Sain yllättävän pyynnön: voisitko inspiroida Suomen lukiolaisia? Joku ihana ihminen Teknologiateollisuus ry:stä oli minut ilmiantanut (eli ei ollut vouhaamistani pelästynyt).

Rivakalla aikataululla löysin itseni kameran edestä puhumassa kymmenisen minuuttia – aivan raakana, yhdellä otolla, ilman muistiinpanoja, hyvällä fiiliksellä ja viiden etukäteen mietityn asian kanssa oli pärjättävä. Mediaveteraani, monitoimija ja mobilisaattori Arto Tuominen on tuottanut tämän inspiraatiopuheenvuorosarjan, jonka mahtavat teemat ovat innovointi, luovuus ja toisinajattelu. Teemat – check, olenhan ainakin osapäiväinen toisinajattelija. Muut puhujat sarjassa ovat melkoisen nimekkäitä, mukana ovat mm. Saku Tuominen, Manuela Bosco ja Anssi Tuulenmäki.

Arto antoi minulle vain yhden ohjeen: sana on villi ja vapaa. Sillä sitten menin. Koostan alle ajatukseni ja viestini lukiolaisille. Ihan kaikkea mitä olin ajatellut sanoa, en sitten jännitykseltäni muistanut itse esityksessä.

Aluksi tunnustin lukiolaisille, että intohimoni on maksimoida mahdollisuuksia, avata ovia ja olla avoin – erityisesti asennevalinnan ja sosiaalisen teknologian avulla. Valitsin monien joukosta tähän esitykseen viisi mahdollisuuksien maksimointiin liittyvää ajatusta – ja jaan ne tässä myös teille, ystäväni.

1. Kokeilukulttuuri

Ensimmäinen mahdollisuuksia lisäävä asia listallani on kokeilukulttuuri, sekä työpaikoilla ja kouluissa että henkilökohtaisena lähestymistapana. Se ei ole aina kovin luontevaa ja syntyperäistä suomalaista. Rakastammehan prosesseja, säntillisyyttä ja turvallista insinöörihenkeä. Turhan usein tunteet, ja pah, se epämääräinen ilmiö nimeltä intuitio, eivät kuulu työyhteisön käytöspalettiin.

Kehotin lukiolaisia olemaan uteliaita kokeilijoita, haastamaan konventiot, yhdistämään uutta & vanhaa, insinööritieteitä & humanistista.  Kehotin jokaista etsimään ja löytämään oman yhdistelmänsä, poikkitieteellisenkin. Esimerkkinä Steve Jobsin kalligrafiaopinnot, jotka olivat Applen ensimmäisen käyttöliittymän taustalla.

On vaikea luoda uutta aina samassa ympäristössä, samojen ihmisten kanssa, samoilla metodeilla. Usutin nuoria välillä sekoittamaan pakkaa.   

Insinööriheittoon liittyen (ja huom. minä rakastan insinöörejä) kaivoin esiin Helsingin Sanomien uutisen maaliskuulta: Suomessa on 64 ruotsinlaivallista insinöörejä – mikä inspiroiva mittaluku! Se suorastaan pakottaa pohtimaan paljonko maasta löytyy humanisteja tai muita ammattiryhmiä, ihan vain balanssin vuoksi.

Lausuin myös ”osa teistä hyppää tähän laivaan. Olkaa kokeilevia insinöörejä!”

2. Epälineaarisuus & muuttunut sopimus

Toiseksi mahdollisuuksia kasvattavaksi asiaksi nostin sen, että on tärkeää tiedostaa ja tajuta eräs iso muuttunut asia:  kehityskulut ja -polut eivät ole niin kuin ennen – lineaarisesti taitaa edetä enää kronologinen ikämme.

Samanaikaisesti sopimus, joka on pitkään vallinnut, on peruuttamattomasti rikki: käy koulusi, valmistu, hanki hyvä työpaikka, nauti vakituisista työsuhteista eläkeikään asti. Lukiolaisten (ja meidän kaikkien) on se hyväksyttävä. Taustalla vaikuttaa tietysti globalisaatio, globaali kilpailu, uudet teknologiat ja monta muuta trendiä. (Tähän liittyen lukuvinkki: ystäväni Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja ja heidän mahtava inspiraatio-opuksensa BohoBusiness – Ihmiskunnan voitto koneesta.)

Jokaisen meistä on löydettävä osaamisalue, jossa voi synnyttää henkilökohtaista lisäarvoa. Vain sillä voi kilpailla tulevaisuudessa. Jotta voi löytää ja aktiivisesti havaita monet uudet mahdollisuudet, on tämä tajuttava – epälineaarisuus ja muuttunut sopimus edellyttävät luovuutta, avoimuutta & oma-aloitteisuutta aivan uudella tasolla.  

3. Tilannetaju ja -tajuttomuus

Kolmas mahdollisuuksia lisäävä asia on henkilökohtainen ominaisuus: tilannetaju tai –tajuttomuus.  Tilannetajuttomuudesta kärsii yllättävän moni.  

Opiskelu- ja työelämässä – ja elämässä ylipäätään – tulee eteen monenlaisia tilanteita, joissa on toimittava ja joihin on reagoitava, tehtävä päätöksiä. Karkeasti voisi sanoa, että tilanteeseen tullessa on kolme vaihtoehtoa:

1. Lähteä tilanteesta (väistää koko asia),
2. Hyväksyä tilanne (ja toimia kuten on tavanomaista ko. tilanteessa toimia),
3. Muuttaa toimintaa tilanteessa (kehittää luovasti uusia tapoja ja vinojakin tulokulmia)

On hyvä välillä miettiä miten oma käyttäytyminen jakautuu näiden kolmen tavan kesken.

Inspiraatiolähteeni professori Esa Saarinen käyttää systeemiälykeskusteluissaan mainiota käsiteparia – ylä- ja alarekisteri – kuvaamaan sitä miten tosiasiat voidaan kohdata, miten yksilön ajattelu tilanteissa ohjautuu. Valikoituuko näkökulmaksi huolestunut, pessimistinen alarekisteri, vai mahdollisuudet huomaava, optimistinen ylärekisteri.

Itse koetan parhaani mukaan lähestyä tilanteita ylärekisteristä, antaa tilaa hehkulle ja innostukselle – vaikka aina ei voikaan voittaa. Turhan monilla pelko kuitenkin toimii alarekisterin ajattelun laukaisijana.

Hyvä tilannetaju ja rivakka kyky toimia tilanteissa, joskus myös intuitiivisesti, on entistä tärkeämpää, ja luo uusia mahdollisuuksia. Toimiva järki & tunteet -kombinaatio on suuri voimavara.

4. Verkostot vs. hierarkiat

Neljäs mahdollisuuksien lisääjä ja lähde on verkostojen rakentaminen, verkostoihin luottaminen ja niissä sujuvasti liikkuminen. Pelkästään hierarkiaan pohjautuva tapa jaotella toimintaa ja organisaatioita on tullut tiensä päähän – kenties myös koulumaailmassa.

Ok, toki hierarkioille paikkoja vielä on, mutta innovointiin ne sopivat varsin huonosti. Innovoinnissa tarvittavia ainesosia löytyy vaivatta verkostoista. Innovointi edellyttää rohkeasti tavanomaisesta poispäin liikkumista, uteliaisuutta, avoimuutta, oppimista ja poisoppimista. Jos organisaatiossa innovoidaan aina samalla jengillä, samoissa neukkareissa ja samoilla metodeilla – on edessä mielenkiintoista ponnistelua. Toki poikkeuksia varmaankin löytyy.

Verkostoissa on mahtava määrä upeaa, luovaa ja innostavaa yhteistyötä. Sekä kotimaassa että globaalisti, yritysten ja organisaatioiden, ja yksityishenkilöiden välillä.

Erityisesti tietotyössä näissä verkostoissa uiminen on uusi kansalaistaito. Verkostojen uimamaistereita tarvitaan.

Oheisen piirroksen avulla kehotin lukiolaisia: ”Aloita verkoston rakentaminen heti!”

Vielä toinen näkökulma asiaan. Aiemmin on painotettu valtavasti tiimissä työskentelyä ja hyvää yhteispeliä. Avaa mikä tahansa työpaikkailmoitus ja siinä kuulutetaan hyviä tiimityöskentelytaitoja.  No totta kai on syytä tulla toimeen kollegoiden, opiskelijakavereiden ja muiden läheisten sidosryhmien kanssa. Mutta mutta. Olen aiemmin väittänyt ja rohkenen edelleen väittää, että se ei enää riitä.

Enää ei riitä, että olet hyvä tiimipelaaja, on oltava myös verkostopelaaja.

Kehotin lukiolaisia aloittamaan harjoittelun heti – ja innolla hehkutin Twitteriä (ja taisin tunnustautua Twitter-addiktiksi).

Twitter on mitä mainioin harjoittelupaikka. Ihana, avoin, ilmainen globaali yhteisö, joka kattaa kaikki mahdolliset kiinnostuksen alueet, ja jossa on kaunis yhdessä oppimisen ja jakamisen kulttuuri.

5. Uudenlainen avoimuus

Viimeisenä, viidentenä mahdollisuuskatalysaattorina nostin esiin uudenlaisen avoimuuden. Kaikki edellä mainitut asiat edellyttävät avoimuutta, avointa lähestymis- ja toimintatapaa, sekä organisaatioilta (avoin organisaatiokulttuuri) että jokaiselta henkilökohtaisesti. Kasvava henkilökohtaisuuden tunne ja vaade on suhteellisen uutta ja se hämmentää monia.

Perinteisessä mediassa jaksetaan edelleen hämmästellä sosiaalista mediaa (toki ilahduttavia esimerkkejä löytyy myös). Ehkä siksi, että tässä sekoittuvat yleinen ja yksityinen, ja se liekittää pelkoja ja tuottaa tottumattomalle tuskaa. (Lukuvinkki: Tuija Aallon mainio Kuinka olla avoin –kirja, jossa hän pohtii muuttunutta työn luonnetta ja uusia vaatimuksia.)

Suositin lämpimästi lukiolaisille uudenlaisen avoimuuden harjoittamista – se lisää mahdollisuuksia, edistää ideoiden syntyä ja innovointia. Tuija Aalto lausuu mainiosti:

”On uskallettava jakaa keskeneräisiä ajatuksia, jotta ne voivat jalostua.”

Naulan kantaan.

Esitin lukiolaisille avoimuus-aihetta sivuten vielä toisenkin piirroksen. Avoimuus on myös rajojen ylittämisestä. Poistumista mukavuusalueelta.

Kehotin heitä tarttumaan niihin asioihin, joille palaa ja joista syttyy ja innostuu. On erinomaisen tärkeää löytää alue, johon tuntee intohimoa. Sitä kannattaa etsiä avoimesti ja uteliaasti. Vaikka välillä hirvittäisi.

”Etsikää intohimoisesti, roikkukaa netissä”

Heitin loppuun vielä pari yleistä suositusta:

• Harjoitelkaa etsimistä ja avoimuutta intohimoisesti. Roikkukaa netissä, paikoissa, joissa kohtaatte saman intohimon jakavia – oppikaa heiltä! Jakakaa ja nauttikaa.
• Ilmaisutaito on tärkeää verkossa, monimuotoisesti. Kehittäkää näitä taitoja!
• Harkitkaa yrittäjyyttä yhtenä vaihtoehtona. Yrittäjyys on todellista mukavuusalueelta poistumista, mutta erittäin palkitsevaa.

Päätin esitykseni itse piirtämääni simppeliin venn-kaavioon, jossa on lukiolaisille listaamiani mahdollisuuksien maksimointiin tarvittavia osasia. Tässä kohtaa tyydyin vetämään lyhyesti yhteen (sen mitä enää tässä vaiheessa muistin):

Asenne ratkaisee aina, säilyttäkää uteliaisuus & rohkeus, joka teissä nyt on. Haastakaa konventiot. Opetelkaa uudenlaista avoimuutta verkostoissa, uikaa ja sukeltakaa rohkeasti. Antakaa mielikuvituksen laukata, kokeilkaa. Tästä kaikesta saa elinvoimaa ja raaka-aineita ideoihin ja innovaatioihin!

Jännityksellä odotan puheenvuoron valmistumista ja mahdollista palautetta siitä.

Arto Tuominen heitti minulle autossa paluumatkalla haasteen, jotenkin näin lausui: ”mä olen todella pettynyt jos en kohta huomaa sinulla olevan videoblogia.” En luvannut suoralta kädeltä. Meanwhile, ajatuksia tutussa kirjallisessa muodossa.