Kirjoitin aikaisemmassa blogikirjoituksessani inhimillisyyden renessanssista, persoonallisuuksien esiinmarssista, yrityksen sosiaalisesta voimasta, ja siitä miksi sosiaalisessa mediassa on tärkeää toimia omalla nimellä ja kasvoilla.
Sunnuntain Hesari inspiroi jatkamaan aiheesta. Taloussivun sosiaalista mediaa käsittelevässä artikkelissa Valion brändijohtaja Hanna Hiekkamies iloitsi tavasta, jolla Valion fanit ovat puolustaneet yhtiötä Facebookissa, ja hän lausui:
”Tapaus avasi silmäni. Sosiaalisessa mediassa täytyy tulla ulos yritysroolista ja vastata omalla nimellään, ihminen ihmiselle. Se on uutta.” (HS 9.1.2011)
Aivan. Minulla on monia samansuuntaisia kokemuksia suomalaisyritysten markkinointiviestinnän tavoista ja tottumuksista. Nimettömyyttä ja tyylipuhdasta persoonattomuutta pidetään turhan usein ammattimaisena ja asiallisena – no, asiallista se on toki, mutta äärimmäisen tylsää ja vastaanottajan tefloniksi tekevää. Viesti ei tartu, saati kiinnosta.
Hiekkamiehen lausuma toi mieleen myös termin sosiaalinen bisnes, tai Social Business Design. Käsitteen on ensimmäisenä lanseerannut amerikkalainen konsulttitalo Dachis Group, joka määrittelee sen näin:
“Social business design helps companies reinvent themselves into dynamic, socially calibrated organizations that gain constant value from their ecosystem of connections.”
Ihmiset, kulttuuri ja suhteet saavat pääroolin. Teknologia tukee.
Amerikkalaisten ja eurooppalaisten media- ja organisaatiotutkijoiden ja -konsulttien kesken on käynnissä vilkas keskustelu sosiaalisen median hyödyntämisestä ja roolista organisaatiossa, uudesta ihmiskeskeisestä toimintakulttuurista. Keskiössä ovat rinta rinnan ihmiset, prosessit ja työkalut. Asiasta käytetään Social Business Design -termin ohella nimitystä Enterprise 2.0.
Aiemmin ykkösviulun paikkaa soittikin Andrew McAfeen lanseeraama Enterprise 2.0 -koulukunta, mutta jota nyt moni pitää liikaa työkaluihin keskittyvänä. McAfee on tosin uudistanut määrittelyään paremmin huomioimaan ihmisten ja suhteiden merkityksen. McAfeen määritelmä vuodelta 2006 löytyy täältä.
Henkilökohtaista sosiaalista voimaa
Sunnuntai-iltana suosikkianalyytikkoni R ’Ray’ Wang (jonka olen kerran livenä tavannutkin) tviittasi pysähdyttävän 140-merkkisen. Ray laukoo tviitissään Business-to-Business- ja Business-2-Customer –lähestymistapojen olevan mennyttä maailmaa – ja Peer-to-Peer’in olevan sosiaalisen bisneksen käypä valuutta.
Erittäin mielenkiintoinen ajatus! Jäin välittömästi koukkuun. Inhimillisyys, ihmiseltä ihmiselle, sosiaalinen bisnes – ja henkilökohtaista sosiaalista voimaa.
Epäilen kuuluvani Ray Wang -koulukuntaan. Olen vakuuttunut, että muuttuvassa toimintaympäristössä on entistä tärkeämpää, että organisaation toiminnan perustana on vilpitön kiinnostus ihmistä ja hänen taitojaan, tarpeitaan ja suunnitelmiaan kohtaan: tunnistaa ja tunnustaa yksilö. Aito kiinnostus asiakasta, kolleegaa, työntekijää, kumppania kohtaan. Siitä kumpuavat suhdeverkostot ja yhteisöllinen toiminta.
Vilpitön kiinnostus ja arvonanto toista kohtaan ovat tärkeitä myös silloin kun yhteistä sosiaalista objektia ei ole löydy. Erityisesti silloin tarvitaan sosiaalista voimaa toimia oikein – ja joskus käy jopa niin, että tyhjälle pöydälle ilmestyykin kattauksen ensimmäinen osa.
Jään Hesarin jutun ja Ray’n tviitin järisyttämänä miettimään sosiaalista bisnestä ja sosiaalista voimaa oman startup-yritykseni kulmasta: miten huomioin tämän yritykseni kehittämisessä?
Hienoa Riitta! Olen viime päivinä miettinyt inhimillisyyttä laajemminkin. Missä vaiheessa hylkäämme tai muutamme sellaisia yhteiskunnan osia, jotka eivät enää palvelekaan minkään hyvän syntymistä? Kuinka kauan jatkamme kaiken mittaamista vain rahassa? Onko nykymaailmassa enää varaa toimia niin, että osa ihmisistä tai peräti asiakkaista kokee itsensä arvottomaksi tai huonosti kohdelluksi? Ihmisyyden yksi vahvimmista pilareista on kaipuumme yhteisöllisyyteen, kaipuu kuulua johonkin hyväksyttynä. Se myös luo suurimpia tunnekokemuksia ja jos joku yritys on onnistunut rakentamaan yhteisöllisyyttä oman toimintansa/tuotteiden ympärille, se taatusti luo niin työntekijöiden kuin asiakkaiden sitoutumista ja uskollisuutta.
Kukin voi miettiä, kuinka arvostavasti suhtautuu muihin, kuinka läsnä on muille ihmisille. Koska toisia ei voi muuttaa, ainoa mitä voi muuttaa on omaa asennoitumista ja käyttäytymistä. Me tulemme näkyviksi silloin, kun ympärillämme olevat ihmiset kuulevat ja näkevät meidät arvostavasti. Toimitko niin, että ihmiset kokevat olevansa näkyviä vai niin, että ihmisille jää kokemus näkymättömyydesta ja arvottomuudesta?
Hei Riitta ja kiitos kirjoituksesta!
Itsekin olen P2P ihmisiä ja uskonm että kasvottomuuden aika alkaa vähitellen olla ohi. Kiitos myös Wikileaksin. Jatkossa päätökset tarvitsevat kasvot ja ihmisen, jolle voi esittää kannanottonsa.
Haluaisin kuitenkin pohdiskella myös kasvottomuuden toista puolta. Japanissa, jossa paljon käytetään nimimerkkejä sosiaalisessa mediassa, on samanlainen asenneilmapiiri kuin meillä: ensin katsotaan kuka sanoo ja sitten päätetään mitä mieltä ollaan ja vasta sen jälkeen tutustutaan asiaan.
Nimimerkin taakse kätkeytyminen puoltaa paikkaansa joissakin tapauksissa, enkä ollenkaan kannata internetiä, jossa kaikkien pitää aina esiintyä omalla nimellään (vaikka itse teenkin niin).
Täytyy myös muistaa, että kautta aikojen suurmiehet- ja naiset ovat myös esiintyneet salanimillä. Ehkä juuri välttääkseen ennakkoasetelmia.
Cristina, Katri,
kiitos hyvistä näkökulmista molemmille. Katrin teemaa tärkeämpää vaikea löytää ja nimellä vai nimettömänä -teema on myös tärkeä ja hyvin kimurantti. Japanin tapa on kiinnostava ja ansaitsee tutkimista. Olen Cristinan kanssa samaa mieltä siitä, että on tilanteita ja paikkoja, joissa nimettömyys pitää suoda. Itse olen välillä arka nimen kanssa toimiessa, tunnistan siis ongelman….
Jaksan edelleen äimistellä joidenkin yritysten viestintä-/markkinointiammattilaisten kasvottomuutta somessa ja perinteisessäkin viestinnässä. Poikkeuksia onneksi löytyy.
Löysin tänä aamuna kiinnostavan artikkelin aihetta sivuten, kirjoittaja kysyy: Onko yrityksesi sosiaalisesti verkottunut vaiko vain joukko yksilöitä yrityksessäsi? Artikkeliin voi tutustua täällä: http://blogs.forbes.com/rawnshah/2011/01/09/is-your-enterprise-socially-networked-or-just-your-employees/
Kiitos kommenteistanne, varmasti keskusteluttaa!
–Riitta
Itse olen muuten hyvä esimerkki kasvottomuudesta sosiaalisessa mediassa. Yllättäen se ei ole aina kovinkaan suuri este, kasvottomanakin pystyy olemaan aidosti läsnä. Ehkä siinäkin kyse on siitä, kokeeko vastapuoli itsensä huomioiduksi ja kuulluksi?