William L. McKnightin sitaatti istuu monen suomalaisen organisaation tilaan. Siiloon pudonneet osaajat pakertavat roolissaan, siististi ja hallitusti rajoja ylittämättä,  “somessa on sotkuista” & ”olemme markkinajohtaja”-asenteella.

Jäykkä siilo-organisaatio on kuin lammaslauma aitauksessa. Tällaiselle organisaatiolle käynnissä olevan muutoksen edellyttämä uudenlainen työnorganisointi on vaikeaa. Vielä vaikeampaa on lisäarvon synnyttäminen, se kun edellyttää jatkuvaa vuorovaikutusta yli osasto- ja organisaatiorajojen.

Aihe ei todellakaan ole uusi. Herrat Normann and Ramírez kirjoittivat aiheesta jo 20 vuotta sitten artikkelissaan From Value Chain to Value Constellation: Designing Interactive Strategy, (Harvard Business Review, 1993). Heidän mukaansa parhaiten muutoksesta selviävät organisaatiot ovat niitä, jotka katsovat liiketoimintaympäristöään laajemmin ja toimivat sen kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa. En viitsi lausua N-sanaa tässä…

 “[…] those looking beyond their immediate boundaries to the social and business systems in which they are enmeshed and discover new ways to reconfigure those systems in order to reinvent value for their customers.”

Vuorovaikutus, lisäarvon synnyttäminen ja yhteisöllinen media

Lisäarvon synnyttäminen on ainoa asia, joka auttaa selviytymään kilpailutilanteissa. Uudessa maailmassa lisäarvon syntyminen on mahdotonta ilman vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Ja edelleen, tässä yhteisöllinen media on yksi avaintekijöistä, sekä yritys- että kuluttajapuolella.

No, mitä tapahtuu suomalaisessa liiketoimintaympäristössä, markkinointiviestinnässä ja edelleen sosiaalisessa mediassa? Yht’aikaa paljon hyvää ja lupaavaa ja toisaalta runsaasti häkellyttävän alkeellista viestintää – tai mikä surullisinta välinpitämättömyyttä ja väheksyntää.

Hankalinta brändeille tuntuu olevan aito vuorovaikutus sidosryhmien kanssa ja nopea reagointi silloin kun mokataan. Mokia tapahtuu viikoittain, viimeisimpänä esimerkiksi Soprano Oyj, josta Katleena Kortesuo kirjoitti nasevasti ja OP-Pohjola, jonka viestinnässä verkkopankin kaatuminen ei ole asia, josta välittömästi kerrotaan asiakkaille. Kun edes kriisiviestintä ei onnistu. Ainakaan yhteisöllisillä kanavilla. Teknos-Mätäjoki -case on oma lukunsa, Janne Nyyssösen blogissa tästä lisää.

On piinallista seurata yhteisöllisen median sivuuttamisesta aiheutuvaa brändiarvon rapautumista. Onneksi monella jo leikkaa. Partiolaisinnolla ja ammattitaidolla toimii esimerkiksi Finnair. Ripeää, osuvaa ja asiapitoista yhteisöllistä viestintää, jota on nautinto seurata. Nuorista yrityksistä nostan esimerkiksi konsulttitalo Sulavan. Taiturimaisella sisältöstrategialla ja yhteisöllisten kanavien käytöllä – toki monta muutakin asiaa on mennyt putkeen – Sulava nousi parissa vuodessa Microsoft-kumppaneiden ykköskastiin pesten moninkertaisesti isommat kilpailijansa. Onnittelut tuoreelle Vuoden Microsoft-kumppanille, Aki Antman & co!

Taudinkuvana sisältökriisi ja asiakasajattelemattomuus

Mikä sitten mättää? Tilannetta voisi kuvata sisältökriisiksi eli sisältömarkkinoinnin ideaa ei oivalleta, vaan työnnetään yrityksen markkinoinnillista ilosanomaa joka tuuttiin. Taudin kuvana on siis asiakasajattelemattomuus.  Sen vastakohta, asiakasajattelevuus edellyttää, että (edes) yksilöiden välinen viestintä toimii. Mikäli viestintä, markkinointi, myynti, IT ja HR ovat poteroissaan ja johto totaalisen pihalla – no can do.

Sosiaalisen mediaa dynamiikkaa ja parhaita käytäntöjä ymmärtämättömät markkinoinnin- ja viestinnän ammattilaiset syytävät Twitteriin yksisuuntaisesti omaa viestiään ja/tai syyllistyvät yritysblogissa tuotemarkkinointiin. Esimerkkejä löytyy Suomen TOP50-yrityslistalta useita. Listan osaava kärkijoukko erottuu selkeästi ja etumatka on pitkä.

Mikään ei ole mielestäni turhempaa kuin Twitter-tili, jossa jaetaan lehdistötiedotteita ilman vuorovaikutusta, tai Facebook-sivu, jossa sidosryhmien kysymyksiin vastataan valmiilla mallivastauksilla, persoonattomasti. Mielestäni on myös suorastaan liikuttavaa kuinka helposti lehdistötiedotteen formaatti siirtyy vaikkapa Facebookiin, eli statukseen laitetaan otsikkorivi, jonka jälkeen rivinvaihto ja sitten toistetaan täsmälleen sama asia. Se on ilmentymä tiedotetaudista.

Ajatusleikki: mitä jos myyntimies lukisi myyntikäynnillä ääneen yritysesitteen tai lehdistötiedotteen tekstin sellaisenaan.

Mitä avuksi sisältökriisiin?

Olen ollut vuosia Ernest Hemingway –fani. Kirjat pivossa ja sitaatteja tallessa. Haavini on jäänyt The Atlanticin kiinnostava artikkeli vuodelta 1965, “Hemingway in Cuba”. Hemingwayn mielestä kirjoittaminen on pohjimmiltaan keksimistä ja ideointia – ja se pohjautuu tietoon. Sama istuu sisällöntuotantoon. Hyvä sisältö kiinnostaa, viihdyttää, opastaa ja auttaa asiakasta.

Kekseliäisyys, aitous, avoimuus sekä rajat ylittävä yhteistyö ja verkostoituminen lievittävät taatusti tätä vaivaa. Siteeraan Ernerstiä:

“To invent out of knowledge means to produce inventions that are true. Every man should have a built-in automatic crap detector operating inside him. It also should have a manual drill and a crank handle in case the machine breaks down. ”

Ernestin peräänkuuluttama ’crap detector’ on monilla epäkunnossa. Korjaa se tai voit valmistautua kirjoittamaan viimeisen lehdistötiedotteesi.

IT:n tehtävät eivät ole enää pitkään aikaan olleet pelkkää infrastruktuurista huolehtimista ja servereiden halailua. Yhtä vähän HR:n tehtävät rajoittuvat vain sisäiseen viestintään, rekrytointiin ja lainkirjaimen toteutumisen vahtimiseen. Mukavuusalueelle on kuitenkin helppo jämähtää. Molemmilla ammattilaisjoukoilla on edessään transformaatio sosiaalisempaan toimintatapaan. Kestävyys- ja nopeustestit odottavat.

Inhimillinen IT & Näkyvä HR?

Ystäväni Chris Dancy evankelioi ns. Social IT:sta eli yhdistelmästä tietotyöläisen yhteisöllisessä toimintatavassa tarvittavia taitoja, tietoja, työkaluja ja käyttäytymismalleja. Samoilla linjoilla on Dachis Groupin Lee Bryant, joka sanoo

”Corporate IT is ripe for re-invention and humanisation”.

Inhimillistäminen, ihana sana. Tähän viittasi myös Market-Vision Samuli Savo, joka kehotti Prosessipäivillä it-ammattilaisia tekemään asiakkaistaan onnellisia. “Pelkkä tyytyväisyys ei riitä, jos IT aikoo olla geimeissä mukana”, hän laukoi. Kirjoitin blogiini viime vuonna “More social IT would be less hated IT”, ja uskon siihen edelleen. Anteeksi, sorrun vielä kerran englannninkieliseen ilmaukseen: ”one-size fits all, top-down, command & control, no choice” –tyyppisesti tuotetut palvelut eivät enää istu ympäristöönsä.

Henkilöstöammattilainen jos joku on oikealla asialla kun puhutaan uudesta toimintakulttuurista, ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja verkostojen dynamiikasta. Juuri tätä osaamista on kehitettävä uusien liiketoimintamallien tukemiseksi ja kilpailukyvyn varmistamiseksi. Turhan monessa organisaatiossa HR ei kuitenkaan saa ääntään kuuluviin. Mikä siis mättää?

Disclaimer: Seuraavassa pohdinnassa yleistän reippaasti; ilahduttavia caseja, uutisia ja ammattilaisia löytyy paljon.

Mitkä asiat yhdistävät tietohallinnon ja henkilöstöhallinnon ammattilaisia? Salamana mieleeni tulee kolme yhtäläisyyttä näiden kahden ammattilaisjoukon välillä:

Suuri rakkaus huolella hiottuja prosesseja (ja kontrollia) kohtaan – check.
Molemmat toiminnot oleellisen tärkeitä liiketoiminnan tukiorganisaatioita – check.
Riskienhallinta ja tietoturva-asiat ovat korkealla prioriteetilla – check. 

Prosesseilla haetaan virheettömyyttä ja tehokkuutta. Tiukalla kontrollilla hyvää riskienhallintaa – ja varmaan mielenrauhaakin. Prosessit ja ihmiset paikoillaan ja kas, oikeanlaista outputtia liiketoiminnan hyödyksi pitäisi syntyä. Kaksi asiaa unohtuu:

1. Megamuutosvauhti: liiketoimintaympäristö muuttuu nopeammin kuin kuvittelemme.
2. Asiakkaat: asiakas nappasi vallan käsiinsä ja kuuntelee ketä tahtoo, tekee mitä tahtoo, milloin tahtoo ja kenen kanssa tahtoo.

Massiiviset megatrendit kuten pilvipalvelut, kuluttajistuminen, mobiliteetti ja sosiaalinen media eivät enää ole tulevaisuushörhöilyä HBR:n, Fast Companyn ja Wiredin sivuilla. Nämä trendit vaikuttavat juuri nyt erittäin vahvasti organisaatioiden toimintaan ja lähes jokaiseen toimialaan. Printti- ja mainosmedia uikuttavat jo ääneen, asiantuntijatalot juuri huomanneet perinteisen markkinoinnin tehottomuuden, ja vähittäiskaupan puolella ilmeisesti kuvitellaan Suomen olevan saari. Ville Tolvanen on blogissaan ruotinut vähittäiskaupan ‘ruususen unta’ herkullisesti. Mukavuusalueella kellumiselle tarvitaan stoppi. Taikuus tapahtuu siellä missä asiakkaat, kumppanit ja kilpailijat ovat, ei välttämättä siten ja siellä missä ennen menestyttiin.

Taudinkuvana oppimisahdistus

Vietin juuri kaksi mahtavaa päivää tietohallinnon ammattilaisten kanssa ja kävin lukuisia keskusteluja toimialaan vaikuttavista muutosvoimista. Olen hämmentynyt siitä vähättelyn määrästä, jota vielä kommenteissa kuulin mm. pilvipalveluita, kuluttajistumista ja etenkin sosiaalista mediaa kohtaan. Mobiliteetti tuntui jostain syystä olevan hiukan helpompaa käsitellä. (Kyllä, epätieteellinen otos ja metodi, random-keskustelut.)

Rohkenen silti väittää, että monia tietohallintoja ja HR-osastoja riivaa muutosvastarinta eli vakavanlaatuinen oppimisahdistus. Tämän ihanan ilmaisun kuulin Reino Myllymäeltä. Reinolla on toinenkin mainio käsite: muutostahto = elonjäämisahdistus eli vallitsevan tilan kyseenalaistaminen. Usein toimimme vasta kun uhka on jo ihan liki. Kontrollin menettäminen salpaa hengen.

Jokaisen it- & hr-ammattilaisen on hyvä seurata muutosvoimien vaikutuksia omaan työhönsä – eikä vain seurata vaan toimia. Rohkeasti kehittämään uusia liiketoimintaprosesseja- ja -malleja sekä uusia ketteriä hankinta- ja ohjelmistokehitysmalleja! Sosiaalinen media ei pure (jos et itse räksytä) ja pilvipalvelut usein turvallisempia kuin oma konesali. Työkalut eivät tietenkään auta yhtään mitään, jos asenne ja toiminta eivät ole linjassa.

Kaadatko sementtiä prosessiisi?

Moni perinteinen IT- ja HR-prosessi (esim. rekrytointi) sekä ohjelmistokehityksen vesiputousmalli ovat tiensä päässä. Liiketoimintaympäristö ja ihmiset eivät tanssi prosessisi mukaan. Tämän yrittäminen on kuin kaataisit sementtiä prosessiisi. Agile guru Lare Lekmanin mielestä vesiputousmalliin uskominen on sama kuin uskoisi joulupukkiin.

Uutta liiketoimintaympäristöä leimaa valtava tiedon määrä, vaikea ennustettavuus ja jatkuva muutos. Monissa organisaatioissa on jo kova yritys päällä ja onnistumisiakin. Totuus on silti karu, tässä joitakin lukuja maailmalta:

• Optimointiyrityksistä huolimatta tietointensiiviset alat ovat vähemmän tehokkaita suorityskykymittauksissa verrattuna tuotannollisiin toimialoihin. (AIIM: Are we making the most of content-driven processes)
• Arvioiden mukaan 20-50 % kollaboraatioksi laskettavasta työstä on edelleen tehotonta tai menee harakoille. (J. Seely Brown & J. Hagel in The Power of Pull)
• IT-investoinneista 95%:ssa on tavoitteena kustannussäästöt ja usein keskitytään prosessien automatisointiin. Työntekijöiden aika ei kuitenkaan mene itse asiaan vaan prosessipoikkeamien hoitamiseen. (J. Seely Brown & J. Hagel in The Power of Pull)

Yhteisöllisen, tuottavan liiketoiminnan yhtälö on vaikea ratkaista. Ainoa mikä on varmaa on se, ettei nyky-yhtälö enää toimi. Perinteisesti liiketoimintaprosessit on suunniteltu ympäristöön, jossa määritelty joukko ihmisiä tekee työtä yhdessä tietyn tehtävän parissa, toistuvaluonteisesti ja tehokkaasti. Resurssit on kiinnitetty etukäteen ja kuviota tukee tietojärjestelmä (ERP & CRM). Uudessa globaalissa liiketoimintaympäristössä vanhalla tavalla – lukitut tiimit, sementoitu prosessi, välipomot raportointikoneina, ja good-old-hierarkkinen toimintamalli – ei pitkälle pötkitä. Työn tekemisen tapoihin on tultava uudenlaista luovuutta, yhteistyötä ja joustavuutta.

Mitä neuvoksi IT- ja HR-ammattilaisille? Asiaa saattaisi edistää ja alulle laittaa terve lähestyminen riskeihin ja kontrolliin – tasapainoa riskien ja mahdollisuuksien välillä (en tietenkään kehota vastuuttomuuteen). Mutta jos tähtäät 100% riskittömyyteen, rajaat aivan varmasti myös mahdollisuuksiasi ja olet liian hidas. Lakkaa pelkäämästä virheitä, hinta on aikamoisen kova. (Virheitä) tekemällä oppii uudesta ja uutta. (PS. Tietoturvalla päähän lyönti on aivan liian helppoa, usein silkkaa laiskuutta olla selvittämättä asiaa.)

Tietohallinnoilla ja HR-osastoilla on tässä muutoksessa tärkeä rooli – ottakaa se, rakkaat ammattilaiset! Nopeat, uteliaat ja rohkeat kokeilijat saavat kilpailuedun. Ja Rakas Liiketoimintajohto, antakaa IT:lle ja HR:lle riittävästi vapauksia. Luottakaa toisiinne.

Kimurantti tilanne, monella edessä Sputnik-hetki?

Sputnik-hetki kuvasi alunperin tilannetta, jossa Neuvostoliitto päräytti Sputnik 1:lla avaruuteen ennen Yhdysvaltoja. NASA tajusi, että nyt on tuplattava panostukset, jotta saadaan heidät kiinni ja valloitetaan paalupaikka.

Samanlainen hetki voi olla edessä monella yrityksellä, joka nyt jättää kokeilematta pilvipalveluiden, mobiliteetin ja sosiaalisen median monet mahdollisuudet. Kaikilla toimialoilla herätyksen jälkeinen tuplavauhti ei riitä.

Seuraan haukan katseella miten varovaisesti ja pienin askelin Suomessa hyödynnetään sosiaalista mediaa tapahtumien markkinoinnissa ja toisaalta miten hyvin tapahtuman kohderyhmät on onnistuttu tunnistamaan.

Pohdin asiakasarvon syntyä tapahtumamarkkinoinnin raskaassa ja höyhensarjassa. Tuntuu siltä, että erityisesti isot kaupalliset toimijat ovat jämähtäneet vanhoihin keinoihin. Non-profit -puolella ja pk-yrityksissä löytyy runsaasti luovuutta – ehkä pienten tai olemattomien budjettien siivittämänä. Tuore loistava esimerkki on CMAD 2013 –tapahtuma, jossa hyödynnettiin somen voimaa siekailematta ja taitavasti. (Kaunis kiitos, Johanna Janhonen, Pauliina Mäkelä, Timo Rainio & kumppanit!) Katsopa esimerkiksi mitä löytyy #CMADfi –hashtagilla vielä viikkoja tapahtuman jälkeen.

Pieni vertailu merentakaiseen: olen usean amerikkalaisen ja eurooppalaisen konferenssin kohdelistoilla ja hengästyen seuraan miten aktiivisesti ja systemaattisesti he somea markkinoinnissaan käyttävät. Tuotteistus on viety pitkälle ja usemmiten minua ei kiusata ympäripyöreyksillä.

Mikä tapahtumamarkkinoinnissa on muuttunut somen myötä?

Uutta hyvää liittyy ainakin kohdejoukon löytämiseen, sen ymmärtämiseen, sisällön tuottamiseen ja jakamiseen sekä palautteen keräämiseen. Alla simppeli listaus asiasta – kolmijaolla tapahtumaa ennen, sen aikana ja sen jälkeen.

Tapahtuman ennakkomarkkinointi ja kehitys

Ennen keinovalikoimasta löytyivät asiakaskirjeet, suorapostit, sähköpostikirjeet, lehti- ja verkkomainokset, täydennettynä telemarkkinoinnilla ja joskus onnekkaasti word-of-mouthilla. Sosiaalinen media tuo tähän hyvän lisän, usein erittäin kustannustehokkaasti ja olemassa olevia tapoja täydentäen. Kekseliäisyys tapojen yhdistämisessä kohderyhmää palvelevaksi kokonaisuudeksi on oleellista. Samalla tämä avaa uusille tahoille mahdollisuuden tuottaa tapahtumia keveinkin resurssein.

Uudenlaisia käyttötapoja ja aktiviteetteja ennen tapahtumaa ovat esimerkiksi:

• Uusien ja/tai täydentävien ideoiden metsästys, esim. tapahtuman (hyvissä ajoin ennakkoon päätettyä) Twitter-hashtagiä hyödyntäen, verkkokyselyillä, Facebook-kyselyillä tai –ryhmien kautta sekä avoimen kehityswikin kautta (kuten esim. CMAD 2013:ssa)
• Puhujien ja yhteistyökumppanien metsästys
• Alan osaajien ja innostajien löytäminen
• Vaikuttajien kommentit ja toiminta, esimerkin seuraaminen. Hyvä tapahtuma on haluttu ja odotettu.
• Word-of-mouth’in maksimointi somen keinoin. Kiinnostavasta tapahtumasta puhutaan – ennen ja jälkeen.
• Tekijöiden esilletuominen (mukava tietää kuka on tapahtuman takana).
• Osallistujille ennakkoon verkostoituminen on inspiroivaa, tiedät keitä tapaat tilaisuudessa. Tämä oli ennen somea varsin hankalaa.

Tapahtuman aikana

• Osallistujien bongaaminen someaktiviteeteista, edeltänyt some-verkostoituminen sinetöidään kasvotusten tapaamisella. Samalla syntyy luottamuspohja mahdolliselle tulevalle yhteistyölle.
• Reaaliaikainen esitysten liveraportointi ja kommentointi esim. Twitterissä. Laajentaa osallistujajoukon etänä seuraaviin ja toimii markkinointina tuleville tilaisuuksille – “Tämä tapahtuma on loistava” -fiilis välittyy.
• Esitysten taltiointi yhä tavallisempaa. Jatkoaikaa ja lisävapautta muistiinpanojen tekoon. Jakaminen helppoa.

Tapahtuman jälkeen

• Tallenteet, tweetit ja blogit jatkopolkuna ja muistijälkenä.
• Perinteisten käyntikorttien ohella henkilöt löytyvät somesta esim. hasttagin avulla. Helpottaa yhteydenpitoa.
• Palautteen keräämiseen uusia tapoja.
• Tapahtuman onnistunut digitaalinen jalanjälki toimii ennakkomarkkinointina seuraavalle tapahtumalle. Sitä voi aktiivisesti hyödyntää myynti- ja markkinointiponnisteluissa. Hyvä sisältö on voimaa.
• Hyvä (tapahtuman aikana syntynyt ja yhdessä tuotettu) sisältö on loistavaa raaka-ainetta myös uuden suunnitteluun ja ideointiin.

Hei, unohtuiko asiakasarvo?

Hyvä yhdistelmä uutta ja vanhaa vaikuttaa vahvasti myös asiakkaan kokeman arvon syntyyn ja samalla tapahtuman kustannusrakenteeseen. Osallistuja haluaa oppia uutta ja tavata kollegoitaan. Arvon kokemiseen vaikuttaa myös miten osuvasti sisältö ja puhujat on valittu (ja esitelty), mitä verkostoitumismahdollisuuksia asiakkaalle tarjotaan, miten järjestävä taho tukee sisällön hyödyntämistä (materiaalit ja tallenteet), voiko asiakas vaikuttaa ennakolta sisältöön, sekä miten palautteen antaminen tapahtuman aikana ja jälkeen on mahdollista. Hyvä sisältöstrategia auttaa tässäkin.

Asiakasarvon kulmasta katsottuna siis tämä kaikki suhteutettuna tapahtumasta maksettavaan hintaan. Kulunut ilmaisu hinta-laatusuhde ei ole turhaksi tullut, vaan entistä tärkeämmäksi budjettien kiristyessä ja samanaikaisesti kasvavan oman osaamisen kehittämisen paineissa. Tapahtuman tuottajan näkökulmasta tarpeen on kuunnella asiakkaita, kohdistaa tarkoin ja kehittää fiksusti. Laatuun tämän ei tarvitse vaikuttaa heikentävästi. En malta olla jakamatta kotimaista esimerkkiä kanssanne.

Case: Tapahtumatuotteistus ja asiakasarvo – Prosessijohtaminen ’13 ja Prosessipäivät 2013

Törmäsin viime viikolla kahteen samalla huhtikuun viikolla järjestettävään tapahtumaan, molemmat kaupallisten toimijoiden järjestämiä ja molemmissa aiheena liiketoiminnan prosessit. Olen erottavinani asiakasarvon ja tuotteistuksen tasoeron näiden kahden välillä, enkä malta olla jakamatta asiaa kanssanne. Toinen pelureista on raskassarjalainen ja toinen pk-yritys kumppaneineen (Disclaimer: tunnen jälkimmäisestä, Prosessipäivät järjestävästä tiimistä, muutaman henkilön ja olen toiminut aiemmin yhden yrityksen hallituksessa – ja siksi heitä seuraan. Omistussuhdetta näihin minulla ei ole.)

Case: Raskas sarja

Ison konsernin tytär Talentum Events järjestää Prosessijohtaminen ’13 –tapahtuman pääviestinään ”Prosessijohtaminen osaksi arkipäivän johtamista!” Kyse on yhden päivän tilaisuudesta, jossa on kahdeksan esitystä. Asiakascaseja on mukavan runsaasti mukana ja ne vaikuttavat kiinnostavilta. Mutta mutta, pöllämystyin tapahtuman hinnasta – 1 145€ yhdestä päivästä (hinta julkisen sektorin osallistujille sentään 795€). Huh, mielestäni todella kova hinta. Omassa liiketoimintaympäristössäni näen kiristyvien budjettien myötä hintojen järkevöittämistä ja samalla tapahtuman tuottamisen kustannusten karsimista. Ovatko isot toimijat jääneet hankalaan kiinteiden kulujen loukkuun? Katetaso pidettävä ja tuotantokustannukset juuttuneet samaan, ja asiakkaiden budjetit tiukalla? Entistä vaikeampaa tuottaa tapahtumaa hyvällä hinta-laatusuhteella?

Somerintamalle kuuluu heikkoa: Facebookissa Talentum Events on päivittänyt sivua viimeksi syyskuussa 2012. Twiitata eivät ole ehtineet kertaakaan. Some ei siis liene markkinointikeinojen vahva valinta. Ovatko markkinointiponnistelut suorakirjeitä ja työlästä puhelinmyyntiä? Ja onko kynnys uusien tapojen käytölle korkeampi kun omasta talosta löytyy edullista mediatilaa?

Jäin myös miettimään Talentum Events’in tapahtuman kuvausta ja kohdistusta – kenelle mahtaa olla suunnattu? Onko paikalla 20 henkilöä enempää? Tapahtumaa kuvataan näin: ”Mietitkö johtamisen ammattilaisena, mikä on prosessijohtamisen vaikuttavuus organisaatiossasi? Mietitkö myös, miten sovitetaan yhteen eri toimijoiden vastuut ja roolit prosessien johtamisessa? Oletko myös pohtinut näitä kollegojasi mietityttäneitä kysymyksiä: Miten strategiaa, prosesseja ja tietojärjestelmiä kehitetään samanaikaisesti? Miten välttää prosessien kehittämisen ja johtamisen sudenkuopat? Entä kuinka prosessit jalkautetaan?”

Rohkenen kertoa mielipiteeni: korporaatiokielikukkasia, itsestään selvyyksiä – tyhjää täynnä. Ja tällä hinnalla osallistujamäärä tuskin kovin korkea. Huoh, sanapari ‘prosessien jalkauttaminen’ pitäisi kieltää lailla. Uskon kyllä esitysten olevan sisällöltään hyviä, asiakascase-puhujista ei tosin voi koskaan tietää ovatko he ammattimaisia esiintyjiä vai slidetavaajia.

Case: Altavastaaja  

Toinen kotimainen tapahtuma on Prosessipäivät 2013. Se on 2-päiväinen it-palvelujohtamisen ammattilaisten järjestämä tapahtuma, jossa esityksiä valittavana kolmessa salissa yhteensä 35. Runsaasti eri alojen asiantuntijoita (sekä yksityis- että julkissektori) ja osa toki järjestävien tahojen edustajia/palveluja esille tuovaa (sijoitettuna somasti työkalutrackille näistä kiinnostuneiden löydettäväksi). Tapahtumalle on juuri avattu Facebook-sivu sekä Twitter-tili, mutta vielä ei somepyörä ole vauhdissa.

Tapahtuman kuvaus kuuluu: “Prosessipäivät 2013 on ensimmäinen ja ainut prosessijohtamiseen ja prosessien kehittämiseen keskittyvä tapahtuma. Tapahtuma kokoaa yhteen satoja prosessijohtamisen ammattilaisia kuulemaan alan guruja ja verkostoitumaan keskenään.”

Prosessipäivien tapahtumakuvausta vaivaa sama vika kuin Talentum Eventsiä – rivi tylsiä väitteitä, mutta kiinnostavaa tässä on lupaus runsaasta osanotosta. ’Satoja’ on kova luku tämän päivän ammattilaiskonferenssille, mielenkiintoista seurata miten onnistuvat tavoitteessa. Jään vielä kaipaamaan kuvausta siitä keitä tilaisuudessa on paikalla (roolit mukaan). Julkaisisin jo ilmoittautuneiden titteleitä sivustolla ja samalla kirkastaisin pääviestiä.

Se mikä asiakasarvon kulmasta tässä tapahtumassa positiivisesti pistää silmään on tapahtuman hinta ja sisältö. Mitä osallistuja konferenssimaksulla saa? Kahden päivän tapahtuma maksaa 790 € ja osallistuja saa ohjelmasisällön lisäksi iPad Minin (!) – melkoisen houkuttelevaa. Kaikki esitysmateriaali on pakattu iPad Miniin ja vaikuttaa siltä, että järjestäjät ovat miettineet miten se on aito osa toimivaa tapahtumaa, osa tarjottavaa palvelua eikä mikään vanhanaikainen, asiayhteydestä irrallinen kylkiäinen. Varsin luovaa ja kiinnostavaa myös osallistujan ’personal ROI’n kulmasta. Ja Bring Your Own Device -ilmiö kukoistaa! Lisäksi Keynote-puhujaksi on saatu Suomen Gartnerin (Market-Visio) Samuli Savo, jota harvoin pääsee kuuntelemaan tällä hinnalla. Hän on erinomainen puhuja ja visionääri. (Ja kyllä, ilmoittauduin itse juuri mukaan – ohjelma on kiinnostava ja haluan kiihkeästi iPad Minin sekä nähdä miten järjestäjät tuovat teknologian eläväksi osaksi tapahtumaa.)

Tapahtumamarkkinoinnin pakotettu täyskäännös

Toki nämä kaksi toimijaa ovat hyvin erilaisia ja toimivat eri pohjalta. Tämän vertailun (ei kaiken kattava) pohjalta jäin yleisemmin pohtimaan tapahtumamarkkinointia, tapahtuman tuottamista ja asiakasarvoa: keinovalikoimaa, kuka tuottaa ja miltä pohjalta?

• Miten tarkkaan kannattaa kohdistaa (ja osua)?
• Miten hyvin (tai huonosti) somea hyödynnetään ennen, aikana ja jälkeen tapahtuman?
• Onko nyt pienten toimijoiden aika: tiettyyn alueeseen erikoistuneiden pienempien pelureiden aika, joille tapahtuma on markkinointia, mutta asiakas saa silti siitä arvoa (win-win)?
• Onko isojen tapahtumajärjestäjien toimintamalli ja ansaintalogiikka tullut tiensä päähän?

Pidän näitä kysymyksiä hyvin relevantteina. Minulla on vahva ”Disruption, here I come” -fiilis perinteisten tapahtumaorganisaatioiden puolesta. Miksi näin? Kolme huomiota:

1. Ei-ammattimaiset tapahtumatoimijat menevät oikealta ohi kekseliäisyydellä ja täsmäasiantuntemuksella omalla alueellaan.
2. Verkon kautta löytyy runsaasti ilmaisia virtuaalitapahtumia, varsin hyvällä sisällöllä.
3. Ja samaan aikaan somessa jaetaan avoimesti osaamista, esimerkiksi blogeissa, SlideSharessa ja keskusteluissa.

Jos olisin tapahtumayrityksen osakas, tarttuisin toimeen heti tai menettäisin yöuneni. Uusi tapa tuottaa lisäarvoa pitää löytyä, muuten homma hiipuu.

Toimin pk-yrityskentässä Ohjelmistoyrittäjät ry:n hallitusaktiivina ja näen sillä foorumilla samansuuntaisia keskustelunavauksia – isot vs. pienet toimijat. Viimeisimpänä hallituskollega Kimmo Koivun haaste julkisiin ohjelmistohankintoihin liittyen. Suuri ei sielläkään ole aina asiakasarvoltaan parasta.

Tapahtumamarkkinoinnin yhteydessä ketteryys ja sosiaalinen media sopivat hyvin yhteen. Ketteryys ja nopeus asiakaskentän kuuntelemisessa sekä monipuolinen uusi kulttuuri tuottamisessa ja markkinoinnissa. Parhaimmillaan tuloksena syntyy tarkasti suunnattuja, kevyesti mutta laadukkaasti tuotettuja tapahtumia asiakasarvo tiukasti mielessä pitäen.  Hyvä tapahtuma on odotettu, haluttu ja puhuttu. Ja tässä pienikin voi olla kaunista.

–

Päivitys 8.4.2013: Kyselin Prosessipäivien järjestäjiltä tilannetta ja kuulin, että tupa on täynnä (350+ osallistujaa) ja että lisätilaa ollaan järjestämässä, jotta paikalle saadaan 400 it-ammattilaista. Aika uskomaton suoritus pieneltä pelurilta. Olisipa mielenkiintoista kuulla Talentumin tilaisuuden pääluku.

–

Aiheeseen liittyvä esitykseni Social Business Design ja sosiaalinen rakennemuutos (sivulla 29: Verkostoituminen 1.0 vs. Verkostoituminen 2.0)

Huonohkossa keskikastissa (taulukon C-luokka) on koko joukko resurssirikkaita organisaatioita, joilla olisi kaikki mahdollisuudet loistaa somessa ja saada hyötyjä yrityskuvalleen. Yrityskuvaanhan näissä isoissa taloissa on perinteisesti satsattu kitsastelematta. Jostain syystä somen mahdollisuuksia tässä ei aina tajuta. Tilannetajuttomuutta on ilmassa. Parantamisen varaa on jopa parhaimmilla A-luokkaan rankatuilla, vaikka saavat olla ylpeitä etumatkastaan. Uskon silti, että vuonna 2013 tulemme näkemään satsauksia aivan eri mittaluokassa. Tämä on tottumattomalle vaikea laji ja ne, jotka sitä nyt harjoittelevat, toimivat mielestäni fiksusti.

Tässä linkki TOP50-taulukkooni (Google Docs).

Virheitä taulukosta varmastikin löytyy, korjaan niitä lennossa. Kulmakin on kovin kapea (Twitter-analyysi) eli kaikki huomiot tervetulleita, ja jos joku innostuu niin saa jatkaa tuosta eteenpäin (esim. Facebook-läsnäolo mukaan).

(Talkoistaminen rocks > Ihana ja innostunut Pirkka Aunola ehtikin avukseni jo koota ABCD-listat omille Twitter-listoilleen, olkaa hyvät! A-joukko, B-joukko, C-joukko ja D-joukko)

Miksi tilannetajuttomuus vaivaa?

Miksi tilanne on niin monella isolla, resurssirikkaalla yrityksellä vielä lapsen kengissä ja totaalinen tai osittainen tilannetajuttomuus vaivaa? Kirjoitin – blogipostiini “Miten tulla verkostojen uimamaisteriksi?” – tähän aiheeseen liittyen kun annoin lukiolaisille vinkkejä miten he voivat maksimoida mahdollisuutensa – ja tajusin juuri, että aivan samat vihjeet pätevät organisaatioihin. Lisäksi kaivelin alla olevalle vuodatukselle pohjaa vanhoista kirjoituksistani, hieman soveltaen.

Tässä muutama täsmähuomio. Tilanteeseen johtaa ainakin seuraavat kolme syytä (ja monta muuta):

Viestinnän vaikeus, organisaation kulttuuri & rakenteet – sekä ideoiden sisäsiittoisuus & uskalluksen puute.

Viestinnän grand old man, Osmo Wiio, sen tietää. Wiion ensimmäinen laki:

Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.

Viestinnän vaikeudesta, sen katkoista ja väärinymmärryksistä johtunee aika suuri osa johtamisenkin haasteista. Tulemme kohtaamisiin eri kokemuksista ja taustoista, toisinaan puhumme aivan eri kieltä (vaikkakin suomea) ja siksi ymmärtäminen jää puolitiehen. Sosiaalisessa mediassa tämä korostuu.

Toinen aimo osa haasteista syntyy työyhteisön siiloutumisesta, tiedonkulun ja yhteistyön heikosta laadusta. Kolmas tekijä on näkemyksen ja ideoiden puute tai niiden silkka sisäsiittoisuus. Uskalluksen puute ja virheiden raivokas välttäminen – kokeilukulttuurin puute on todella vakava tauti.

Kaikki kolme tekijää vaikeuttavat johtamista, operatiivista toimintaa ja strategiatyötä, jotka ovat kaikki nykyisellä vauhdilla muuttuvassa bisnesympäristössä jo muutenkin haastavia. Toimivaa sosiaalisen median läsnäoloa on vaikea rakentaa, jollei sitä sidota oikeisiin liiketoimintatavoitteisiin (kuten yritysmielikuvan rakentaminen ja parantaminen) ja jollei se ole ihmisten tuloskorteissa (tai millä sinua ikinä mitataankin) mukana. Oto-hommana tämä ei toimi.

Kuilut ja korporaatiokielikukkaset

Organisaation eri osastoilla on omat tärkeät roolinsa ja tehtävänsä – tiedetään, tiedetään, mutta muutosta pukkaa. Kielitaidottomuus ja tilannetajuttomuus leikkaa organisaation mahdollisuuksia muuttua riittävän ripeästi. Syyttelyn palopesäkkeitä syttyy eri puolilla organisaatiota ja muutoskonsulteille riittää töitä.

Otan esimerkin. Yrityksen tukifunktioista sydäntäni lähellä on tietohallinto. Tietohallintoa – sitä veteläksi syytettyä ”sisäistä IT:tä” – sätitään bisneksen puolella kehityksen ja kilpailukyvyn jarruksi.  Ja tietohallinnossa huokaillaan bisneksen kalliita ja epärealistisia toiveita työkalukehityksen suhteen. Turhaakin turhempi energiansyöjä, tähänkin löytyy lääkkeitä kokeilukulttuurista. Henkilöstöammattilaisille lähetinkin jo viestin blogipostissani “Human Capital in the Cloud“.

Rakastan IT- & HR-osaajia, ja toivon niin, että nämä tärkeät liiketoiminnan tukifunktiot alkavat todella tukea organisaatiotaan hirmuisella vimmalla uudenlaisen kilpailutilanteen edessä. Tärkeä rooli muutoksessa.

Samaa rotia kaipaan myyntiin, markkinointiin ja viestintään (etenkin some-yhteistyöhön):

• Myynti itkee, että markkinoinnin tuottamat liidit ovat huonoja (pakko linkittää tähän klassinen leffakatkelma, jossa yhteistä kieltä ei tosiaankaan ole). Myynnissä toimivat tajuavat tämän heti
• Markkinointiosastolla vaikerretaan, ettei työ saa ansaitsemaansa arvostusta myyjiltä.
• Viestintäosasto ja markkinointiosasto ovat tukkanuottasilla siitä kenen tontille sosiaalinen media kuuluu ja mitä siellä pitäisi tehdä. Anna vastuu viestintäosastolle ja se käyttää somessa korporaatiokielikukkasia? Anna vastuu markkinointiosastolle ja se sortuu myyntimonologiin, vuorovaikuttamatta?

Nämä kolme ammattilaisjoukkoa jos jotkut, rakentakaa hyvää yhteistyötä tässäkin asiassa. Te osaatte sen jo muuten mainiosti. (Nimim. tällä tontilla olen itse virheeni tehnyt ja nyt on käynnissä transformaatio, jo neljättä vuotta. Eikä loppua näy.)

Tontinrajakeskusteluista maisemasuunnitteluun

Yhteinen tavoite ja kieli sen ilmaisuun tuovat toimintaan tolkkua ja syventävät keskustelua. Nämä eivät ratkaise kaikkia haasteita, mutta antaa eväät monipuoliseen keskusteluun ja sitä kautta parempaan keskinäiseen ymmärrykseen. Ymmärrys, kuten luottamuskin, syntyy vuorovaikutuksessa, suhteissa toimijoiden välillä, sekä yritysten sisällä että niiden välillä.

Perustana toimivat asenne, arvot ja halu oppia. En voi olla suosimatta yrittämisen asennetta, joka pohjaa aitoon osapuolten huomioimiseen, ennen kaikkea asiakkaan. Organisaatio, joka näkee asiakaskokemuksen toiminnan kehittämisen ytimessä, menestyy. Siitä syntyy laadukasta ”maisemasuunnittelua”, jossa jokainen osanen istuu kokonaisuuteen ja asiakkaalle tuotetaan arvoa.

Organisaatio, joka etenee tontinrajakeskusteluista maisemasuunnitteluun, kykenee katsomaan kriittisesti sekä nykytilannetta että hahmottamaan tulevaa, ja oppii nopeammin.

Kuilut, kielikylpy, kokeilukulttuuri ja auttamisen prosessi

Miten virheitä välttelevästä siilo-organisaatiosta tulee kokeileva sosiaalinen organisaatio? Esitän kolme veikkausta:

1. Veikkaan, että jatkossa osastojen rajat madaltuvat, ja edessä on kuilujen ylitys, jotta päästään nopeammin yhteiseen maaliin.
2. Veikkaan, että edessä on yhteinen kielikylpy ymmärryksen lisäämiseksi. Ettei rakenneta kielen kautta uusia rajoja. Online-presenssikeskusteluista puolet meistä ei ymmärrä sanaakaan.
3. Veikkaan, että kokeilukulttuurin kaveriksi tarvitaan uusi prosessi: auttamisen prosessi. Tämä toimii yhdessä edellä mainittujen kanssa.

Kohta 3. on napattu organisaatiokulttuuripioneerin Edgar H. Schein’in haastattelusta ”A Corporate Climate of Mutual Help” (pdf), jossa hän lausuu auttamisen prosessista:

”Better teamwork requires perpetual mutual helping, within and across hierarchical boundaries.”

”…companies need to train their teams in the helping process. Most teams training that I’ve seen is focused on making people feel good about one another. But what I’m talking about is something much more profound and essential: knowing how to work with one another as equal partners in an operational setting.”

Bullshit bingoa ja oikeaa tekemistä

Mitä veikkauksiini tulee niin onhan näistä puhuttu jo todella kauan: osastosiilojen purkaminen, oppiva organisaatio, ketterä organisaatio ja asiakasarvo. Totta.

Suomalaisten pk-yritysten joukosta löytyy jo aivan huipputoimintaa verkossa, isoilla vielä hiukan kestää. Joku viisaampi on arvioinut, että ison yrityksen kääntyminen (sosiaalisessa toimintatavassa) kestää 2-3 vuotta aloittamisesta. Mene ja tiedä, ehkä näin on. Bullshit bingon uhallakin nakkaan silti vielä lopuksi avainsanoja pöytään:

Aito kokeilukulttuuri ja sitä tukeva johtaminen. Oppiva, arvostava asenne. Auttamisen kulttuuri ja prosessi. Keskustelua (ja sitä kautta toimintaa) kehittävä ja edistävä yhteinen toimintamalli ja -kieli. Luottamuksen rakentaminen toiminnan kautta (usko tai älä, tämä voi tapahtua somessa).

Ja tiedän raapaisseeni vain pintaa.

(Note. I am not a HR professional, but I do care about people; colleagues, partners, competitors – ecosystem-wide. Even if I am an eager social technology lover, I do understand it is all about the people!)

Cloud as a Verb

Firstly, in the article, Mr. Etwaru coins ‘clouding as a verb’. That stuck right away, an excellent thought – cloud is an enabler and therefore using it as a verb is very fitting:

“Practitioners looking to the future for a vision of the IT department a decade or two ahead must stop looking at the cloud as a noun and start looking at clouding as a verb. Cloud is a noun describing a set of efficiency principles that can now be applied to a newly stateless once state-ful storage and compute IT estate driven by virtualization and cloud operating systems…

Looking one or two decades ahead, leaders are pressed to answer what can be clouded above and beyond compute and storage… Leaders must imagine a world where Workplace can be a Service, Expertise can be a Service, Business Process can be a Service…”

Well put. All my favorite topics; cloud computing, the role of IT department, and here for the new kind of leadership and HR practices. All areas needing a fresh re-think, and some serious unlearning. The decades of siloed functions must come to an end. Similarly, so-called support functions for business – as the IT & HR depts are – must become truly supporting in the meaning of new ways of working. Social IT, as my dear friend Chris Dancy calls it. He has also coined another interesting notion: ‘People as a Platform‘.

I believe that more social IT would be less hated IT. HR departments have it a bit easier, I suppose.

Stateful and Stateless Design of Work

Secondly, the article discusses ‘talent as a cloud’ and takes a very interesting view on the design of work – namely ‘stateful’ and ‘stateless’ design of work.

Let me explain. The design of work within a stateful talent system requires that the resources are carefully planned and in place in advance, and making sure that all the puzzle pieces are in place before any activity can begin. Sounds familiar? Yes, this is the way most of us are used to work.

As the opposite, a stateless talent system, does not require the reservation of resources,  but “instead each step of the process completes it portion of activity and there is some indication of whom should receive the output next”, Rawn Shah writes. That does sound scary and too chaos-like to many. Rawn further explains the pros and cons:

“There are pros and cons to both, although it generally boils down to the overhead involved in knowing previous and next steps. Stateful devices made more efficient use of resources but were fairly inflexible or ‘brittle’. Stateless devices were cheaper and simpler to create, requiring less memory and processing to keep track of things. In the end, a stateless system is much more agile and resilient.”

Absolutely fabulous thinking and very much needed for the more flexible, agile business models. I’ll find this very inspiring. Not a simple task at all, but I feel and believe that we must – and especially leaders and HR departments must – start to rethink a bit. Many of you are already doing it, of course. 

Bad Fit with Your Business Processes?

The existing business processes are mainly designed for long-term to a group of specific jobs: a stateful reservation of resources (people and their expertise), managed by a single manager, for a certain project, under a certain period of time. Why it would be wise to try out a different way of work design? Here’s more of Rawn Shah’s brilliant thinking:

“Why is this? We often consider only the primary talents of an individual, their main skills or knowledge domain. The goal is to maximize their potential by applying them where they are best suited. Noble intent, but it ignores the reality that people are generally multidimensional and everyone has creativity and knowledge that can apply to other areas.

A stateful talent system focuses on a single purpose and seeks to optimize it to the utmost; a stateless model recognizes that they could be doing different things at different times and balances variety with skill.”

Yes for multidimensional talents, yes for creativity & knowledge flows over the borders. This is what is needed in the global competition: an organization cannot cope with the old style, with closed teams, one-trick-pony-managers, and strict hierarchies. Indeed, like rock’n'roll, social business design is here to stay.

Human Capital as a Service – in the cloud, beautiful!

Smart Robots as a Service

In his own blog Mr. Etwaru states:

“We may never move clouding up the stack all the way to making human capacity stateless and hence delivering said capacity as a Service, but the companies that move furthest and fastest up the stack clouding state-ful resources along the way will engineer the agility and on-demand efficient operating models to win.”

He also asks “Will smart robots eventually be instantiated to spin up more human capacity when demand is needed?”. His question is utmost relevant. My dear friends Cristina Andersson and Jari Kaivo-oja have written an interesting book (in Finnish) related to this topic – BohoBusiness. (As soon as it is available in English, I will share the link here.)

This is Not a New Idea?  

The thoughts by Mr. Etwaru and Rawn Shah reminded me of an old quote related to the adaptable structures and ecosystems, by Michael Porter himself:

“Industries are profitable not because they are sexy or high tech; they are profitable only if their structures are attractive.”

Most industries and organizations are trying to score right under the constant change by requiring these new types of adaptable structures – the structures within and outside of an organization, within the ecosystem it belongs to. The development is very, very rapid and it raises increased demand for choice, chance, change and flexibility. The stateless talent system might be a step towards a right direction.

This discussion also reminds me of old HBR article of Normann and Ramírez (From Value Chain to Value Constellation: Designing Interactive Strategy, Harvard Business Review, 1993). They stated that those organizations that are going to survive in the disruptive, changing environment are:

“[…] those looking beyond their immediate boundaries to the social and business systems in which they are enmeshed and discover new ways to reconfigure those systems in order to reinvent value for their customers.”

And this article is 19 years old.

Looking forward to follow the discussion by the people who know more about Talent Management and HR than I do. An interesting challenge for all HR professionals, I almost hope I could work with these issues : )

Human Capital instead of Human Resources?  

By the way, why don’t we speak more often about Human Capital (HC) instead of Human Resources (HR)?  I think that HR is a notion that belongs to the stateful system thinking, and HC fits in perfectly with the idea of the stateless talent system.

What do you think?

–
Related to this topic:

Excellent video by John Hagel: Recognizing the Power of Pull

For IT professionals, a great article by Chris Dancy, Bradley Busch and Kathryn Howard IT Service Management Going Social

Picture credit goes to Marc Lagneau – my friend found the lovely photo and thought it describes ‘Cloud as a verb’ perfectly. I agree.

Rivakalla aikataululla löysin itseni kameran edestä puhumassa kymmenisen minuuttia – aivan raakana, yhdellä otolla, ilman muistiinpanoja, hyvällä fiiliksellä ja viiden etukäteen mietityn asian kanssa oli pärjättävä. Mediaveteraani, monitoimija ja mobilisaattori Arto Tuominen on tuottanut tämän inspiraatiopuheenvuorosarjan, jonka mahtavat teemat ovat innovointi, luovuus ja toisinajattelu. Teemat – check, olenhan ainakin osapäiväinen toisinajattelija. Muut puhujat sarjassa ovat melkoisen nimekkäitä, mukana ovat mm. Saku Tuominen, Manuela Bosco ja Anssi Tuulenmäki.

Arto antoi minulle vain yhden ohjeen: sana on villi ja vapaa. Sillä sitten menin. Koostan alle ajatukseni ja viestini lukiolaisille. Ihan kaikkea mitä olin ajatellut sanoa, en sitten jännitykseltäni muistanut itse esityksessä.

Aluksi tunnustin lukiolaisille, että intohimoni on maksimoida mahdollisuuksia, avata ovia ja olla avoin – erityisesti asennevalinnan ja sosiaalisen teknologian avulla. Valitsin monien joukosta tähän esitykseen viisi mahdollisuuksien maksimointiin liittyvää ajatusta – ja jaan ne tässä myös teille, ystäväni.

1. Kokeilukulttuuri

Ensimmäinen mahdollisuuksia lisäävä asia listallani on kokeilukulttuuri, sekä työpaikoilla ja kouluissa että henkilökohtaisena lähestymistapana. Se ei ole aina kovin luontevaa ja syntyperäistä suomalaista. Rakastammehan prosesseja, säntillisyyttä ja turvallista insinöörihenkeä. Turhan usein tunteet, ja pah, se epämääräinen ilmiö nimeltä intuitio, eivät kuulu työyhteisön käytöspalettiin.

Kehotin lukiolaisia olemaan uteliaita kokeilijoita, haastamaan konventiot, yhdistämään uutta & vanhaa, insinööritieteitä & humanistista.  Kehotin jokaista etsimään ja löytämään oman yhdistelmänsä, poikkitieteellisenkin. Esimerkkinä Steve Jobsin kalligrafiaopinnot, jotka olivat Applen ensimmäisen käyttöliittymän taustalla.

Mikä innostava fakta ja mittaluku!

On vaikea luoda uutta aina samassa ympäristössä, samojen ihmisten kanssa, samoilla metodeilla. Usutin nuoria välillä sekoittamaan pakkaa.   

Insinööriheittoon liittyen (ja huom. minä rakastan insinöörejä) kaivoin esiin Helsingin Sanomien uutisen maaliskuulta: Suomessa on 64 ruotsinlaivallista insinöörejä – mikä inspiroiva mittaluku! Se suorastaan pakottaa pohtimaan paljonko maasta löytyy humanisteja tai muita ammattiryhmiä, ihan vain balanssin vuoksi.

Lausuin myös ”osa teistä hyppää tähän laivaan. Olkaa kokeilevia insinöörejä!”

2. Epälineaarisuus & muuttunut sopimus

Toiseksi mahdollisuuksia kasvattavaksi asiaksi nostin sen, että on tärkeää tiedostaa ja tajuta eräs iso muuttunut asia:  kehityskulut ja -polut eivät ole niin kuin ennen – lineaarisesti taitaa edetä enää kronologinen ikämme.

Samanaikaisesti sopimus, joka on pitkään vallinnut, on peruuttamattomasti rikki: käy koulusi, valmistu, hanki hyvä työpaikka, nauti vakituisista työsuhteista eläkeikään asti. Lukiolaisten (ja meidän kaikkien) on se hyväksyttävä. Taustalla vaikuttaa tietysti globalisaatio, globaali kilpailu, uudet teknologiat ja monta muuta trendiä. (Tähän liittyen lukuvinkki: ystäväni Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja ja heidän mahtava inspiraatio-opuksensa BohoBusiness – Ihmiskunnan voitto koneesta.)

Jokaisen meistä on löydettävä osaamisalue, jossa voi synnyttää henkilökohtaista lisäarvoa. Vain sillä voi kilpailla tulevaisuudessa. Jotta voi löytää ja aktiivisesti havaita monet uudet mahdollisuudet, on tämä tajuttava – epälineaarisuus ja muuttunut sopimus edellyttävät luovuutta, avoimuutta & oma-aloitteisuutta aivan uudella tasolla.  

3. Tilannetaju ja -tajuttomuus

Kolmas mahdollisuuksia lisäävä asia on henkilökohtainen ominaisuus: tilannetaju tai –tajuttomuus.  Tilannetajuttomuudesta kärsii yllättävän moni.  

Opiskelu- ja työelämässä – ja elämässä ylipäätään – tulee eteen monenlaisia tilanteita, joissa on toimittava ja joihin on reagoitava, tehtävä päätöksiä. Karkeasti voisi sanoa, että tilanteeseen tullessa on kolme vaihtoehtoa:

1. Lähteä tilanteesta (väistää koko asia),
2. Hyväksyä tilanne (ja toimia kuten on tavanomaista ko. tilanteessa toimia),
3. Muuttaa toimintaa tilanteessa (kehittää luovasti uusia tapoja ja vinojakin tulokulmia)

On hyvä välillä miettiä miten oma käyttäytyminen jakautuu näiden kolmen tavan kesken.

Inspiraatiolähteeni professori Esa Saarinen käyttää systeemiälykeskusteluissaan mainiota käsiteparia – ylä- ja alarekisteri - kuvaamaan sitä miten tosiasiat voidaan kohdata, miten yksilön ajattelu tilanteissa ohjautuu. Valikoituuko näkökulmaksi huolestunut, pessimistinen alarekisteri, vai mahdollisuudet huomaava, optimistinen ylärekisteri.

Itse koetan parhaani mukaan lähestyä tilanteita ylärekisteristä, antaa tilaa hehkulle ja innostukselle – vaikka aina ei voikaan voittaa. Turhan monilla pelko kuitenkin toimii alarekisterin ajattelun laukaisijana.

Hyvä tilannetaju ja rivakka kyky toimia tilanteissa, joskus myös intuitiivisesti, on entistä tärkeämpää, ja luo uusia mahdollisuuksia. Toimiva järki & tunteet -kombinaatio on suuri voimavara.

4. Verkostot vs. hierarkiat

Neljäs mahdollisuuksien lisääjä ja lähde on verkostojen rakentaminen, verkostoihin luottaminen ja niissä sujuvasti liikkuminen. Pelkästään hierarkiaan pohjautuva tapa jaotella toimintaa ja organisaatioita on tullut tiensä päähän – kenties myös koulumaailmassa.

Ok, toki hierarkioille paikkoja vielä on, mutta innovointiin ne sopivat varsin huonosti. Innovoinnissa tarvittavia ainesosia löytyy vaivatta verkostoista. Innovointi edellyttää rohkeasti tavanomaisesta poispäin liikkumista, uteliaisuutta, avoimuutta, oppimista ja poisoppimista. Jos organisaatiossa innovoidaan aina samalla jengillä, samoissa neukkareissa ja samoilla metodeilla – on edessä mielenkiintoista ponnistelua. Toki poikkeuksia varmaankin löytyy.

Verkostoissa on mahtava määrä upeaa, luovaa ja innostavaa yhteistyötä. Sekä kotimaassa että globaalisti, yritysten ja organisaatioiden, ja yksityishenkilöiden välillä.

Erityisesti tietotyössä näissä verkostoissa uiminen on uusi kansalaistaito. Verkostojen uimamaistereita tarvitaan.

Verkostojen voima! Picture credit: Jessica Hagy

Oheisen piirroksen avulla kehotin lukiolaisia: ”Aloita verkoston rakentaminen heti!”

Vielä toinen näkökulma asiaan. Aiemmin on painotettu valtavasti tiimissä työskentelyä ja hyvää yhteispeliä. Avaa mikä tahansa työpaikkailmoitus ja siinä kuulutetaan hyviä tiimityöskentelytaitoja.  No totta kai on syytä tulla toimeen kollegoiden, opiskelijakavereiden ja muiden läheisten sidosryhmien kanssa. Mutta mutta. Olen aiemmin väittänyt ja rohkenen edelleen väittää, että se ei enää riitä.

Enää ei riitä, että olet hyvä tiimipelaaja, on oltava myös verkostopelaaja.

Kehotin lukiolaisia aloittamaan harjoittelun heti – ja innolla hehkutin Twitteriä (ja taisin tunnustautua Twitter-addiktiksi).

Twitter on mitä mainioin harjoittelupaikka. Ihana, avoin, ilmainen globaali yhteisö, joka kattaa kaikki mahdolliset kiinnostuksen alueet, ja jossa on kaunis yhdessä oppimisen ja jakamisen kulttuuri.

5. Uudenlainen avoimuus

Viimeisenä, viidentenä mahdollisuuskatalysaattorina nostin esiin uudenlaisen avoimuuden. Kaikki edellä mainitut asiat edellyttävät avoimuutta, avointa lähestymis- ja toimintatapaa, sekä organisaatioilta (avoin organisaatiokulttuuri) että jokaiselta henkilökohtaisesti. Kasvava henkilökohtaisuuden tunne ja vaade on suhteellisen uutta ja se hämmentää monia.

Perinteisessä mediassa jaksetaan edelleen hämmästellä sosiaalista mediaa (toki ilahduttavia esimerkkejä löytyy myös). Ehkä siksi, että tässä sekoittuvat yleinen ja yksityinen, ja se liekittää pelkoja ja tuottaa tottumattomalle tuskaa. (Lukuvinkki: Tuija Aallon mainio Kuinka olla avoin –kirja, jossa hän pohtii muuttunutta työn luonnetta ja uusia vaatimuksia.)

Suositin lämpimästi lukiolaisille uudenlaisen avoimuuden harjoittamista – se lisää mahdollisuuksia, edistää ideoiden syntyä ja innovointia. Tuija Aalto lausuu mainiosti:

”On uskallettava jakaa keskeneräisiä ajatuksia, jotta ne voivat jalostua.”

Where the magic happens… – Picture credit: Jessica Hagy

Naulan kantaan.

Esitin lukiolaisille avoimuus-aihetta sivuten vielä toisenkin piirroksen. Avoimuus on myös rajojen ylittämisestä. Poistumista mukavuusalueelta.

Kehotin heitä tarttumaan niihin asioihin, joille palaa ja joista syttyy ja innostuu. On erinomaisen tärkeää löytää alue, johon tuntee intohimoa. Sitä kannattaa etsiä avoimesti ja uteliaasti. Vaikka välillä hirvittäisi.

“Etsikää intohimoisesti, roikkukaa netissä”

Heitin loppuun vielä pari yleistä suositusta:

• Harjoitelkaa etsimistä ja avoimuutta intohimoisesti. Roikkukaa netissä, paikoissa, joissa kohtaatte saman intohimon jakavia – oppikaa heiltä! Jakakaa ja nauttikaa.
• Ilmaisutaito on tärkeää verkossa, monimuotoisesti. Kehittäkää näitä taitoja!
• Harkitkaa yrittäjyyttä yhtenä vaihtoehtona. Yrittäjyys on todellista mukavuusalueelta poistumista, mutta erittäin palkitsevaa.

Päätin esitykseni itse piirtämääni simppeliin venn-kaavioon, jossa on lukiolaisille listaamiani mahdollisuuksien maksimointiin tarvittavia osasia. Tässä kohtaa tyydyin vetämään lyhyesti yhteen (sen mitä enää tässä vaiheessa muistin):

Asenne ratkaisee aina, säilyttäkää uteliaisuus & rohkeus, joka teissä nyt on. Haastakaa konventiot. Opetelkaa uudenlaista avoimuutta verkostoissa, uikaa ja sukeltakaa rohkeasti. Antakaa mielikuvituksen laukata, kokeilkaa. Tästä kaikesta saa elinvoimaa ja raaka-aineita ideoihin ja innovaatioihin!

Venn-kaavioni mahdollisuuksien maksimoimisesta.

Jännityksellä odotan puheenvuoron valmistumista ja mahdollista palautetta siitä.

Arto Tuominen heitti minulle autossa paluumatkalla haasteen, jotenkin näin lausui: “mä olen todella pettynyt jos en kohta huomaa sinulla olevan videoblogia.” En luvannut suoralta kädeltä. Meanwhile, ajatuksia tutussa kirjallisessa muodossa.

Olimme paikalla vastaanottamassa haasteen kirjoittaa tulevaisuusselonteosta ja sen teemoista. Cristina on ollut meistä bloggareista tuotteliain ja värvännyt mukaan kaksi teräväkynäistä professoriakin. Ihailen todella paljon Cristinan tarkkanäköistä ja kipakkaa otetta aiheeseen.

Cristina ehdottaa tulevaisuusselonteon ’Niukkuuden mahdollisuudet’ –teeman vastapariksi runsauden ekonomiaa, ja kirjoittaa:

“Yhä kasvava ajattelutapa on runsauden ekonomia, jossa nähdään yhä kasvavat resurssit mm. tiedon, opetuksen, verkostojen, yhteistyön ja tee-se -itse -toiminnan suhteen. Ihmiset ja yritykset pystyvät tulemaan yhteen ennen kuulumattomilla tavoilla luomaan uusia elämää parantavia ideoita, konsepteja ja artefakteja – ja tätä resurssia on aivan loputtomasti. Tee-se-itse ei ulotu pelkästään käsitöihin ja nikkaroimiseen vaan terveydenhoitoon, tietotekniikkaan ja pian, 3D tulostuksen edistyessä, vaativiinkin esineisiin ja työkaluihin. Veden suolanpoistoon ja energian tehokkaaseen jakeluun on kehitteillä hienoja innovaatioita. Jos vain poliitikotkin saataisiin mukaan, niin voisimme vähentää niukkuutta. Mutta olisi tehtävä päätös siirtyä niukkuuden politiikasta runsauden politiikkaan. Runsauden mahdollistaminen pitäisi olla hallituksen tehtävä numero yksi. ”

Kyllä. Cristina nostaa erinomaisen tärkeän asian esiin. Ja luenpa vielä rivien väliin toisenkin viestin, johon itse vankasti uskon: asennemuutos on tarpeen.

Välittämisen kaksi merkitystä

Itse en ole kovin poliittinen eläin ja katsonkin Kesärannassa heitettyä haastetta hieman toisenlaisesta perspektiivistä. Tutkin innokkaasti johtamista, viestintää, tulevaisuuden työtä ja työtapoja sekä sosiaalisen median mahtavaa voimaa. Siksi tulevaisuusselonteon teemaryhmistä nämä kaksi osuvat minuun: Yritysten uudistaminen ja Tulevaisuuden työelämä. Seuraan mielenkiinnolla ryhmien työtä.

Pääministeri Katainen esitti meille bloggareille kaksi kysymystä:

1. Miten voisimme vahvistaa välittämisen kulttuuria?
2. Mitkä ovat Suomen kasvun lähteet?

Pääministerin toinen kysymys oli odotettu ja jo paljon käsitelty. Itse uskon vankasti yrittäjyyteen, pieniin yrityksiin ja luovien alojen mahdollisuuksiin perinteisten vientisektoriemme rinnalla.  Mutta on myönnettävä, että Jyrki Kataisen ensimmäinen kysymys yllätti minut täysin. Miten voisimme vahvistaa välittämisen kulttuuria? Pääministeri heitti ilmaan ajatuksen, josta olen kirjoittanut paljon – ja joka on mielestäni yksi suomalaisen työn, työpaikkojen ja tietotyöläisen  avainkysymyksistä. Cristinan ja Jyrkin innoittamana katson siis asiaa yksittäisen ihmisen (erityisesti tietotyöläisen), organisaation ja johtamisen näkökulmasta.

Välittäminen. Rakastan suomen kielen sanaa välittäminen. Sen kaksi kaunista merkitystä liittyvät yhteen myös työelämässä: toisistamme välittäminen sekä tiedon, kokemuksen, ideoiden ja innostuksen välittäminen.  Valitettavasti näen ympärilläni monien keski-ikäisten tietotyöläisten lamautuvan ja urautuvan, nuorten turhautuvan ja iäkkäiden tosiaikuisten luovuttavan. Tässä tarvitaan välittämistä molemmissa merkityksissä.

Käyttämätön potentiaali ja ikäpolvisiilot jarruttavat yritysten toimintaa ja kilpailukykyä. Olen keskustellut lukuisten kokeneiden (lue: ammatissaan keski-ikäisten) viestinnän, markkinoinnin, IT:n, henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen ammattilaisten kanssa ja rohkenen väittää, että tässä joukossa on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Joukosta löytyy osaamista, jota tarvitaan digitaalisessa, kansainvälisessä toimintaympäristössä. Mutta mutta, samalla kokeneella ammattilaisjoukolla on turhan usein sokeita alueita uuden edessä ja vanhaan kokemukseen yhdistämisessä. Ja kun tähän yhdistyy ’lappusilmäasenne’, jossa toisista ei välitetä, soppa on valmis. Välittäminen tuo karuun kuvaan valoa. Asenne tekemiseen ja toisiimme – ja tiedon ja tietämyksen avoin jakaminen ovat kasvun lähde.

Alla lähetän Kesärantaan ja hallitukselle kaksi ideaa vastauksena Jyrkin kysymykseen välittämisestä, herkkään Jane Austen -tyyliin:

Järki ja tunteet

Kiristyvän kilpailun ja kyräilyn työpaikoilla ei tunteilla. Puolet aivoista laitetaan narikkaan ja keskitytään kipittämään kapeassa rännissä. Puolimieli tietotyöläinen tapittaa ruutua tillit korvissa. Ja välillä rumban keskeyttää työpaikoilla pelattava roolipeli nimeltä Palaveri.

Tällaisella työpaikalla välittäminen ei todellakaan kuulu sanavarastoon, ei tiedon eikä toisista välittämisen. Pahoinvointipalvelua tarjolla.

Uskon, että suosikkiprofessorini Esa Saarinen ja Raimo Hämäläinen osuvat Systems Intelligence -ajattelussaan ytimeen. Heidän mallinsa kuvaa tapaa, jolla rajaamme ajatteluamme ja kavennamme potentiaalimme. Uskon myös, että heidän mallinsa hyödyntäminen auttaa välittämisen kulttuurin vahvistamisessa. Ja tämä toi mieleeni Jane Austenin Järki ja tunteet –klassikon.

Systeemiäly kuvaa kahta ajattelumallia ja -moodia. Saarisen mukaan ‘Systeemi 1’ on automaattinen, assosiatiivinen ja intuitiivinen. Se, jossa tunne on mukana. Suomalaisilla työpaikoilla jyrää ‘Systeemi 2’ –ajattelu: sen mukaan on parempi pitäytyä tiukan rationaalisena ja jättää tunteet kotiin. Järki jyrää, Jyrki ja Jyri! Useimmat meistä toimivat työpaikalla Systeemi 2 -ajattelun ohjaamana ja orjana. Saarisen ja Hämäläisen mukaan tällöin tiedostamattamme blokkaamme Systeemi 1:n ja samalla kavennamme omaa kapasiteettiamme. Meillä on synnynnäinen kyky toimia älykkäästi vaativissa, monimutkaisissa vuorovaikutustilanteissa ilman, että joka hetki pysähdymme pohtimaan toimintaamme objektiivisesti. Usein kuitenkin tukahdutamme tämän ja paljon hyvää, arvokasta ja hyödyllistä jää oivaltamatta. Huono juttu organisaation kilpailukyvylle.

Kun molemmat systeemit ovat aktiivisina jää tilaa intuitiolle, vaikuttavalle vuorovaikutukselle, tunteille sekä välittämiselle molemmissa merkityksissään. Itse uskon, että tämä tuottaa parempia päätöksiä ja lisää ymmärrystä. Ja avaa ikkunan paremmalle kilpailukyvylle. Suomi tarvitsee sitä kipeästi. Olen vakuuttunut siitä, että tietotyöläinen on tuottavampi, tehokkaampi ja hyvinvoivampi, kun sallii itselleen molempien ajattelun systeemien sekakäytön.

Tämä edellyttää hyvää johtamista, uudenlaisia johtamistaitoja ja –tapoja. Tasapainoiseen Systeemi 1 & 2 –ajatteluun törmää useammin yrittäjävetoisissa ja -henkisissä organisaatioissa. Uskon tämän toimintatavan olevan edellytys ja voimavara Suomen kasvun lähteitä etsittäessä.

Järjen ja tunteen sekakäyttö, Jyrki & Jyri. Check.

Ylpeys ja ennakkoluulo

Aito välittäminen edellyttää myös yhteisöllisyyttä, jakamisen kulttuuria sekä ymmärtämistä aidon kuuntelun kautta.

Jane Austenin ajan keskustelukulttuuri oli varsin vivahteikasta, mutta ylpeys ja ennakkoluulo veivät usein viesteiltä terän ja aiheuttivat väärinkäsityksiä. Jokainen sanottu ja kirjoitettu sana punnittiin ja tulkittiin tarkoin. Ihmiset kuuntelivat toisiansa. Mitä lääkkeeksi Suomen työpaikoilla vellovaan “ylpeyteen ja ennakkoluuloon”, joka värittää viestintää ja vaikuttaa välittämiseen?  Ei pakkoruotsia, vaan Kuuntelun Pakollinen Lyhyt Oppimäärä.

Julian Treasure puhuu kauniisti ja osuvasti aktiivisesta kuuntelemisesta, ja sen tärkeydestä vimmalla muuttuvassa, kaoottisessa ympäristössä. Julian jakaa alla olevassa loistavassa puheessaan viisi vinkkiään parempaan kuuntelemiseen. Ympäröivä kulttuuri, arvomme, uskomuksemme, asenteemme ja odotuksemme vaikuttavat siihen mitä ja miten kuulemme ja kuuntelemme. Jokaisen johtajan olisi hyvä tiedostaa tämä viestinnässään. Viides Julianin vinkeistä kolahti minuun. Julian kertoo RASA-mallista (lyhenne sanoista Receive, Appreciate, Summarize, Ask). Nämä neljä verbiä kuuluvat jokaiselle työpaikalle, Eduskunnasta pieneen it-pajaan. Välittämisen, ymmärtämisen ja kuuntelemisen tapaa tarvitaan päätöksenteossa, oppimisessa sekä hyvässä johtamisessa ja johtajuudessa. Kuunteleminen on uusi musta. Suosittelen lämpimästi, että kuuntelet Julianin esityksen (kesto 7:50 min)

Asenne auttamiseen

Vielä yksi kulma ’Järki ja tunteet & Ylpeys ja ennakkoluulo’ –teemoihin. YT-neuvotteluiden, PDF-raporttien ja aina-samoista-ihmisistä-koostuvien-työryhmien Suomessa vallitsee ’hoidan omat asiani’ –meno: aivan sama mitä naapuriloosissa tapahtuu, panttaan tietojani ja olen valmiina taisteluun työpaikastani. Tavallaan ymmärrettävää, mutta surullista kokonaisuuden kannalta.

Järjen ja tunteen sekakäytön sekä paremman ymmärtämisen ohella organisaatioissa tarvitaan kipeästi myös osallistumisen ja auttamisen kulttuuria. Organisaatiokulttuurin tutkimuksen pioneeri Edgar Schein on kirjoittanut aiheesta erinomaisesti.  Alla lainaus hänen haastattelustaan ”A Corporate Climate of Mutual Help”.

”Better teamwork requires perpetual mutual helping, within and across hierarchical boundaries.”

”…companies need to train their teams in the helping process. Most teams training that I’ve seen is focused on making people feel good about one another. But what I’m talking about is something much more profound and essential: knowing how to work with one another as equal partners in an operational setting.”

Wärtsilän sosiaalisen median osaaja Amos Ahola sanoi osuvasti eräässä tilaisuudessa: ”Jos voin auttaa kollegaa ja se vie minulta 15 minuuttia, sen sijaan että hän ponnistelee sen kanssa 4 tuntia – eikö tämä ole yrityksen tuottavuudelle hyvä asia?” Naulan kantaan, Amos. Ja juuri tähän tarvitaan osallistumisen, kuuntelemisen ja auttamisen kulttuuria.

Olen kirjoittanut keski-ikäisten tietotyöläisten syndroomasta ja aion jatkaa siitä evankelioimista. Syvät siilorakenteet organisaation eri toimintojen välillä, ikäpolvisiilot ja -ajattelu ovat tiensä päässä.

Jos jatkamme rypemistä tiedon panttauksen ja yksilösuoritusten ihannemaassa, on vaikea nähdä suurta kilpailukyvyn hyppäystä tai hyvää kasvua. Tämä on suuri haaste johtamiselle. Toivon Yritysten uudistuminen ja Tulevaisuuden työelämä –teemaryhmien pohtivan asiaa. Myös Cristinan ehdottama oivallinen Runsauden Ekonomia -ajattelu istuu tähän erinomaisesti.

Uskon välittämisen kulttuuriin ja osana hallituksen tulevaisuusselontekoa toivon näiden pehmeämpien teemojen esilläoloa. Tiedän, että kovin ovat pieniä asioita monien mielestä. Mutta itse uskon, että kasvu ja kilpailukyky saavat entistä vahvemman kasvualustan kun välitämme, jaamme ja toimimme aidon keskinäisen arvonannon ilmapiirissä ja runsauden ekonomiassa.

Paina mieleesi välittämisen kaksi merkitystä: toisistamme välittäminen sekä tiedon, kokemuksen, ideoiden ja innostuksen välittäminen!

I feel this need for change everyday in my work and in the business environments I am actively part of. Yes, I particularly chose to say feel. I have one skill I like a lot: I combine numerous signals and facts, added with intuition. And yes, I am 100% layman futurist. You may laugh at that, however there are many reason-reasons to take the social revolution seriously. Here are two recent blog articles on the topic.

Firstly, Shel Israel wrote in Forbes:

“For the most part, social media—like rock and roll—is here to stay. And organizations that continue to ignore it will simply fade away. And that is our key point (in a book The Age of Context he’s collaborating with Robert Scoble). In a very short period of time social media has risen from oblivion, and is part of the lives and work of most people in the developed world.”

Secondly, check out my friend Oscar Berg’s blog post “Time is Ripe for Social Business” in which he lists recent research about this topic. Here’s one pick from his post:

“The potential for value creation when social technologies are used to improve collaboration and communication within and across enterprises is twice as big as the value that can be created through all other uses across the value chain. Based on numerous case studies and in-depth research in four sectors (consumer packaged goods, consumer finance, professional services, and advanced manufacturing), McKinsey Global Institute analyzed the potential value that could be obtained through the use of social technologies. The total potential value at stake in these sectors is $900 billion to $1.3 trillion annually. A third of that potential comes from business function-specific applications of social technologies in product development, marketing & sales, operations, and customer support, but two-thirds would arise from using social technologies to improve the collaboration and communications of knowledge workers within these functions and across the enterprise. (McKinsey Global Institute)”

Impressive figures, one of the key notions being value creation.

The Soft and Hard Elements of Value Creation

What an interesting combination of the soft and hard elements value creation has. I cannot help reflecting back to the year 2001 when I wrote my Masters thesis about value creation in business processes. My 11-years old Analyzing Framework for Value Creation is a very simple model on how organizations are creating value; the ways of enhancing the supply chain processes, and how they can find new ways for cooperation within the business ecosystems.

A bit outdated, but I was on the right path then, wasn’t I? But wow, I had no idea about how powerful new ways of communication there will be.

Here below a not-at-all-fine-tuned picture of my old framework from 2001.

On the outer circle there’s a blend of ‘soft’ elements: Culture, Commitment, Leadership, and Strategy. The middle circle represents the two main tasks associated with managing business processes: Coordination and Integration. On the inner circle I’ve chosen three set of pairs: Infrastructure & Architecture, Relations & Processes, and Information & Knowledge. All these further having an effect on the ultimate target in the middle – Value innovation and Creation.

Kind of Social Business 1.0, or Enterprise 1.5, isn’t it?

Now we all know that the real powerful value creation happens at the edge of organizations and that requires very different management and communications practices. No news here for you.

Transformation Ahead

However, there’s one specific aspect that bothers me almost daily, and makes me work harder: How will the “professionally middle-aged” (not necessarily chronologically) knowledge workers cope, and how to work on with our attitude towards the rapid change, and further to value creation. 

I have gone a long way on my transformation path, and already feeling mostly good about the change. But of course, there are many of us who hate this, fear this and/or despise this change. Most of us conveniently somewhere in between these two. There is both healthy and not-so-healthy skepticism towards social technology and social business, regardless of the length of your career. This change comes close to your very personal sphere and therefore causes the most interesting reactions and fears. Nothing wrong with that, we need time to think, learn and unlearn. The reactions are naturally based on the personal experiences, but also on the attitude that one have towards the future change. We all do have our own way of coping with it.

On the organization level, many businesses are facing huge challenges; global competition, economic issues and insecurity, and missing the right leadership skills. From the knowledge work perspective, the people and innovation should be in the core. That requires a new kind of leadership, and strategy as well.

My pet peeve is to observe and learn from this phenomenon, and to help my fellow knowledge workers whenever I can. Finally, what about the risks? There are many, and I chose one: the risk of not taking the risk.

Risk of Missing Out – ROMO

After reading an interesting New York Times article “Turn Off the Phone (and the Tension)”, a new idea and an expression came into my mind: Risk of Missing Out. Let me explain the background first. In the article Anil Dash, a writer and entrepreneur, is speaking about “Joy of Missing Out,” or JOMO. The beauty of sharing and enjoying moments also when not present.

“There can be, and should be, a blissful, serene enjoyment in knowing, and celebrating, that there are folks out there having the time of their life at something that you might have loved to, but are simply skipping,” he wrote.

A beautiful thought. I am often jomoying.

The idea of JOMO was a continuation for FOMO, or the “fear of missing out,” a term coined by the founder of Flickr, Caterina Fake. She wrote about how social media has made us even more aware of the things we are missing out.

From JOMO and FOMO, I did think of ROMO, Risk of Missing Out.

I look at this from the knowledge worker perspective. I believe that any knowledge worker who is not active at all in social media has a huge risk of missing out…the many possibilities of the future work life, lots of learning, and an opportunity for necessary unlearning. A knowledge worker, who is not participating and collaborating in the ocean of social, will face interesting times. At least professionally, and maybe on other areas as well (as in JOMO).

We must change, adopt and adapt: the way we learn, listen, help, discuss, search, collaborate, innovate, combine, produce, and create value. For the sake of the innovation, we need to focus on knowledge flows, instead of knowledge stocks, as John Hagel wisely puts it. You might also like to read my old blog post about Systems Intelligence, by my favorite Professors Esa Saarinen and Raimo Hämäläinen. I do love their thinking.

I am not going any deeper in this right now, but please continue playing with this idea with me. I promise I will.  The value creation, innovation, knowledge work, the attitude of the professionally middle-aged, ROMO.

Can you see the connection between value creation and the social way of working? How do you feel about the idea of Risk of Missing Out, in general and especially in your work life?

Paljon on kirjoitettu hyvää ja kaunista diginatiiveista sekä uusia taitoja edellyttävästä modernista tietotyöstä. Erittäin tärkeitä aiheita työelämän muutosta ja Suomen tulevaisuuttakin pohdittaessa. Fokus on nuorissa, ja hyvä niin. Se on myös tytöissä ja naisissa, hyvä sekin. Teknologiateollisuus ry:n ’Naisia ICT-alalle’ -hanke on oiva esimerkki hyvästä, oikeansuuntaisesta toiminnasta. Linda Liukas loistaa yhtenä hankkeen keulakuvista – ja Linda-faniksi tunnustaudun.

Yksi ryhmä jää keskustelussa seinäruusuksi: ammatissaan keski-ikäiset tietotyöläiset (ei siis välttämättä edes kronologisesti keski-ikäiset). Kuka pelastaisi heidät? Kuka identifioisi suuret ammatilliset harmaat alueet, joihin on vaikea tarttua? Yksilö itse? Organisaation johto? HR-osasto?

Mietin asiaa raivokkaasti, sillä lukeudun itse tähän joukkoon ja olin joitakin vuosia sitten vähällä jäädä jumiin mukavuusalueelle. Onneksi olen keskimääräistä uteliaampi ja huomasin merentakaisen keskustelun sosiaalisesta mediasta ajoissa – ja sukelsin siihen. Se oli oma ammatillinen pelastusrenkaani.

Verkostoituja olen ollut aina, mutta aiemmin se vaati aivan liikaa lentomaileja ja punaviiniä. Sosiaalinen media on tuonut minulle aivan uusia tapoja luoda suhteita, oppia ja kehittyä. Olen muutamassa vuodessa onnistunut rakentamaan ammatti-identiteettiini ja -osaamiseeni ihan uudenlaisia osia. Yhdistän uutta,  vanhaa ja lainattua. Vain sininen puuttuu. Tämä vanha häihin liittyvä nelikko sopii todella hyvin ohjenuoraksi.

Käyttämätön potentiaali ja ikäpolvisiilot

Olen viime kuukausina keskustellut monien viestinnän, markkinoinnin, IT:n, henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen ammattilaisten kanssa ja rohkenen väittää:

Tässä joukossa on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Tästä joukosta löytyy osaamista, jota tarvitaan digitaalisessa, kansainvälisessä toimintaympäristössä. Mutta mutta, samalla kokeneella ammattilaisjoukolla on turhan usein sokeita alueita uuden edessä ja vanhaan yhdistämisessä.

Lisäksi monessa organisaatiossa on funktionaalisten siilojen lisäksi ikäpolvisiiloja. ”Annetaan nuorten hoitaa tuo sosiaalinen media”, lausui eräs osaava markkinointiammattilainen, paljastaen taustalla kummittelevan perinteisen kanava-ajattelun ja ikään & osaamiseen liittyvät myytit. Mikäli organisaatio haluaa toimintatavoissaan ja -kulttuurissaan kehittyä aidosti yhteisölliseksi, se ei valitettavasti onnistu näin. Somea ei voi ulkoistaa, se täytyy sisäistää.

Ammatissaan keski-ikäisten johtajien, markkinoijien, viestintä- ja IT-ammattilaisten sekä HR-osaajien pitää satsata yhteisöllisten toimintatapojen (ja työkalujen) opetteluun, vanhoista tavoista poisoppimiseen ja soveltaa tekemisessään kokeilukulttuuria. Valmiita vastauksia kun kaikkeen ei ole.

Menestyvät organisaatiot eivät junnaa ’somen ROI’- (tottakai pitää mitata) tai some-työkalukeskusteluissa eivätkä jumita ikäpolvi-ja tehtäväsiiloissa. Menestyvät organisaatiot kokeilevat rohkeasti ja osaavat yhdistää erilaiset vahvuudet, osaamisalueet ja ikäpolvet.

Totuus löytyy kaurapuurosta – ja ammatillinen vahvuus kombinaatioista. Kaurapuuroviittaus (ne, joilla on riittävästi ikää muistavat Lama-yhtyeen biisin ja Elovena-mainoksen, jossa sitä käytettiin) hiukan aiheen vierestä, mutta siihen inspiroi pikkuruinen some-esimerkki tältä aamulta. Pikkuruinen siksi, että puhun yllä toki isommasta kuvasta.

Formula 1 -kuljettaja ja GP-voittaja Heikki Kovalainen twiittasi aamulla näin:

I've run out of my Finnish Nalle breakfast porridge so have to manage a few days without it… Other porridge don't taste the same

—
Heikki Kovalainen (@H_Kovalainen) June 02, 2012

Ja tarjosi Raisio Oyj:lle tuhannen taalan paikan, korjaan paalupaikan, markkinoinnillisesti. Mutta mutta. Raision Twitter-tiliä hoitaa kesätyöntekijä, ollen siellä ilmeisesti ainoa someaktiivi Raision markkinoinnista? Voin toki olla väärässä.

Kuvitellaan, että Raisio Oyj:ssä olisi panostettu yhteisöllisiin toimintatapoihin ja sen henkilökuntaa olisi Twitterissä (ja muualla somessa) enemmänkin. Kuvitellaan, että somen mobiilikäyttöä olisi rohkaistu. Olisiko mahdollisuus Heikin twiitin huomaamiseen ollut korkeampi? Olisiko joku huomannut sosiaalisen median seurantatyökaluilla tämän kullanarvoisen viestin? Vaikka onkin viikonloppu. Mene ja tiedä.  Itse olisin lähettänyt kuriiripostilla Nalle-lähetyksen matkaan saman tien, twiitannut Heikille tästä, ja olisin vielä blogannutkin tarinamuotoisesti. Harmittaa Raision puolesta, mutta toki voivat paikata maanantaina. Laitoin Twitterissä heille tästä viestin, huomaavatkohan he sen, vai pitäisikö lähettää sähköpostia?

Picture credit: Jessica Hagy

As I was speaking on that special day, I chose this topic “Woman, networking and the social technology”.  I started my presentation by making a confession: about five years ago I was pretty close to becoming a software business professional who enjoys a good flow, best practices and nice control, meaning I was stuck in my comfort zone.

I had a great team, processes in place, supporting tools implemented, and lots of ideas. I lived in a lovely illusion of control. Indeed it was working well at the time, but now afterwards it’s easy to say that for a little bit too long I overlooked one thing: huge, disruptive changes that were already in sight.

Luckily I was curious enough and started to follow some of the trends, mostly via research articles and blogosphere: cloud computing, social media and mobility. It soon started my personal transformation process: I realised that I needed urgently to both unlearn and learn.

The topics I briefly covered in my speech were Social Business, Networking 2.0, the power balance between the organisational units, and the triangle of “People, Process, Technology.”  And finally, the role women have in the social business context.

Here’s a short summary of the key topics of my speech.

Networking 2.0

Inspired by my friend Harri Lakkala’s dichotomy Leader 1.0 & 2.0, I composed a simple comparison of Networker 1.0 & 2.0.  Here we go:

Networker 1.0

• Internally networked, sharing knowledge carefully thinking what can/cannot be shared, choices often led by the process and strict professional roles
• Externally networked via traditional ways, as e.g. participating in conferences home and abroad
• The verb to describe interaction is ‘to exchange’ knowledge, meaning “if I give you this piece of information, you’ll give me that information”
• Heavy carbon footprint (lots of flying and red wine included in the network building)

Networker 2.0

• Internally and externally networked, via a combination of the traditional, digital and social channels and means
• Active sharing inside firewall, over the organisation silos. More holistic view on the value creation. Externally embracing serendipity by being active and open in various communities.
• The verbs to describe interaction is ’to share and give’, sharing knowledge in an altruistic manner, receiving and finding information and knowledge from unexpected directions. Genuine collaboration.
• Instead of heavy carbon footprint, Networking 2.0 creates a heavy digital footprint which further enhances the possibilities

My message for the audience was this:

For a knowledge worker, it is no longer enough to be a good team player, you have to be a good network player.

Collaboration is the new black and as professionals we need to have both new kinds of skills and more open attitude. “Knowledge alone does no longer give you the power, sharing of knowledge does”, as my friend Teemu Arina says.

Social technology and Innovation

Social technology is an essential enabler for the comprehensive, almost limitless networking and collaboration. Serendipity boosted, open networking is a must for a vivid idea flow and further for innovation. I just cannot believe that the traditional way of having brainstorming sessions with the same people, in the same meeting room, using the same methods, leads to shiny ideas and sparkling innovations.

On the personal level we need better muscles for curiosity, listening, openness, and ‘go over the borders and outside of your comfort zone’ attitude. The edges are fruitful places for the innovation and also for supporting a better common understanding. The “Power of Pull” thinking (by John Hagel, Lang Davison & John Seely Brown) is one of my favorites.

Additionally, to cope with this change, we need higher tolerance for ambiguity. The networked business environment is increasingly complex, sometimes even a bit chaotic. Some of us have a high need to structure information in order to minimize ambiguity, while others can process many ideas and thoughts simultaneously. I believe we need more of the latter. I have earlier blogged about this topic, “Systems Intelligence, Serendipity and Listening for the Better Decisions”.

What does the new kind of networking and social technology has to do with women?

That was the final question I chose cover in my speech. Out of the support functions in organizations, women are usually well represented in the Human Resources (actually I’d like to call it for Human Capital), Corporate Communications and Marketing. Unluckily these three functions are often in competition about who ‘owns’ social media initiatives and projects. And if you add the IT department to this palette, misunderstandings and inefficiencies are easy to create.

One reason for the poor situation is the unequal power balance between departments when it comes to decision-making in the social business initiatives. This must be changed. The HR department is too often a “Careful Out There Department”, meaning they are too insecure and scared to take the lead in the social technology initiatives.  Also way too many times I have seen that the so-called ‘power departments’ as Legal and IT, stop or slow down the social initiatives started by Communications and Marketing.

The reasons are often related to the data security. Of course security is an important issue, but too often that is used as a bad excuse. The real reasons are confusion and lack of knowledge, hesitance to learn what social business is about, narrow silo perspective meaning not seeing the big picture, and strong professional roles that restrict your thinking.

What I wish to see is more healthy approach to risks and control. We need to have a better balance between risk-taking and the possibilities. If you aim at zero risks, you narrow down your possibilities as well.

My wish is that women would embrace the social technology in the sense of opening wider possibilities and developing new skills. Understanding the technology, networking and people skills have a central role in the social business design thinking. If the organizational and social change is led by the technologists alone, the results will be formed accordingly.

We should focus more on possibilities and opportunities, rather than worry about the loss of 100% control.

My message is especially targeted for all the talented HR women. You have the notion ‘human’ in everything you do now, and that is desperately needed in the on-going change. You should take one of the leading positions now: don’t stand by, take the lead.

Time for de-centralised and humanised IT  

New technology, the cloud-enabled new platforms for serendipitous encounters, lead not only to new kind of innovation and leadership, but also to new kind of organisational structures. Away from the silos, forward to co-creation and building of trust-based relationships, both internally and externally.

Dion Hinchcliffe of Dachis Group speaks for decentralized IT support and says:

“It now seems more likely that the transformation to social business is going to significantly rewire the org chart.  […] the urgency and tech-centricity of digital engagement is creating an irresistible need for strong technical and implementation leadership under not just within marketing, but other key business functions as well. Just not in the faraway centralized support group represented by traditional IT.”

Decentralizing the CIO, picture credit: Dion Hinchcliffe, Dachis Group

Quite an interesting vision. Dion Hinchcliffe further explains:

“So, to my mind, this is the coming decentralization of IT that I’ve been predicted will be the inevitable consequence of 1) nearly everything becoming digital, social, mobile, etc. and 2) much savvier workers that can and will feel more comfortable locally enabling new IT that works best for their part of the business.”

I had the pleasure of meeting one of Dion’s colleagues Lee Bryant while he was recently visiting Finland. He gave us an excellent speech about Social Business with many great insights on organisational change. He also described the “one-size fits all, top-down, command & control, no choice” type of corporate IT services, and he said something that stuck in to my mind:

Corporate IT is ripe for re-invention and humanisation.

Humanisation, what a big lovely word.

But here’s a word of comfort for IT professionals. I do know that there are lots of IT people who are awake and understand that the social change must be on the top of the minds of IT leaders.  There has been a discussion about “People, Process, Tools” triangle for a long time, where the people part is getting a lot of attention.

The next discussion topic will be more social IT. Already seeing signs of it. And I am sure more social IT will result in less hated IT as well.

Naturally, we need humanisation of all business units, not only IT, in order to cope with the disruptive technological and social change.

Social Business, Trust and Social Capital

Dachis Group describe Social Business Design as follows:

The intentional creation of dynamic and socially calibrated systems, process, and culture.

They further state that “technology, society, and work are all changing at breakneck speeds, but businesses are not keeping pace. When these emerging trends work together, they call for a new kind of business – one that is distributed, collaborative, agile, and better positioned to succeed.”

Well put. They know what they are speaking about.

I’d like to add a short discussion of my favorite aspect of social business: trust.

I do believe that successful social business must be built on trust. Social Business is about collaboration, engagement, sharing knowledge and experiences, capturing tacit knowledge, creating value, and with all this enhancing creativity, productivity, and innovation. Therefore I often use the notion of trust-based collaboration (with some inspiration from John Hagel). The fruitful network of relationships can be based on acknowledging, helping, and appreciation of the people you meet and work with which in turn create trust between individuals.

Trust is a powerful fuel for the relationships between employees, leaders, organisations, departments, and of all social interactions. And social technology is a key enabler in this.

A recent Fast Company article “Community Revival: How Technology Is Reconstructing Our Shared Lives” said:

“Modern day social capital is increasingly associated with technology-facilitated trust.”

Such a brilliant crystallisation. Social technology enabled social communities are the true leverage points of the cultural transformation, both inside and outside of the organisation, between the organisations, individuals, and even nations.

Success, growth of social capital and trust can be built on this.

Thank you all of you who attended the Woman’s Day event with me and our lovely hosts, Jukka Viitasaari, Teemu Arina, and Sam Inkinen!

Related reading:

Dion Hinchcliffe: The architecture of Social Business
Are you Systems Intelligent?

Pigeon picture credit: my friend Esa Aarnio – All rights reserved.

I have been thinking what was it that strongly drew me to towards this group of IT professionals. Afterwards it is easy to say that it was maybe my strong urge to help and to mediate. It is quite common that there is a communication gap between the IT people and the business people. It was sometimes painful to watch. The gap can be seen in the field of communication especially, but also in the way of seeing how organization should prioritize projects and how the customers should be engaged with.

Many of my (IT) readers know the ITIL framework well and have been utilizing it for a decade or two. Some of you might not have heard about it. To put it shortly, it is a set of best practices for aligning the IT services with the needs of the business. It consists of several books that describe the processes, roles, and many other things. A better definition of ITIL can be sure found. My ITSM friends, you could add those to the comments section, thank you! You know that stuff better than me.

Best Practices, is it a swear word?

Anyways, the inspiration to write this post initiated as the word pair ‘best practices’ popped up yesterday evening from a totally different environment. I was following Enterprise 2.0 Summit conference ongoing in Paris, and suddenly my E20/Knowledge Management/Collaboration guru friends started to speak about best practices in the Enterprise 2.0 context. For example IBM’s Collaboration Evangelist Luis Suarez tweeted the following:

Well, it made me think: how Enterprise 2.0 issues and challenges relate to the discussion in the IT Service Management sphere? It is about people and the organization culture in both cases. It is also about the processes and tools. It is about how enterprises must adapt to change. There are many basic processes within the IT support function (Incident management, problem management, etc…) that are relatively similar for many organizations, so you can pick and choose suitable parts of the suggested processes from ITIL framework. Let us call these, not best practices, but perhaps ‘common practices’.

So, Best Practices, is it a swear word? Yes, if misunderstood and misused as a standard that must be strictly followed. As Luis tweeted “what works for some won’t work for the others”. When best practices are approached as a set of suggestions, it works better.  I’d dare to say that the same that applies to ITIL & IT Service Management works for Enterprise 2.0/Social Business design.

Despite of which business process we’re looking at, we all know that we need easier and more transparent communication and collaboration, and more open information and knowledge sharing. Unluckily it is sharing that is a swear word for many.

ITIL Framework and Enterprise 2.0?

For too many professionals the Enterprise 2.0 and collaboration initiatives are something fuzzy, non-measurable, or too tool-oriented stuff. Similarly lots of criticism has been targeted against ITIL framework. Analyst Stephen Mann from Forrester described the situation very well in his recent blog post. Simultaneously many organizations are telling that they are benefiting from these initiatives. My professional ITSM friends know all this better, and can sure share good examples. My humble point here is that I recognize the same kind of suspiciousness and unhealthy pessimism with Enterprise 2.0 discussions in the organizations as we have experienced with ITIL. The arguments are pretty much the same.

My view on this topic of “IT & Social” is close to how Stephen Mann chose to put it when speaking about the ITIL challenges and bashing. And that is why I’d like to expand this to other areas too (HR, Marketing etc). Stephen says (emphasis is mine):

“However, I can’t help think that WE need to change as much as [ITIL] needs to change.”

That is indeed wisely said, we need to start the change from ourselves. No framework will do the change, the way we behave will. It is important that we are not putting all our energy to finding the threats and disadvantages of ITIL or Social Technology, or any disruptive stuff landing on our path (right now Cloud Technology, consumerization/BYOD, social media, or business models as SaaS). BTW Have anyone studied the headlines about Cloud Computing, the ratio between positive and negative, between the threats and opportunities presented? In Finland you hardly see any positive Cloud Computing articles. Ah, the attitudes, ok, I am biased…

IT Professionals as Social Creatures

IT professionals (as a role) have been around for a few decades, so the fact is that IT is not yet a very mature profession. People within IT have grown in to their (sometimes fuzzy) roles via many different paths, often more or less randomly.

I think IT professionals are Passionate Pioneers, very often much in love in the ways of working they have created by themselves. (Of course, this is a rough generalization.) Passion is good, but stubbornness in front of the change is not. It is totally understandable that it will take some time to adapt to the disruptive changes we have at hands. Social media adoption is challenging for many IT people, as well as for HR people, as it means, for example, that the illusion of full control, that both IT & HR people often have, must be gone. In my IT circles I also hear repeatedly, “social media is not something for a professional IT work, it is a play”. An alarming attitude but I stay optimistic.

I recently attended an interesting event organized by ITSM SaaS vendor ServiceNow. During the event I heard lots of success stories and, of course, challenges related to all three areas: IT people, their tools and the processes based on ITIL framework. Their Social IT evangelist Chris Dancy is passionately preaching to IT people about the importance of embracing social media. And he does it well Here’s a link to one of his excellent presentations.

Ok, now back to the Enterprise 2.0 Summit tweeting rally (hashtag #e20s) where I saw short discussions about the characteristics of the IT people and their willingness to ‘go social’. Here’s an example in form of tweets by Mark Masterson of CSC and Dion Hinchcliffe of Dachis Group:

Interesting indeed! But having worked with IT people a lot, I can see not only challenges but so many great opportunities too. I do believe that we’ll “get by with a little help from my friends” in a Beatlessian style, passionate IT people could and can take a more active role with the social media initiatives and truly be an enabler in the social wave within their organizations.

Right Attitude towards the Soft Social Side is the New Black

How to be prepared? As an ex-girl-scout I believe that you can be better prepared for surprises and new situations when having an open attitude and some curiosity. Even in the most disruptive changes, it is your attitude that counts. How do you choose to approach the situation at hands? The support functions in organizations, as for example IT, Marketing and HR, truly need to stop ‘dragging’ and start to act. Focusing on the customer, internal or external, is vital. The soft side, people & culture related, must get more attention.

I very much like the five recommendations Forrester’s Stephen Mann suggests for the IT Department, the steps which might help you to cope with the challenges (with ITIL adoption):

• Step 1: Understand what ITIL is all about, especially the importance of people.
• Step 2: Be realistic about existing ITSM process maturity and improve them gradually.
• Step 3: Evaluate technology only after you’ve addressed goals, people, and processes.
• Step 4: Get the initial planning right, but also plan beyond the “technology project.”
• Step 5: Regularly communicate ITIL’s value and involve the IT and non-IT stakeholder.

I am surprised and delighted how well Stephen’s five steps fit to Enterprise 2.0/Social Business discussions! Let me compare these two, well, it fits like a glove. I modified Stephen’s steps a bit:

• Step 1: In Enterprise 2.0/Social Business initiatives, you need to understand the big picture and especially the importance of people.
• Step 2: Be realistic about existing information and communication processes and improve them gradually (and make more social).
• Step 3: Evaluate social technology only after you’ve addressed goals, people, and processes.
• Step 4: Get the initial planning on the sufficient level, and also plan beyond the “technology project.” Pilot and pivot, find the passionate firefighters to open the way.
• Step 5: Regularly communicate the value of social for your organization and truly involve and engage all the various stakeholders, from business side and from all support functions. Social ‘belongs to’ everybody.

These areas — IT Service Management & Enterprise 2.0/Social Business — have a lot in common. Both are about people, processes and the tools. And in both areas the discussion is too often spinning around the technology and the processes, leaving the people play the supporting part in the process and tool play. And it should be the opposite.

Luckily, there are hundreds of wise people in both camps speaking about the essential role of the people. To name a few from the ITSM sphere: Rob England, Chris Dancy, Aale Roos, Jaakko Kuosmanen, Mark Smalley, James Finister, and Paul Wilkinson, and from the E20/Social Business side (a quick selection from yesterday’s #e20s discussions): Luis Suarez, Susan Scrupski, Dion Hinchcliffe, Thomas Vander Wal, Mark Masterson, Rawn Shah, Ana Silva and many, many more. I wish that we can learn from each other, and support in the painful unlearning process as well.

Attitude, Behavior, Culture

As an example of one possible remedy, I would like to introduce to you a new kind of ABC — ABC for IT people, and why not for HR people too. My dear friend Paul Wilkinson has brilliantly coined the term of ABC of ICT, ABC meaning Attitude, Behavior, and Culture.

It is so easy to stick (and to stuck) to fine-tuning of processes and buying fashionable set of tools – and at the same time to bluntly expect:

1. that people automatically have the right attitude that is needed for the changes in the work processes and tools,
2. that people behave as wished and that they right away understand the reasons behind why this new behavior is required,
3. that the employees live, breathe and nurture the culture which the management have manifested in their new strategy slides. Or that the employees easily skip the existing culture that has been around for years.

I recommend that you check out Paul’s book of ABC for ICT, it is brilliant. Lots of great examples from real life IT. Could be usable in the E2.0 side too?

To summarize my thoughts on the topic, here’s my two cents:

People practices. As much as we need best (or common) practices for some processes, we need to remember to ensure the continuous focus on people, and also learn and embrace some new people practices. He tangata, as Rob England reminds us.

Healthy Attitude towards Control and Risks. Support functions as IT & HR need to find a new kind of balance for their urge for control. Naturally risk management is always needed, but it should not prevent necessary improvements and changes. To find a balance between risk taking and embracing opportunities is the key. Policy is too often a way of saying ‘we don’t really have a reason, but we don’t feel like it’.

Relationships, Networks, and Innovation. It is all about open, trusting relationships and learning networks. Innovation grows from that. Unnecessary hierarchies must be opened and partly broken down in every silo in the organization. Co-creation and innovation with both internal and external parties should be actively promoted and supported. This is not always easy task for neither HR nor IT as they have strong professional identities with a culture of control. Simultaneously HR people have the advantage that they know the human side, and the IT people are often of curious nature, just re-target some of that curiosity from technology to the social aspect.

Power Balance and ‘People Units’. The power balance of the different organizational units should be studied too. My hunch is that business units and Financials & Legal from the support side have often advantage, power-wise. The strong and the noisy gets heard easier? Maybe. The people in Marketing, Customer Service, IT and HR have the power in certain areas, but it is not always balanced. (I am aware of the fact that there are, of course, exceptions and lots of variation, but please let me play…).  As people issues are essential to tackle in the disruptive change, more power to the ‘people units’ would not be a bad idea.

Finally, yes, I confess that I do oversimplify some aspects here and I am very aware of the enormous complexity in many business environments. But I wish that you take this post just as a quick reminder and continue the discussion in your blogs and in your organizations. I love IT people and I love social media opportunities, and I am for all kinds of collaboration for the better outcome.

We all know that “social” is not something you glue on top of the things, applications, processes…it’s not a feature. It’s about relationships and communication. The ongoing change is something bigger, it is something deeper: it’s in our DNA to interact with other people, despite of your profession. I am optimistic. We have all the ingredients for a continued passion.

And remember to leave room for serendipity!

Thank you Luis Suarez, Paul Wilkinson and Stephen Mann for the inspiration for this post.

Related reading:
Stephen Mann: The ABC of ICT – The Top 10 People Issues
Bertrand Duperrin: How to put the social into the processes?
Dion Hinchcliffe: Next-Generations Ecosystems and its Key Success Factors

More presentations coming to this list from #e20 Summit, will add as soon as I have checked those out!

Being silent isn’t being strong. A wall sign I saw in a pub in Liverpool earlier this year.

This is a summary post of the topics I have been writing about during 2011. This has been an amazing year of social networks for me. I have learned a lot from hundreds of people around the globe. I highly value the network of the brilliant, talented, and trustworthy people I have the pleasure to collaborate with.

Thank you all for 2011, you know who you are!  

—

As more social business environment and the new ways of working are changing the organizations and reforming the entire business landscape  – I’ll find it important and very interesting to study how we create and innovate, make decisions, and further how better mutual understanding can be created. We all know that the existing organizational structures needs a refresh, and that we, knowledge workers, should be passionate about helping our organizations to be more open, learning organizations.

One among many answers to this challenge is to focus on recognizing the value of ‘discovering’ people in your global network and further interacting and connecting with them on new levels. Naturally, different cultures and communication styles can then collide, softly or sometimes violently. Let me share a story about the Finnish way.

The Finnish Habit of Positive Silence

We Finns can easily be silent in company with other people. It’s natural to us. Before the social media we used to love text messages, a Finnish innovation by the way, as you could express yourself shortly and efficiently. Foreigners find our momentarily silence odd – or fascinating. Professor of Communication Donal Carbaugh, from University of Massachusetts at Amherst, have written an excellent paper about this – Silence and Quietude as a Finnish“Natural Way of Being” [pdf], with the following description:

“A Finnish communication code that structures some cultural scenes as occasions for positive silence, exhibiting a social model of personhood for which this is a valued, respected, and natural practice.”

Another expression on this topic is this short article of the Helsinki Times – No small talk please, we’re Finnish, in which freelance journalist Susan Fourtané describes her experiences:

“I particularly enjoyed the thoughtfulness and the moments of silence in between, giving space for observing our own thoughts before speaking. Yes, you have heard it right. Finns don’t do small talk. They don’t think a moment of shared silence is awkward. On the contrary, it is part of the conversation. A direct question gets a direct answer. There is no nonsense talk about nothing. There is no asking “How are you?” ten times until someone says something else, or stating the obvious. Finns are more interested in how you think, how you perceive Finland or what keeps you in this small and cold country, as they refer to beautiful and peaceful Finland.”

We Finns definitely do have lots to learn about the more social and collaborative way of work, but I think we also have something valuable to share with our fellow citizens from other cultures and nations. The habit of small talk is a part of Anglo-American cultural sphere, and please note that I am not saying that there is something wrong with it. Our different habit, the positive silence, is as strange for foreigners as the excessive small talk is to many of us. All in all, what is needed is openness and curiosity in front of the different communication habits.

My interpretation of Professor Carbaugh’s great notion of positive silence is: we are taking time for thinking and reflecting. It is basically about respect towards your discussion partner. I do believe that occasionally ‘shutting up our mouths’ enables better listening, which in the best case this can lead to better understanding. Naturally, being too silent (also typical here) or silent in the wrong situations is nothing to recommend.

The Wrong Kind of Silence

Nilofer Merchant has marvelously described the wrong kind of silence. She tells a story when she was working at Apple: when she saw the problem clearly and others didn’t, she didn’t think she had the right or the capabilities to speak out – she was too worried about being wrong. This kind of ‘wrong’ silence is hurting the outcome, she continues, and emphasizes the importance of thinking together:

“…minority viewpoints have been proven to aid the quality of decision making in juries, by teams and for the purpose of innovation. Research proves then even when the different points of view are wrong, they cause people to think better, to create more solutions and to improve the creativity of problem solving.”

She calls after courage to speak and to take risks. “Enthusiasm, naïveté, fear of repercussions, conformity to the group norms, and even wisdom are all things that can influence whether someone speaks up or not.”

Her thinking inspires me to researching this topic of encouragement, listening, and mutual respect for better outcome and understanding.

The Culture of Curiosity, Listening and Respect

As an entrepreneur I highly value discussions where there are no pre-set ‘rights and wrongs’, where openness and curiosity are self-evident, and where mutual respect gives room for different kinds of thinking and thoughts. If ever now we need this kind of approach. And if in any organization it is in a startup or growth company that this is vital. There must be a place for expressing our ideas freely and also to take the time for reflection.

I truly believe that creativity, innovation, and better decision-making, both in startups and in established organizations, require at least some investments in these three capabilities:

1. Applying so-called Systems Intelligence,
2. Recognition of the value and importance of Serendipity (the weak links and the edges),
3. Recognition of the value and importance Listening.

Luckily many of these are a natural part of the startup DNA. A startup company benefits from an open and cooperative style; we need use both sides of our brains and become better listeners. Let me explain.

Firstly, the Systems Intelligence Theory by Finnish Philosopher and Professor Esa Saarinen and his fellow researchers describe the two ‘thinking systems’ we all have: System 1 thinking as automatic, associative, and intuitive. System 2 thinking is dominating in the work places: you better be strictly rational. In every day work situations the System 2 thinking is active and often unintentionally blocking System 1 thinking – and therefore narrowing the possibilities at hands. When both systems are active, there’s a room for intuition, interaction and emotions – and for innovation, decision-making, and shared understanding. Being strictly rational in your work role is not working anymore. We need to utilize our full potential.

Secondly, it is important to realize the value of serendipity and of being active ‘on the edges’, as John Hagel, Lang Davison & John Seely Brown describe in the Power of Pull model. I agree with them that the cloud-enabled new platforms for serendipitous encounters lead to new kind of innovation, decision-making and leadership. We can now easily meet companies and people we did not know existed, curious expedition is needed. We gather around ‘social objects’ and connect, and build relationships for mutual learning and helping.

The third capability is about the value and importance of listening. I serendipitously bumped into a beautiful TED Talk by Julian Treasure. In his talk Julian presents the filters that we use when listening and through which the reality is created for us: culture, language, values, beliefs, attitudes, expectations, and intentions. He also shares his five tips for better listening. I found the fifth one, his RASA model, beautiful and absolutely something every one of us should apply in our daily life and the decision-making situations. Acronym RASA comes from Receive, Appreciate, Summarise, Ask – these four verbs should be part of our personal decision-making, learning processes, and leadership. Julian says aptly: Conscious listening creates understanding. This is not too far away from the positive silence thinking.

The discussion around topic of listening is not a new one; see this excellent old article published in Harvard Business Review in 1957: Listening to People. The article states that “the effectiveness of the spoken word hinges not so much on how people talk as on how they listen.” There are several gold grains in it, as for example “when people talk, they want listeners to understand their ideas.“ Touche!

Trust-based Collaboration

What it is I mean with all this talk about Finnish traits and the social business? Let me sum it up with three examples, all originated from Finland; Linus Torvalds of Linux Foundation, Mårten Mickos of MySQL/Eucalyptus Cloud, and the newcomer Peter Vesterbacka of Rovio/Angry Birds. I personally experience all three fellow entrepreneurs as great examples of appliers of the communication style and culture that have deep origins in the ‘Finnish way’. All of them are successful in their businesses and more or less global citizens, but none of them have entirely thrown away their Finnish roots and foundation.

It’s not only about the substance, their wide knowledge, experience, and creativity, but also about their specific networking and collaboration skills which could be described as trust-based collaboration (and I am pretty sure that some positive silence is included). The fruitful network of relationships can be based on acknowledging, helping, and appreciation of the people you meet and work with which in turn create trust between individuals. Linus, Mårten and Peter are mastering is this. And they are passionately curious.

On top of all this we have now the various social communities which are the true leverage points of the cultural transformation, both inside and outside of the organization, between the organizations, individuals, and nationalities.  Trust and successes can be built on this.

—

Happy New Year 2012! Let your year be filled with happiness, health, serendipity, and love!

(Added 2013-01-22) Related reading: An article @ Yle.fi about American academic Michael Berry, author of “That’s Not Me”: Learning to Cope with Sensitive Cultural Issues.

Mårten Mickos – and some source code – on the stage @ TEDxHelsinki

My brain is bubbling after the TEDxHelsinki event – a creatively built lineup of innovative speakers. The themes were exactly those I’ve been working on lately: Entrepreneurship, innovation, age & generations, and leadership. So here are random thoughts I’d like to share.

Entrepreneurship & Social Leadership

Thanks to Aalto Entrepreneurship Society‘s team entrepreneurship has been in headlines during the last couple of months. (Oh, it feels like it was only yesterday when the founder of F-Secure Risto Siilasmaa was the only entrepreneur media was interested in…) AaltoES team have some secret superpower as they have managed to bring legendary startup gurus and leaders to Finland, to coach and to support Finnish startups and to boost the entire startup scene – even our political leaders are becoming curious about this.

To name a few events, firstly, the epic Steve Blank week (I’ve blogged about it here), secondly several politicians have now visited Otaniemi in order to learn what is going on, for example, recently our Minister for European Affairs and Foreign Trade of Finland Alexander Stubb visited the ‘sauna’.

As a nice follow-up for the AaltoES wonders, TEDxHelsinki team had asked three (originally) Finnish entrepreneurs to share their stories with us: William Wolfram, Pekka Viljakainen, and Mårten Mickos. Interesting stories from all three of them.

The youngest of them, 19-year-old William Wolfram shared his story about becoming an entrepreneur at his age, how he dropped the school and now runs a successful online business in the US.  William’s motto is: “Don’t get a job. Get a mission. Entrepreneurs change the world.” Good one. A funny fact of William: he was a school mate of my daughter, the previous time I saw him on stage was at my daughter’s graduation, William’s (vocalist) band played at Brändö gymnasium.

The awesome duo then, Pekka “the Bulldozer” Viljakainen and Mårten Mickos, they have both achieved a lot during their careers. Their speeches at TEDxHelsinki were both very personal, genuine & open. The style I like a lot. Pekka told not only about his leadership style (and mistakes) but also about his new ‘No Fear’ book project on which he has worked together with 100+ top leaders around the world. The first reactions towards Pekka’s book idea and its new kind of leadership thinking were: don’t do it, it is impossible, cannot be done. But Pekka stubbornly continued with the project and in the end got most of the leaders to admit that his vision and concept works – and they wanted to join the movement. I recommend you to check out the No Fear Community site and the videos. A funny fact about Pekka: Microsoft’s Steve Ballmer has given Pekka his nickname, the Bulldozer, which must refer to his persistence and diligence.

Mårten’s key message was about outside of the box thinking. He spoke beautifully about our fear towards the new and unknown and respectively about our willingness to rely on our existing problem/solution models that we have stored in our brains. He says: “We are slaves of our habits. Too often we do not recognize the enormous potential around us. That is why we need to re-program, re-wire our brains.” According to him one of biggest challenges of the innovation is however “the big egos” that prevent fruitful collaboration and new kind of business development. I think we’ve all met them…

Interestingly Pekka and Mårten shared two key messages.  Firstly, Pekka’s idea on how the fear is killing the opportunities for innovation, and his personal story of the instant resistance for his idea by the top leaders. Exactly the same in Mårten’s story, fear and bad leadership are killing the innovation. As is the big fat obstacle for innovation, our habit of sticking to the models we are familiar with, and neglecting the possibility that “whatever truth you have, the opposite might be possible”, as one of my favorite TEDster, entrepreneur Derek Sivers says in this 6-minutes video.

Secondly, they share the idea of ‘how you can lead’ and ‘who can be the leader’, I am referring Pekka’s words for this: “It’s difficult to lead if nobody wants to follow”. Can you say it more clearly, I doubt that. Mårten had chosen to put it as: “the winner is the one who makes other people to want to follow him/her”.

A leader has to earn it. It is time for social leadership.

It’s also time for More Social Business

The social leadership style that my entrepreneurship idols described, and that is needed right now in the changing business environment, could be crystallized as follows:

It’s all about the people, respect, openness and transparency, shared understanding and responsibility, and about a great amount of courage and hard work. The courage to unlearn from old ways of doing business and leading people.

I find Bulldozers principles of social risk taking quite fitting, see here below in the picture:

Pekka Viljakainen’s principles of social risk taking.

I like the ‘value base’ Pekka has built this on. Pekka also describes how young generations see and think the leadership (and often us middle-aged):

“You need to prove your value to the team. You need to earn the right to be their leader. These Digital Cowboys either see you as someone who can help them get things done or an idiot who stands in their way.”

Simultaneously with the new leadership styles and the way of working, we have the new tools that are enabling us to be more social and collaborative than ever before. But that is a topic for another blog post – More Social Business.

Knowledge Workers of the Different Generations

I see, among many others, the field of entrepreneurship and innovation free from any age limits. Yes, the media often prefers to write about the young generation, but I believe that there’s a room for more ageless approach for entrepreneurship, and innovation.

A good example is CEO of StoraEnso, Member of the Board of Nokia, Mr. Jouko Karvinen (54 years old) who was just chosen as The Director of Innovation Year 2011 (a Finnish competition where the three other great nominees were from startup world). Karvinen’s answer to the question ‘how innovations can be led?’ was: “it is a team sport, that must be led from the field, not from the outside of the rink, nor from the stand”. Further Jouko Karvinen explains his 80/20 rule: the ratio of questions and answers by CEO must be 80/20, in that order.  Mårten Mickos highlighted exactly the same, more questions needed.

The message of Karvinen, Mickos, and Viljakainen is very clear: leadership must be earned and it must develop very soon, preferably now. Finland and many other nations desperately need innovation as a driver for our success, and outdated leadership must not prohibit that.

My idea is that it requires not only rethinking and learning, but also great deal of unlearning. Despite of the age.

Another personal addition to this topic is that I believe that “for a knowledge worker it is not enough to be a team player, you must be a network player“. I believe that innovation is best nourished “in the edges”, as John Hagel & co describe it in the book The Power of Pull. Serendipitous encounters in the wide network are needed for innovation.

Another great example of innovation and entrepreneurship I’d like to mention here is Mr. Jukka Jokiniemi, born 1962, one of the most touching and amazing speakers at the TEDxHelsinki. He is successfully running his own company Innojok, despite of the fact that he became blind about 20 years ago. He has a great entrepreneurial attitude and he never let his blindness to come in the way. Amazing person, he must be the only blind Design Director in the world! An awesome Rethink Attitude we can all learn from. Lots of respect.

So our chronological age does not matter, our attitude does. Anybody from 19-year-old William Wolfram and the young AaltoES startup teams, to the middle-aged entrepreneurs, as Mårten, Pekka and many others, can be and should be part of the entrepreneurial movement. I am very proud to be one, deeply middle-aged but eager and curious. (I am asked to visit Startup Sauna at the Aalto Venture Garage, and I am excited about it.)

There’s a one more thing I especially liked at TEDxHelsinki: the organizers chose to start the event with young William and close it with an insightful presentation by 85-years old graphic designer and artist Erik Bruun. What a wonderful bridge between the two different generations! The clear common nominator was innovativeness, seeing the opportunity and believing in your own vision, focusing on that and persistently going towards the vision.

Task for myself

After my valuable experiences and discussions in the AaltoES organized events and now in TEDxHelsinki a thought started to spin around in my mind: what else – than talk & blog – can do for the development of the entrepreneurial scene of Finland?

Here’s my idea and its background: I was recently appointed to the Board of the Finnish Software Entrepreneurs. Very glad and proud of it. It is a non-profit association for the entrepreneurs of the Finnish growth companies, a great group of talented people of whom many have already reached a good growing path for their businesses – and yes, there are some startup companies too.

However, a notion of ‘association’ might not sound very compelling for a young entrepreneur…something steel and old-fashioned…but it doesn’t have to be so. I have been active member of it for a few years and many great things are happening there. Those are not getting that kind of publicity as the AaltoES activities, but I believe this will change. So, the next step could be ‘the crossing of chasm’ between the young and the more mature software companies. I believe both would benefit from it.

Accordingly, the task for myself (and for any of you) is to think and act on this: how could we support, stimulate and create the discussions between “the digital cowboys” and people in the more mature software companies? Resulting in fruitful discussions and ideas about the new ways of working together, solving problems, and to innovate. There’s many shared interests and topics here, and of course, a huge learning-from-each-other-potential. We are all swimming in the blue ocean of tacit knowledge.

No fear, but lots of curiosity and open mind, anyone with me?

Thank you – and apologies for the long-ish post…

–

PS. Cisco Finland’s CEO Esa Korvenmaa blogged about this topic too (in Finnish), read it here.
PS2. I think I must buy Pekka’s book now….
PS3. Startup Sauna already does have a great team of coaches from the more mature companies, sharing their knowledge and helping the teams. A good start indeed but not enough for the whole of Finland. Huge respect for the coaches and the team Ville, Antti, Miki, Krista, Linda & co. Special greetings to Aape Pohjavirta!
PS4. I have no funny fact of Mårten!

Picture credit: AaltoES

Something exceptional is happening here in Finland. However I think that the foundation for that has existed a long time, only to wait its time to come. And it seems that the time is here and now. Let me explain.

I am a startup entrepreneur and I am considering myself very lucky that I have had the opportunity to follow somewhat amazing chain of events happening in the startup scene of Finland. The young crew from the Aalto University, so-called Aalto Entrepreneurship Society, has worked hard for two and half years, and finally this week they publicly proved that their vision and the actions taken truly are a very powerful force.

I am not describing here in detail what has happened during the past weeks; actually you’ll get the picture of that easily by checking out their blog . This great team managed, together with the legendary Steve Blank himself, to initiate many important discussions and processes – and I do believe that they managed to make a difference.

We will certainly hear more about startups in the Finnish media and we now expect more from our decision-makers too. Hopefully we will also see actions based on the ideas born during this week’s ‘revolution’.

The Helsinki Spring is here, as Steve so nicely put it. I am optimistic; the fruits of this week will be many. I am very proud of this young crew, Finnish Awesomeness at its best.

The Finnish Way of Being

Serendipitously I happened to bump into another type of Finnish awesomeness.  I listened to Senior VP of Design at Nokia Marko Ahtisaari’s presentation at the Copenhagen Design Week.

The first 12 minutes (the rest of it is mostly about Nokia design and future development, interesting as well) of his speech ‘Patterns of Human Interaction’ had an effect on me. His humble way of speaking about how better design can help us to make each other feel that we are welcome, is just awesome. A beautiful perspective!

Another observation I made is his style of speaking, it is very Finnish (read: very non-American). He is not shouting and feverishly waving his hands – no, instead he applies the traditional Finnish style: he is calm, speaks very softly and is overall adorable and kind. And all that without being boring. It kind of reminds me of the way Facebook’s COO Sheryl Sandberg speaks. Or Alex Osterwalder, or Aalto Entrepreneurship Society’s president Miki Kuusi. So I warmly recommend you to listen to Marko, at least the first 12 minutes.

Small Talk and Positive Silence

These great people and the two events – AaltoES with Steve Blank & Marko Ahtisaari and his talk about more human design principles – made me think about what is “Finnishness”, and why I’ll find it awesome and full of possibilities for the entrepreneurship too.

The Finnishness?, you may ask. Yes, we do have some national characteristics that can be more rare among other nationalities, we can be seen as very shy, but on the other hand our curiosity and creativity makes it easy for us to connect and share. To connect and share, and most importantly to listen. On top of that we are very persistent and diligent; we don’t like to give in. Except in football.

We Finns can easily be silent in company with other people. It’s natural. Foreigners often find our silence odd, or fascinating. Professor of Communication Donal Carbaugh, from University of Massachusetts at Amherst, have written an excellent paper about this – Silence and Quietude as a Finnish“Natural Way of Being” [pdf], with the following description:

“A Finnish communication code that structures some cultural scenes as occasions for positive silence, exhibiting a social model of personhood for which this is a valued, respected, and natural practice.”

I just love this expression, positive silence. Please consider positive silence as time for thinking, reflecting, and listening. The paper explains the Finnish way of communication with many good example stories; it can truly help in understanding us Finns…

Another great read is this short article of the Helsinki Times – No small talk please, we’re Finnish, in which freelance journalist Susan Fourtané describes her experiences:

“I particularly enjoyed the thoughtfulness and the moments of silence in between, giving space for observing our own thoughts before speaking. Yes, you have heard it right. Finns don’t do small talk. They don’t think a moment of shared silence is awkward. On the contrary, it is part of the conversation. A direct question gets a direct answer. There is no nonsense talk about nothing. There is no asking “How are you?” ten times until someone says something else, or stating the obvious. Finns are more interested in how you think, how you perceive Finland or what keeps you in this small and cold country, as they refer to beautiful and peaceful Finland.”

Less small talk and more positive silence, I believe that this enables better listening, and further better understanding.

What “the Finnish way of being” has to do with the Finnish startup ecosystem success?

Let me explain. I have blogged a lot about my three favorite topics. And I truly believe that creativity, innovation, and better decision-making, in startups too, require at least some investments and understanding in these areas:

1. Systems Intelligence (theory by my friend Professor Esa Saarinen),
2. Recognition of the value and importance of serendipity (the weak links and the edges, re: John Hagel),
3. Recognition of the value and importance listening.

These three capabilities require a certain attitude, an attitude of respect, with a touch of trust.

Luckily many of these are a natural part of the startup DNA. We need to be open and cooperative; we need use both sides of our brains and become better listeners.

In his excellent presentation at the Aalto University Steve Blank touched on these topics in his own creative way. A startup entrepreneur is living on the edge with all senses open. An ability to observe, discover, pivot, adapt and finally to adopt is crucial. On top of his great experiences that Steve shared with us, I enjoyed his attitude, very refreshing. And I especially loved Steve’s analog of startup entrepreneur as a fighter pilot! I feel like Maverick quite often.

“I think this is thebeginning of a beautiful friendship”

The AaltoES team is showing a great deal of creativity, persistence, and most importantly the ability to get things done with the help of the surrounding ecosystem. They managed to activate all of us, followers and fans, to participate. This is priceless and I do believe that “this is the beginning of a beautiful friendship” (couldn’t help myself quoting one of the most memorable exit lines in movie history, from Casablanca).

The Finnish Awesomeness is something very genuine. Let us be proud of it. I wish that we don’t have to start to act entirely differently in order to be able to make a difference. We have all we need to become a vibrant startup hub in Europe, and in the World.

I wish that the Finnish Awesomeness could be something that other people can learn from.

Thank you AaltoES Team (Kristo, Linda, Antti, Miki, Ville, Lauri, Henrietta, Charlotta, Krista, Jose Pablo & co), Steve Blank and Marko Ahtisaari for the inspiration you have given me!

–Riitta

Related read:

Everything in Steve Blank’s brilliant blog http://steveblank.com/
Prof. Osmo Wiio’s law on how all human communication fails, except by accident. My all-time favorite.

A beautiful moment I managed to capture in the Helsinki summer!

I’ve earlier blogged about how I find intuition and seeing the value of the tacit knowledge as very interesting perspectives for the decision-making. As social business and new ways of working are now changing the organizations and the entire business landscape, and further adding to the complexity – I’ll find it even more interesting to study decision-making and how understanding is created.

I was looking for something else from my bookshelf and found the good old book by Stephen P. Robbins “Essentials of Organizational Behavior”, and randomly checked out the chapter about individual differences in decision-making.  What I found was an interesting quadrant that describes the leadership styles related to the decision-making, it has two axes: Way of Thinking and Tolerance for Ambiguity. The four styles of decision-making are:  Directive, Analytical, Conceptual, and Behavioral.

Decision-Style Model. Source: A.J. Rowe and J.D. Boulgarides, Managerial Decision Making (Prentice Hall 1992)

So here’s a quick go-though of this model, followed by my free associations from it.

• Way of Thinking, very simplified: Logical, analytical leaders are processing information serially versus intuitive and creative ones perceiving things as a whole.
• Tolerance for Ambiguity, again simplified: some of us have a high need to structure information in order to minimize ambiguity, while others can process many ideas and thoughts simultaneously.

A very quick comparison of the types (yes, pretty obvious ones, you can hop over to my associations if you like):

• Analytical types have a better tolerance for ambiguity than the “traditional” directive decision-makers. An analytical type of leader usually search for more information and alternatives than directive ones.
• Leaders applying the conceptual style in decision-making are often considering many alternatives out of broad perspective. Additionally they take a longer term perspective. This style gives most room for creativity, the authors claim.
• The forth style, behavioral style, is the most receptive for suggestions from others, peers and subordinates, and leaders of this style love the meetings! They are also trying to avoid conflicts and find a consensus.

In Finland we call the behavioral style as a Swedish leadership style: it is based on utterly politeness and caution, and taking ages to get any decisions. Meanwhile the traditional Finnish way has been the opposite; very direct, focused on the matter (seeing people as resources, no space for feelings here) and with low tolerance of ambiguity. The formal business education in Finland has a long time emphasized the rational analysis and thinking which have led to this ‘inflexible’ style. Naturally leadership styles are developing here in the Nordics too. But I think we Finns have much more home work to do than our friends in Sweden.

An essential perspective to this very topic comes from the always inspiring Rachel Happe who recently blogged about decision-making in the networked world, here’s a quote from her excellent post:

“We need to move forward boldly and make decisions despite incomplete information… but also be prepared to change our path. It’s easy to just shut down when faced with an environment in which you can never be certain or absorb all the information available. But if you are a leader, you need to accept the uncertainty and move forward anyway. “

I very much agree with her and that is exactly why I wanted to look at the model, via three associations I spontaneously got.

My three spontaneous associations on the model

This decision-style model gave me the following associations:

1. Systems Intelligence Theory of Esa Saarinen,
2. Value and Importance of Serendipity (the weak links and the edges),
3. Value and Importance of Listening.

Firstly, this decision-making style model and its division associated with the Finnish philosopher Esa Saarinen and his research of Systems Intelligence. Saarinen and his fellow researchers describe the two ‘thinking systems’ we all have: System 1 thinking as automatic, associative, and intuitive. System 2 thinking is dominating in the work places: you better be strictly rational. In every day work situations the System 2 thinking is active and often unintentionally blocking System 1 thinking – and therefore narrowing the possibilities at hands. When both systems are active, there’s a room for intuition, interaction and emotions – and for better understanding and decision-making.

Being strictly rational in your work role is not working anymore. We need utilize our full potential. I have blogged about this earlier e.g. in posts “Mental Bodybuilding for Knowledge Workers” and “Are You Systems Intelligent?” featuring my favorites Hagel and Saarinen.

Secondly, I thought of the on-going lovely discussion about serendipity, a discussion where John Hagel, Luis Suarez and Ana Silva are the ones I love to follow, to interact with and listen to. When I saw the decision-style model I was right-away thinking about replacing the Tolerance of Ambiguity into the Level of Embracing Serendipity.

It would broaden the model towards the thinking of the “Power of Pull model” (by John Hagel, Lang Davison & John Seely Brown). I agree with them that the cloud-enabled new platforms for serendipitous encounters lead to new kind of innovation, decision-making and leadership.  We can now easily meet companies and people we did not know existed, and this helps us to be more creative and also broaden the basis we rely on when making decisions. The edges are fruitful places for the innovation, to help us to make innovative decisions, but also for supporting a better understanding.

The approach both Esa Saarinen and John Hagel & his fellows suggest helps us in achieving our full potential as individuals, and the same applies to our organizations, via the people in it. In addition, serendipity can be shaped, and utilized in decision-making.

The third association I got is the value and importance of listening in decision-making, and in life in general. I serendipitously bumped into a beautiful TED Talk by Julian Treasure (what a lovely last name he has) about the importance of listening.

I warmly recommend you to listen to his talk (7:50 min), very inspiring.

Yes indeed, active listening deserves our attention in the chaotic and changing environment, too often forgotten. In his talk Julian shares five tips for better listening. I found the fifth one, his RASA model, beautiful and absolutely something every one of us should apply in our daily life and the decision-making situations. Acronym RASA comes from Receive, Appreciate, Summarise, Ask – and these four verbs should be part of our personal decision-making, learning processes, and leadership.

Julian says aptly: Conscious listening creates understanding. I’d like to add that listen not only your peers, colleagues, family members and friends, but listen to yourself too.

I believe that better decisions and shared understanding are both enabled by these notions we associate with the social business:

Genuine interaction, collaboration, learning, openness, sharing, trust, P2P instead of B2B & B2C, living network instead of stiff hierarchies, listening, intuition, passionate creativity, and embracing serendipity.

All these leading to not only learning and better understanding but also to better decision-making, and success in whatever you are doing.

Personally I have so many things that I need to do differently. Starting today.

–Riitta

Related reading:
Rachel Happe’s beautiful post: A Vision of The Social Organization
Dave Gray in Dachis blog: The Connected Company
Christoph Schmaltz  in Dachis blog:  From traditional business to social business
John Hagel’s grain of gold: Reshaping Relationships through Passion

EDIT 2011-08-02: Professor Esa Saarinen’s research can be found here.