  Kehotin jokaista etsimään ja löytämään oman yhdistelmänsä, poikkitieteellisenkin. Esimerkkinä Steve Jobsin kalligrafiaopinnot, jotka olivat Applen ensimmäisen käyttöliittymän taustalla.

Mikä innostava fakta ja mittaluku!

Mikä innostava fakta ja mittaluku!

On vaikea luoda uutta aina samassa ympäristössä, samojen ihmisten kanssa, samoilla metodeilla. Usutin nuoria välillä sekoittamaan pakkaa.   

Insinööriheittoon liittyen (ja huom. minä rakastan insinöörejä) kaivoin esiin Helsingin Sanomien uutisen maaliskuulta: Suomessa on 64 ruotsinlaivallista insinöörejä – mikä inspiroiva mittaluku! Se suorastaan pakottaa pohtimaan paljonko maasta löytyy humanisteja tai muita ammattiryhmiä, ihan vain balanssin vuoksi.

Lausuin myös ”osa teistä hyppää tähän laivaan. Olkaa kokeilevia insinöörejä!”

2. Epälineaarisuus & muuttunut sopimus

Toiseksi mahdollisuuksia kasvattavaksi asiaksi nostin sen, että on tärkeää tiedostaa ja tajuta eräs iso muuttunut asia:  kehityskulut ja -polut eivät ole niin kuin ennen – lineaarisesti taitaa edetä enää kronologinen ikämme.

Samanaikaisesti sopimus, joka on pitkään vallinnut, on peruuttamattomasti rikki: käy koulusi, valmistu, hanki hyvä työpaikka, nauti vakituisista työsuhteista eläkeikään asti. Lukiolaisten (ja meidän kaikkien) on se hyväksyttävä. Taustalla vaikuttaa tietysti globalisaatio, globaali kilpailu, uudet teknologiat ja monta muuta trendiä. (Tähän liittyen lukuvinkki: ystäväni Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja ja heidän mahtava inspiraatio-opuksensa BohoBusiness – Ihmiskunnan voitto koneesta.)

Jokaisen meistä on löydettävä osaamisalue, jossa voi synnyttää henkilökohtaista lisäarvoa. Vain sillä voi kilpailla tulevaisuudessa. Jotta voi löytää ja aktiivisesti havaita monet uudet mahdollisuudet, on tämä tajuttava – epälineaarisuus ja muuttunut sopimus edellyttävät luovuutta, avoimuutta & oma-aloitteisuutta aivan uudella tasolla.  

3. Tilannetaju ja -tajuttomuus

Kolmas mahdollisuuksia lisäävä asia on henkilökohtainen ominaisuus: tilannetaju tai –tajuttomuus.  Tilannetajuttomuudesta kärsii yllättävän moni.  

Opiskelu- ja työelämässä – ja elämässä ylipäätään – tulee eteen monenlaisia tilanteita, joissa on toimittava ja joihin on reagoitava, tehtävä päätöksiä. Karkeasti voisi sanoa, että tilanteeseen tullessa on kolme vaihtoehtoa:

  1. Lähteä tilanteesta (väistää koko asia),
  2. Hyväksyä tilanne (ja toimia kuten on tavanomaista ko. tilanteessa toimia),
  3. Muuttaa toimintaa tilanteessa (kehittää luovasti uusia tapoja ja vinojakin tulokulmia)

On hyvä välillä miettiä miten oma käyttäytyminen jakautuu näiden kolmen tavan kesken.

Inspiraatiolähteeni professori Esa Saarinen käyttää systeemiälykeskusteluissaan mainiota käsiteparia – ylä- ja alarekisteri – kuvaamaan sitä miten tosiasiat voidaan kohdata, miten yksilön ajattelu tilanteissa ohjautuu. Valikoituuko näkökulmaksi huolestunut, pessimistinen alarekisteri, vai mahdollisuudet huomaava, optimistinen ylärekisteri.

Itse koetan parhaani mukaan lähestyä tilanteita ylärekisteristä, antaa tilaa hehkulle ja innostukselle – vaikka aina ei voikaan voittaa. Turhan monilla pelko kuitenkin toimii alarekisterin ajattelun laukaisijana.

Hyvä tilannetaju ja rivakka kyky toimia tilanteissa, joskus myös intuitiivisesti, on entistä tärkeämpää, ja luo uusia mahdollisuuksia. Toimiva järki & tunteet -kombinaatio on suuri voimavara.

4. Verkostot vs. hierarkiat

Neljäs mahdollisuuksien lisääjä ja lähde on verkostojen rakentaminen, verkostoihin luottaminen ja niissä sujuvasti liikkuminen. Pelkästään hierarkiaan pohjautuva tapa jaotella toimintaa ja organisaatioita on tullut tiensä päähän – kenties myös koulumaailmassa.

Ok, toki hierarkioille paikkoja vielä on, mutta innovointiin ne sopivat varsin huonosti. Innovoinnissa tarvittavia ainesosia löytyy vaivatta verkostoista. Innovointi edellyttää rohkeasti tavanomaisesta poispäin liikkumista, uteliaisuutta, avoimuutta, oppimista ja poisoppimista. Jos organisaatiossa innovoidaan aina samalla jengillä, samoissa neukkareissa ja samoilla metodeilla – on edessä mielenkiintoista ponnistelua. Toki poikkeuksia varmaankin löytyy.

Verkostoissa on mahtava määrä upeaa, luovaa ja innostavaa yhteistyötä. Sekä kotimaassa että globaalisti, yritysten ja organisaatioiden, ja yksityishenkilöiden välillä.

Erityisesti tietotyössä näissä verkostoissa uiminen on uusi kansalaistaito. Verkostojen uimamaistereita tarvitaan.

Verkostojen voima! Picture credit: Jessica Hagy

Verkostojen voima! Picture credit: Jessica Hagy

Oheisen piirroksen avulla kehotin lukiolaisia: ”Aloita verkoston rakentaminen heti!”

Vielä toinen näkökulma asiaan. Aiemmin on painotettu valtavasti tiimissä työskentelyä ja hyvää yhteispeliä. Avaa mikä tahansa työpaikkailmoitus ja siinä kuulutetaan hyviä tiimityöskentelytaitoja.  No totta kai on syytä tulla toimeen kollegoiden, opiskelijakavereiden ja muiden läheisten sidosryhmien kanssa. Mutta mutta. Olen aiemmin väittänyt ja rohkenen edelleen väittää, että se ei enää riitä.

Enää ei riitä, että olet hyvä tiimipelaaja, on oltava myös verkostopelaaja.

Kehotin lukiolaisia aloittamaan harjoittelun heti – ja innolla hehkutin Twitteriä (ja taisin tunnustautua Twitter-addiktiksi).

Twitter on mitä mainioin harjoittelupaikka. Ihana, avoin, ilmainen globaali yhteisö, joka kattaa kaikki mahdolliset kiinnostuksen alueet, ja jossa on kaunis yhdessä oppimisen ja jakamisen kulttuuri.

5. Uudenlainen avoimuus

Viimeisenä, viidentenä mahdollisuuskatalysaattorina nostin esiin uudenlaisen avoimuuden. Kaikki edellä mainitut asiat edellyttävät avoimuutta, avointa lähestymis- ja toimintatapaa, sekä organisaatioilta (avoin organisaatiokulttuuri) että jokaiselta henkilökohtaisesti. Kasvava henkilökohtaisuuden tunne ja vaade on suhteellisen uutta ja se hämmentää monia.

Perinteisessä mediassa jaksetaan edelleen hämmästellä sosiaalista mediaa (toki ilahduttavia esimerkkejä löytyy myös). Ehkä siksi, että tässä sekoittuvat yleinen ja yksityinen, ja se liekittää pelkoja ja tuottaa tottumattomalle tuskaa. (Lukuvinkki: Tuija Aallon mainio Kuinka olla avoin –kirja, jossa hän pohtii muuttunutta työn luonnetta ja uusia vaatimuksia.)

Suositin lämpimästi lukiolaisille uudenlaisen avoimuuden harjoittamista – se lisää mahdollisuuksia, edistää ideoiden syntyä ja innovointia. Tuija Aalto lausuu mainiosti:

”On uskallettava jakaa keskeneräisiä ajatuksia, jotta ne voivat jalostua.”

Where the magic happens... - Picture credit: Jessica Hagy

Where the magic happens… – Picture credit: Jessica Hagy

Naulan kantaan.

Esitin lukiolaisille avoimuus-aihetta sivuten vielä toisenkin piirroksen. Avoimuus on myös rajojen ylittämisestä. Poistumista mukavuusalueelta.

Kehotin heitä tarttumaan niihin asioihin, joille palaa ja joista syttyy ja innostuu. On erinomaisen tärkeää löytää alue, johon tuntee intohimoa. Sitä kannattaa etsiä avoimesti ja uteliaasti. Vaikka välillä hirvittäisi.

“Etsikää intohimoisesti, roikkukaa netissä”

Heitin loppuun vielä pari yleistä suositusta:

  • Harjoitelkaa etsimistä ja avoimuutta intohimoisesti. Roikkukaa netissä, paikoissa, joissa kohtaatte saman intohimon jakavia – oppikaa heiltä! Jakakaa ja nauttikaa.
  • Ilmaisutaito on tärkeää verkossa, monimuotoisesti. Kehittäkää näitä taitoja!
  • Harkitkaa yrittäjyyttä yhtenä vaihtoehtona. Yrittäjyys on todellista mukavuusalueelta poistumista, mutta erittäin palkitsevaa.

Päätin esitykseni itse piirtämääni simppeliin venn-kaavioon, jossa on lukiolaisille listaamiani mahdollisuuksien maksimointiin tarvittavia osasia. Tässä kohtaa tyydyin vetämään lyhyesti yhteen (sen mitä enää tässä vaiheessa muistin):

Asenne ratkaisee aina, säilyttäkää uteliaisuus & rohkeus, joka teissä nyt on. Haastakaa konventiot. Opetelkaa uudenlaista avoimuutta verkostoissa, uikaa ja sukeltakaa rohkeasti. Antakaa mielikuvituksen laukata, kokeilkaa. Tästä kaikesta saa elinvoimaa ja raaka-aineita ideoihin ja innovaatioihin!

Venn-kaavioni mahdollisuuksien maksimoimisesta.

Venn-kaavioni mahdollisuuksien maksimoimisesta.

Jännityksellä odotan puheenvuoron valmistumista ja mahdollista palautetta siitä.

Arto Tuominen heitti minulle autossa paluumatkalla haasteen, jotenkin näin lausui: “mä olen todella pettynyt jos en kohta huomaa sinulla olevan videoblogia.” En luvannut suoralta kädeltä. Meanwhile, ajatuksia tutussa kirjallisessa muodossa.

 

Tulevaisuusselonteko, välittäminen ja Jane Austen

2012-07-20 19.50.23

Sain kesäkuussa ilahduttavan kutsun Kesärannan lehdistötilaisuuteen, jossa pääministeri Jyrki Katainen ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies kertoivat hallituksen vuotuisesta tulevaisuusselonteosta. Ensivierailuni Kesärannassa, yhdessä kahden bloggaajaveteraanin Cristina Anderssonin ja Tuija Aallon kanssa, oli kiinnostava ja toiveita herättävä.

Olimme paikalla vastaanottamassa haasteen kirjoittaa tulevaisuusselonteosta ja sen teemoista. Cristina on ollut meistä bloggareista tuotteliain ja värvännyt mukaan kaksi teräväkynäistä professoriakin. Ihailen todella paljon Cristinan tarkkanäköistä ja kipakkaa otetta aiheeseen.

Cristina ehdottaa tulevaisuusselonteon ’Niukkuuden mahdollisuudet’ –teeman vastapariksi runsauden ekonomiaa, ja kirjoittaa:

“Yhä kasvava ajattelutapa on runsauden ekonomia, jossa nähdään yhä kasvavat resurssit mm. tiedon, opetuksen, verkostojen, yhteistyön ja tee-se -itse -toiminnan suhteen. Ihmiset ja yritykset pystyvät tulemaan yhteen ennen kuulumattomilla tavoilla luomaan uusia elämää parantavia ideoita, konsepteja ja artefakteja – ja tätä resurssia on aivan loputtomasti. Tee-se-itse ei ulotu pelkästään käsitöihin ja nikkaroimiseen vaan terveydenhoitoon, tietotekniikkaan ja pian, 3D tulostuksen edistyessä, vaativiinkin esineisiin ja työkaluihin. Veden suolanpoistoon ja energian tehokkaaseen jakeluun on kehitteillä hienoja innovaatioita. Jos vain poliitikotkin saataisiin mukaan, niin voisimme vähentää niukkuutta. Mutta olisi tehtävä päätös siirtyä niukkuuden politiikasta runsauden politiikkaan. Runsauden mahdollistaminen pitäisi olla hallituksen tehtävä numero yksi. ”

Kyllä. Cristina nostaa erinomaisen tärkeän asian esiin. Ja luenpa vielä rivien väliin toisenkin viestin, johon itse vankasti uskon: asennemuutos on tarpeen.

Välittämisen kaksi merkitystä

Itse en ole kovin poliittinen eläin ja katsonkin Kesärannassa heitettyä haastetta hieman toisenlaisesta perspektiivistä. Tutkin innokkaasti johtamista, viestintää, tulevaisuuden työtä ja työtapoja sekä sosiaalisen median mahtavaa voimaa. Siksi tulevaisuusselonteon teemaryhmistä nämä kaksi osuvat minuun: Yritysten uudistaminen ja Tulevaisuuden työelämä. Seuraan mielenkiinnolla ryhmien työtä.

Pääministeri Katainen esitti meille bloggareille kaksi kysymystä:

  1. Miten voisimme vahvistaa välittämisen kulttuuria?
  2. Mitkä ovat Suomen kasvun lähteet?

Pääministerin toinen kysymys oli odotettu ja jo paljon käsitelty. Itse uskon vankasti yrittäjyyteen, pieniin yrityksiin ja luovien alojen mahdollisuuksiin perinteisten vientisektoriemme rinnalla.  Mutta on myönnettävä, että Jyrki Kataisen ensimmäinen kysymys yllätti minut täysin. Miten voisimme vahvistaa välittämisen kulttuuria? Pääministeri heitti ilmaan ajatuksen, josta olen kirjoittanut paljon – ja joka on mielestäni yksi suomalaisen työn, työpaikkojen ja tietotyöläisen  avainkysymyksistä. Cristinan ja Jyrkin innoittamana katson siis asiaa yksittäisen ihmisen (erityisesti tietotyöläisen), organisaation ja johtamisen näkökulmasta.

Välittäminen. Rakastan suomen kielen sanaa välittäminen. Sen kaksi kaunista merkitystä liittyvät yhteen myös työelämässä: toisistamme välittäminen sekä tiedon, kokemuksen, ideoiden ja innostuksen välittäminen.  Valitettavasti näen ympärilläni monien keski-ikäisten tietotyöläisten lamautuvan ja urautuvan, nuorten turhautuvan ja iäkkäiden tosiaikuisten luovuttavan. Tässä tarvitaan välittämistä molemmissa merkityksissä.

Käyttämätön potentiaali ja ikäpolvisiilot jarruttavat yritysten toimintaa ja kilpailukykyä. Olen keskustellut lukuisten kokeneiden (lue: ammatissaan keski-ikäisten) viestinnän, markkinoinnin, IT:n, henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen ammattilaisten kanssa ja rohkenen väittää, että tässä joukossa on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Joukosta löytyy osaamista, jota tarvitaan digitaalisessa, kansainvälisessä toimintaympäristössä. Mutta mutta, samalla kokeneella ammattilaisjoukolla on turhan usein sokeita alueita uuden edessä ja vanhaan kokemukseen yhdistämisessä. Ja kun tähän yhdistyy ’lappusilmäasenne’, jossa toisista ei välitetä, soppa on valmis. Välittäminen tuo karuun kuvaan valoa. Asenne tekemiseen ja toisiimme – ja tiedon ja tietämyksen avoin jakaminen ovat kasvun lähde.

Alla lähetän Kesärantaan ja hallitukselle kaksi ideaa vastauksena Jyrkin kysymykseen välittämisestä, herkkään Jane Austen -tyyliin:

Järki ja tunteet

Kiristyvän kilpailun ja kyräilyn työpaikoilla ei tunteilla. Puolet aivoista laitetaan narikkaan ja keskitytään kipittämään kapeassa rännissä. Puolimieli tietotyöläinen tapittaa ruutua tillit korvissa. Ja välillä rumban keskeyttää työpaikoilla pelattava roolipeli nimeltä Palaveri.

Tällaisella työpaikalla välittäminen ei todellakaan kuulu sanavarastoon, ei tiedon eikä toisista välittämisen. Pahoinvointipalvelua tarjolla.

Uskon, että suosikkiprofessorini Esa Saarinen ja Raimo Hämäläinen osuvat Systems Intelligence -ajattelussaan ytimeen. Heidän mallinsa kuvaa tapaa, jolla rajaamme ajatteluamme ja kavennamme potentiaalimme. Uskon myös, että heidän mallinsa hyödyntäminen auttaa välittämisen kulttuurin vahvistamisessa. Ja tämä toi mieleeni Jane Austenin Järki ja tunteet –klassikon.

Systeemiäly kuvaa kahta ajattelumallia ja -moodia. Saarisen mukaan ‘Systeemi 1’ on automaattinen, assosiatiivinen ja intuitiivinen. Se, jossa tunne on mukana. Suomalaisilla työpaikoilla jyrää ‘Systeemi 2’ –ajattelu: sen mukaan on parempi pitäytyä tiukan rationaalisena ja jättää tunteet kotiin. Järki jyrää, Jyrki ja Jyri! Useimmat meistä toimivat työpaikalla Systeemi 2 -ajattelun ohjaamana ja orjana. Saarisen ja Hämäläisen mukaan tällöin tiedostamattamme blokkaamme Systeemi 1:n ja samalla kavennamme omaa kapasiteettiamme. Meillä on synnynnäinen kyky toimia älykkäästi vaativissa, monimutkaisissa vuorovaikutustilanteissa ilman, että joka hetki pysähdymme pohtimaan toimintaamme objektiivisesti. Usein kuitenkin tukahdutamme tämän ja paljon hyvää, arvokasta ja hyödyllistä jää oivaltamatta. Huono juttu organisaation kilpailukyvylle.

Kun molemmat systeemit ovat aktiivisina jää tilaa intuitiolle, vaikuttavalle vuorovaikutukselle, tunteille sekä välittämiselle molemmissa merkityksissään. Itse uskon, että tämä tuottaa parempia päätöksiä ja lisää ymmärrystä. Ja avaa ikkunan paremmalle kilpailukyvylle. Suomi tarvitsee sitä kipeästi. Olen vakuuttunut siitä, että tietotyöläinen on tuottavampi, tehokkaampi ja hyvinvoivampi, kun sallii itselleen molempien ajattelun systeemien sekakäytön.

Tämä edellyttää hyvää johtamista, uudenlaisia johtamistaitoja ja –tapoja. Tasapainoiseen Systeemi 1 & 2 –ajatteluun törmää useammin yrittäjävetoisissa ja -henkisissä organisaatioissa. Uskon tämän toimintatavan olevan edellytys ja voimavara Suomen kasvun lähteitä etsittäessä.

Järjen ja tunteen sekakäyttö, Jyrki & Jyri. Check.

Ylpeys ja ennakkoluulo

Aito välittäminen edellyttää myös yhteisöllisyyttä, jakamisen kulttuuria sekä ymmärtämistä aidon kuuntelun kautta.

Jane Austenin ajan keskustelukulttuuri oli varsin vivahteikasta, mutta ylpeys ja ennakkoluulo veivät usein viesteiltä terän ja aiheuttivat väärinkäsityksiä. Jokainen sanottu ja kirjoitettu sana punnittiin ja tulkittiin tarkoin. Ihmiset kuuntelivat toisiansa. Mitä lääkkeeksi Suomen työpaikoilla vellovaan “ylpeyteen ja ennakkoluuloon”, joka värittää viestintää ja vaikuttaa välittämiseen?  Ei pakkoruotsia, vaan Kuuntelun Pakollinen Lyhyt Oppimäärä.

Julian Treasure puhuu kauniisti ja osuvasti aktiivisesta kuuntelemisesta, ja sen tärkeydestä vimmalla muuttuvassa, kaoottisessa ympäristössä. Julian jakaa alla olevassa loistavassa puheessaan viisi vinkkiään parempaan kuuntelemiseen. Ympäröivä kulttuuri, arvomme, uskomuksemme, asenteemme ja odotuksemme vaikuttavat siihen mitä ja miten kuulemme ja kuuntelemme. Jokaisen johtajan olisi hyvä tiedostaa tämä viestinnässään. Viides Julianin vinkeistä kolahti minuun. Julian kertoo RASA-mallista (lyhenne sanoista Receive, Appreciate, Summarize, Ask). Nämä neljä verbiä kuuluvat jokaiselle työpaikalle, Eduskunnasta pieneen it-pajaan. Välittämisen, ymmärtämisen ja kuuntelemisen tapaa tarvitaan päätöksenteossa, oppimisessa sekä hyvässä johtamisessa ja johtajuudessa. Kuunteleminen on uusi musta. Suosittelen lämpimästi, että kuuntelet Julianin esityksen (kesto 7:50 min)

Asenne auttamiseen

Vielä yksi kulma ’Järki ja tunteet & Ylpeys ja ennakkoluulo’ –teemoihin. YT-neuvotteluiden, PDF-raporttien ja aina-samoista-ihmisistä-koostuvien-työryhmien Suomessa vallitsee ’hoidan omat asiani’ –meno: aivan sama mitä naapuriloosissa tapahtuu, panttaan tietojani ja olen valmiina taisteluun työpaikastani. Tavallaan ymmärrettävää, mutta surullista kokonaisuuden kannalta.

Järjen ja tunteen sekakäytön sekä paremman ymmärtämisen ohella organisaatioissa tarvitaan kipeästi myös osallistumisen ja auttamisen kulttuuria. Organisaatiokulttuurin tutkimuksen pioneeri Edgar Schein on kirjoittanut aiheesta erinomaisesti.  Alla lainaus hänen haastattelustaan ”A Corporate Climate of Mutual Help”.

”Better teamwork requires perpetual mutual helping, within and across hierarchical boundaries.”

”…companies need to train their teams in the helping process. Most teams training that I’ve seen is focused on making people feel good about one another. But what I’m talking about is something much more profound and essential: knowing how to work with one another as equal partners in an operational setting.”

Wärtsilän sosiaalisen median osaaja Amos Ahola sanoi osuvasti eräässä tilaisuudessa: ”Jos voin auttaa kollegaa ja se vie minulta 15 minuuttia, sen sijaan että hän ponnistelee sen kanssa 4 tuntia – eikö tämä ole yrityksen tuottavuudelle hyvä asia?” Naulan kantaan, Amos. Ja juuri tähän tarvitaan osallistumisen, kuuntelemisen ja auttamisen kulttuuria.

Olen kirjoittanut keski-ikäisten tietotyöläisten syndroomasta ja aion jatkaa siitä evankelioimista. Syvät siilorakenteet organisaation eri toimintojen välillä, ikäpolvisiilot ja -ajattelu ovat tiensä päässä.

Jos jatkamme rypemistä tiedon panttauksen ja yksilösuoritusten ihannemaassa, on vaikea nähdä suurta kilpailukyvyn hyppäystä tai hyvää kasvua. Tämä on suuri haaste johtamiselle. Toivon Yritysten uudistuminen ja Tulevaisuuden työelämä –teemaryhmien pohtivan asiaa. Myös Cristinan ehdottama oivallinen Runsauden Ekonomia -ajattelu istuu tähän erinomaisesti.

Uskon välittämisen kulttuuriin ja osana hallituksen tulevaisuusselontekoa toivon näiden pehmeämpien teemojen esilläoloa. Tiedän, että kovin ovat pieniä asioita monien mielestä. Mutta itse uskon, että kasvu ja kilpailukyky saavat entistä vahvemman kasvualustan kun välitämme, jaamme ja toimimme aidon keskinäisen arvonannon ilmapiirissä ja runsauden ekonomiassa.

Paina mieleesi välittämisen kaksi merkitystä: toisistamme välittäminen sekä tiedon, kokemuksen, ideoiden ja innostuksen välittäminen!

Kuka pelastaisi ammatissaan keski-ikäiset tietotyöläiset?

Where the magic happens... - Picture credit: Jessica Hagy

Where the magic happens… – Picture credit: Jessica Hagy

Ok, seuraavassa  yleistän reippaasti. Tottakai poikkeuksia löytyy. Mutta näen ison haasteen ja päätin tarttua siihen. Siis tehdä jotakin.

Paljon on kirjoitettu hyvää ja kaunista diginatiiveista sekä uusia taitoja edellyttävästä modernista tietotyöstä. Erittäin tärkeitä aiheita työelämän muutosta ja Suomen tulevaisuuttakin pohdittaessa. Fokus on nuorissa, ja hyvä niin. Se on myös tytöissä ja naisissa, hyvä sekin. Teknologiateollisuus ry:n ’Naisia ICT-alalle’ -hanke on oiva esimerkki hyvästä, oikeansuuntaisesta toiminnasta. Linda Liukas loistaa yhtenä hankkeen keulakuvista – ja Linda-faniksi tunnustaudun.

Yksi ryhmä jää keskustelussa seinäruusuksi: ammatissaan keski-ikäiset tietotyöläiset (ei siis välttämättä edes kronologisesti keski-ikäiset). Kuka pelastaisi heidät? Kuka identifioisi suuret ammatilliset harmaat alueet, joihin on vaikea tarttua? Yksilö itse? Organisaation johto? HR-osasto?

Continue reading

Odottamattomia yhdistelmiä, somea ja johtajaominaisuuksia

Minulla on tapana katsella kattoja, sieltäkin löytyy välillä yllätyksiä.

Haluan jakaa muutaman tarinan, tarkemmin sanottuna odottamattoman yhdistelmän.

Odottamattomista sattumuksista ja mahdollisuuksista olen runoillut aiemminkin: avoimella asenteella, systeemit 1 & 2 käytössä. Niistä voit lukea lisää täältä.

Minulla on tapana havainnoida hauskoja, odottamattomia yhdistelmiä, ja nauttia niistä. Kahden minulle rakkaan asian yhdistelmiä. Usein välittömästi hymyilyttäviä ja päivän pelastavia, kuten äidiltäni lahjaksi saamani äänikirja, jossa Dr. House, näyttelijä Hugh Laurie lukee Tove Janssonin Muumi-kirjaa englanniksi. Aivan mahtavaa kuunnella Hugh’n brittikorostuksella lausumaa tuttua tarinaa ja muumihahmojen englanninkielisiä nimiä. Mahtavan rentouttava, odottamaton yhdistelmä. Suosittelen lämpimästi.

Continue reading