Skip to content

Riitta

Olen luvannut itselleni, että menen lähiaikoina ammattikuvaajan pakeille. Sitä odotellessa tässä jo hippusen vanha, kollegan toimistokäytävällä nappaama kuva, jotta näet minkäoloinen tyyppi olen.

Olen Riitta Raesmaa, markkinointiviestinnän osaaja ja tekstikone. Entinen ‘korporaatioeläin’, nykyinen sosiaalisen median aktivisti, innovaattori ja yhteisöllisen toimintatavan puolestapuhuja.

Tarina Raesmaa Communicationsin takana on simppeli:

  1. Olen kroonisen utelias kokeilija
  2. Uskalsin poistua mukavuusalueelta (ei ollut ihan helppoa)
  3. Annoin somelle pikkusormen, mukaan lähti myös pääkoppa
  4. Some-ekosysteemin rakkaus vahvistaa
  5. Oma transformaatiotarinani on tosi

Olen osapäivä-extrovertti eli saatan toisinaan hengästyttää hitaampia. Ideoista ei ole pulaa, osa tosin tuppaa jäädä käyttämättä. Olen nopea kynästäni ja kokonaisuudet hahmottuvat kohtuullisen hyvin.

Koulutustausta

Reilussa 20 vuodessa ehtii paljon, tässä muutama poiminta. Pohjalta löytyy yritys- ja yhteisöviestintää Markkinointi-instituutissa ja Helsingin yliopistossa. Virallisempi koulutuspolku on kauppatieteilijän (M.Sc. (Econ.), kehtona Stockholms Universitet & Kungliga Tekniska Högskolan. Pääaineenani taloustieteiden ja kansainvälisen markkinoinnin ohella oli tietojärjestelmätiede. Samalla oli ilo asua naapurimme kauniissa pääkaupungissa Tukholmassa viisi ihanaa vuotta (1997-2001) ja ottaa kouluruotsi hyötykäyttöön.

Luottamustehtävät ja yhdistykset

Vereni on vetänyt minut mukaan moniin yhdistyksiin. Vuodesta 2011 asti olen ollut mukana Suomen suurimman kasvuyritysten ystävän, Ohjelmistoyrittäjät ry:n, hallituksessa. Loistavaa työtä kasvuhaluisten ja -hakuisten yrityksen puolesta. Vuosina 2005-2010 olin kv-aktivistin ja hallituksen jäsenen roolissa IT Service Management Forumin hallituksessa. Näinä vuosina muodostui vankka verkosto it-osaajiin ympäri maailmaa. Olen myös yksi Suomen Microsoft-osaajakumppanien yhdistyksen (IAMCP) perustajajäsenistä.

Aalto-yliopiston International Design Business Management (IDBM) -tutkimusyksikkö kutsui minut elokuussa 2012 uuden FLUID-hankkeensa johtoryhmään ajalle 2012-2014. Hanke on osin  TEKESin rahoittama ja se kantaa nimeä “FLUID Business Models in Creative and Cultural Ecosystems”.

Työpolku

En pidä ura-sanasta, kiemurteleva polku istuu minulle paremmin. Sfäärini on vahvasti ohjelmistoliiketoiminnassa ja siihen liittyvissä ekosysteemeissä, kuten Microsoftin ja IBM:n kumppanitoiminnassa. Polun pää löytyi pikkutyttönä IBM:ltä ja oppiminen jatkui eri ohjelmistotaloissa ERP:ien, CRM:ien ja Business Intelligencen parissa.

Olen kouluttanut, kehittänyt, tuotteistanut, myynyt, markkinoinut ja rakentanut kumppanikanavia Euroopassa (LinkedIn’issa tarkemmin). Vuosina 2003-2008 sukelsin syvälle IT Service Management -kuvioihin. Jos ei ole tuttu sanapari, niin kerronpa, että kyseessä on hyvin mielenkiintoinen it-palvelujohtamisen ja palvelujen tuottamisen parhaat käytännöt, palvelustrategiasta aina operatiiviseen tekemiseen asti jatkuva malli. Tietohallinnon maailma tuli hyvin tutuksi.

Välillä minulla on tapana laittaa kaikki uusiksi. Näin kävi viimeksi 2008, jolloin lähdin mukaan startup-yritysmaailmaan, ja nyt taas irtaudun vanhasta ja sukellan uuteen. Perjantai 17.8.2012 oli ensimmäinen päivä kokopäivätoimisena Raesmaana. Toki olen matkan varrella tehnyt markkinointiviestinnän konsultointia työn ohessa.

Transformation On-going

Sydäntäni lähellä ovat nopeasti muuttuvan liiketoimintaympäristön haasteiden ihmettely ja ratkominen, kasvuyrittäjyys sekä sosiaalisen median mieletön voima. Liiketoimintaympäristö muuttuu uskomattomalla vauhdilla, ja osaamisestaan saa jokainen todellakin pitää huolta. Minulla on pitkä historia perinteisen ratkaisumyynnin ja markkinoinnin parista, ja on ollut mahtavaa ‘poisoppia’ vanhasta ja miettiä miten asiat voisi tehdä toisin – online, somen ja verkostojen avulla. Tai oikeastaan, miten yhdistää vanhasta ja uudesta tehokas kombo.

Mottoni: Always in Beta! And passionately so.

Googlaa minut.

Tutustu palveluihini täällä.

No comments yet

Your comments

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.

Join 7,141 other followers